Kirsikka

TIISTAI, 02. HEINÄKUUTA 2013
Satumaailmassa

Aamulla startattiin siskon perheen kanssa kohti Sastamalaa ja Herra Hakkaraisen taloa. Ja sepä olikin ihana paikka! Aikuisellakin oli kivaa, ja jos oisin lapsi niin oisin varmaan totaalisesti seonnut sukkiini.

Oon aina pitänyt Mauri Kunnaksen kuvituksista, ja tää oli niinkuin olisi hypännyt sisään Kunnaksen kirjojen maailmaan. Yläkerrassa tutustuttiin Herra Hakkaraisen kotiin ja Sir Artturin Ritarisaliin, alakerrassa oli Koiramäki ja avaruushuone avaruusaluksineen. Sitten löytyi myös rauhallisempi huone, jossa lapset voi piirtää ja aikuiset katsoa Mauri Kunnaksesta kertovaa dokkaria. Talo oli oiva lasten seikkailuille, ja siellä pystyi laskemaan liukumäkeä tai esittämään vaikka teatteria. Leikkikaluja ja roolivaatteita oli riittävästi joka huoneessa. Itsekin oli hyvällä mielellä kun kaikki lapset oli niin intoo piukassa. Myös itse Herra Hakkarainen käveli unissaan meitä vastaan ja kävi tervehtimässä lapsia! ;)

Lohikäärmeen kanssa hengailtiin

Kävin avaruudessa

Takapihalla oli vasta avattu Hurjan hauska autopiha, joka olikin näkemistäni liikennepuistoista ehdottomasti kivoin. Sieltä löytyi kaikki tarpeellinen: poliisiasema, bussipysäkki, autopesula (jossa sai ihan oikeasti pestä ajokkinsa), huoltoasema... Tottakai teiden varsilla oli myös asianmukaiset tienviitat. Ja suurella hiekkalaatikolla sai testata keppihevosten esterataa ja leikkiä hiekkaleikkejä. Kaikenkaikkiaan hurjasti koettavaa ja katsottavaa! Särkänniemen uutta Koiramäkeä on hehkutettu paljon, mutta suosittelen kyllä ehdottomasti myös tätä. Puuhaa riittää, eikä tarvitse maksaa itseään kipeäksi (alle 3v ilmaiseksi, muuten 6€). Matkamuistot ja tuliaiset sai ostettua myymälästä.

 

 

   Marskin Salonkivaunussa

Shelli ja pallomittarit

Kotimatkalla pysähdyttiin valtatie 12-varrella olevan Shellin/Kiskokabinetin pihaan. Sielläkin oli hyvät leikkipuistomeiningit, jättitramppa ja vanha höyryveturi. Ja vanhanaikaiset pallon malliset bensamittarit, hehee ihanannäköset :D Jännittävin oli kuitenkin Marskin Salonkivaunu, eli junanvaunu jossa Mannerheim on neuvotellut ja safkaillut Hitlerin kanssa 40-luvulla, tapahtumasta oli valokuvia seinillä. Vaunun vanha tuoksu ja koristeellisuus henkivät historiaa. Tuntu hieman oudolta ajatella että hetkinen, Hitler on ollut tässä samassa paikassa. Vaunuun sai tutustua maksutta. Olipas kaikenkaikkiaan mukava retkipäivä ja poikkeuksellisen mielenkiintonen huoltoasemapysähdys :)

MAANANTAI, 01. HEINÄKUUTA 2013
Testissä Elianderin uimaranta

Pari kaveria Joensuusta oli kylässä. Treffattiin keskustassa ja mietittiin että mihkä sitä menis syömään. Tottakai oisi viäny ne Tapolan torikojulle maistaan vähä mustaa, mutta ei ollu torimeiningit auki enää siihen aikaan vuorokaudesta. Hö!

Me ihmeteltiin hetki, ja päädyttiin Koskikeskukseen Miamiin syömään. Siellä on nyt amerikan-italialainen keittiö. Pizzaa, pastaa, burgeria, foccacia-leipiä..Ite otin halloumi-kasvis foccaccian. Annos maistui ja oli täyttävä. Hintaa viitisentoista euroo, että kyä tolla rahalla pitääkin jo saada masu täyteen. Ranskikset tuli mukana. Ne oli hyvin maustettu, mutta koostumukseltaan aika lössöt...Vaan söinpä kuitenkin!Miamin terassi on iiiiso (vetää n.600 henkee) ja aurinko paistaa sinne pitkälle iltaan saakka. Siä oli hyvä istua ja höpöttää :)

Ja sitte tutustuin Elianderin uimarantaan. Se sijaitsee kohtuu lähellä keskustaa, Särkänniemen vieressä. "Toinen puoli" rannasta oli  kallioista rinnettä, toinen enemmänkin nurtsia ja hiekkarantaa. Hiekkarannan puolella oli laituri, ja lapsille hyvä matalampi ranta. Uskalsin uimaan, vesi oli 20-asteista. Tuolla tuskin on koskaan mitenkään ihan superlämmintä vettä, koska Näsijärveltä tuulee aika paljon. Mutta tää oli kyllä kiva auringonottoranta!

Plussat:

  • Valoisa wc ja pukkari! Ihanaa, ei tarvii tuntee oloonsa sokeeksi kun menee auringosta vaihtaan vaatteita. Ja ne oli siistit myös.
  • Veden lämpötila luki rantavahdin kopissa
  • Kallioilta ihanan aavat maisemat, varmaan upeen näköstä auringonlaskun aikaan..(selkee treffiranta).

Miinukset:

  • Ei isoo nurtsia, ei paljoo pelailla siis
  • Rannan vieressä taloja, joiden takapihoilta/parvekkeilta näkee suoraan rannalle. Tuskin sieltä kukaan kyttää, mutta kuiteski
  • Laiturilta ei voinut hyppiä päälleen veteen, ei myöskään hyppytornia tai lapsille mitään vempeleitä
MAANANTAI, 01. HEINÄKUUTA 2013
Naapurikunnassa oli tohina päällä

Olin suunnitellut vierailua automuseo Mobiliaan Kangasalle. Koska paikoissa on kiva käydä sillon kun niissä tapahtuu jotain, menin sinne tänään kun siellä oli Kesäpäivä Kangasalla -tapahtuma. Omiin silmiini tää oli vähänniinkun markkinatyyppinen tapahtuma, Kangasalalaisille ja kesäasukkaille. En oo kyllä kumpaakaan, mutta viihdyin kuitenkin ja niin näytti viihtyvän moni muukin :D

Liikennepuisto oli kovassa suosiossa

Tunnelma oli vilkas ja ihmiset hyväntuulisia, niinkuin markkinoilla usein tuppaa olemaan. Siellä oli monenmoisia kojuja ja ohjelmaa pienille ja isoille. Tarjonta oli niin runsasta, etten viitsi ihan kaikkea ruveta luettelemaan. Mutta lapset pääsi mm. tutustumaan paloautoon ja aikuiset kuuntelemaan orkesterisoitantaa. Ja sitten oli hevos-, husky- ja helikopteriajelua.  Jälkimmäinen olisi kiinnostanut mua, mutta en sitten tohtinut jäädä jonottelemaan.. Kyä mää viä joskus helikopteriin pääsen!

Mobiliassa oli Rallyn Hall Of fame. Emmäänoista ralliautoista niin paljoo ymmärrä, mutta oli siä muitakin hienoja vanhoja autoja. Ja sitten mua (entisenä..nyyh) motoristina sytytti toi Kahdella Pyörällä -näyttely. Oli vanhoja prätkiä ja polkupyöriä, aivan mielettömän hienoja! Löysin sisäisen Harrikkaintoilijani, joka on tähän asti onnistunut pysymään aika hyvin piilossa.. Kaikkien pärinäpoikien ja -sussujen kannattaa kyllä käydä katsastaan toi näyttely.
 

 

Hulinaa ja hippiharrikka


Sisustuksellinen seikka: Mobiliassa valaistus oli mietitty teemaan sopivaksi.Kivaa kun yksityiskohdatkin on huomioitu!

 

Toiseen suuntaan näki sentää vähän muutakin kun puita. Spottasin mää kuitenkin Hervannan ja Näsinneulan. Eiks ne oo ne tärkeimmät?

Sitten mää kävin myös alueella olevalla näköalatasanteella. Mutta eihän siältä nähny oikein mihkään! Jos silleen ikävästi haluis asian ilmaista, niin vois sanoo että ensin kävelet hevosenpaskan höystämää ylämäkee ties kuinka ja kauan, ja perillepäästyäs oot yltäpäältä hyttysenpistoissa ja hämähäkinseitissä. Sitten kun päätät tän urheilusuorituksen kiipeemällä raput ylös tasanteelle, toteet että siinä on yks jos toinenkin puu ja puska edessä. Eli hianot ois näkymät jos ihan pikkusen vois karsia tota pitkäksi venähtänyttä puustoa tieltä pois..vinks vinks. Toisaalta, tulipahan käveltyä ja matkalla nappasin suuhuni kesän ekat metsämansikat. Että ei toi ny sillee huono veto ollu ;)

 


 

SUNNUNTAI, 30. KESÄKUUTA 2013
Voispa kaikki päivät alottaa Sorsussa

Eilen aamulla poljin pyörällä asioille keskustaan. Asioiden hoito on aina tylsää, mutta nyt olin hymy korvissa koska mulla on vihdoin täällä TOIMIVA POLKUPYÖRÄ, jes!Elämää helpottava tekijä, ette usko kuinka voi ihminen ilahtua tämmösestä! Mun rakas romupyörä. No mää siinä onnentunteessa, asiat hoidettuani, päätin fillaroida kaupan kautta Sorsapuistoon.

Siellä mää makoilin viltillä ja söin aamupalaa. Kirjakin oli mukana, mutten jaksanu muutaku kattella ympärilleni ja ladata akkujani aurinkoenergialla. Jos tän rusketuksen ehtis viä saamaan kuntoon ;) 

Sorsapuisto, eli Sorsu, on kaunis, vihree ja ihana. Liikuntaintosille siä on kuntoilulaitteita, joogaa yms puistojumppaa. Lapset taas on ihan mehuissaan kun lammessa/häkeissä on erikoisia lintuja, kioskista saa jätskiä ja leikkipuisto on suunnilleen valtava (ainakin siä on kaikki jännimmät laitteet). Vanhempien iloksi se on aidattu, joten nappulat ei pääse ihan heti karkuteille :D Ja isot ihmiset voi heitellä frisbeetä tai pelailla jotakin, ottaa arskaa, käydä piknikillä tai pussikaljalla. Tai tehdä niinkun minä, olla vaan ja nauttia. Ja vanhukset, no siellä ne treffailee toisiaan puistonpenkeillä, höpöttää ja tuijottaa suihkulähdettä. Eiköhän niilläkin oo ihan mukavaa.

Illalla mää viälä hyödynsin mun ihanaa pyärää ja poljin sillä keskustaan. Veikan ja sen tyttöystävän kanssa vietettiin pubi-iltaa. Yläalen (no mikäs siinä, halpaa kaljaa :D) kautta Henry's Pubiin. Henkassa on kivointa sillon kun siellä on joku bändi soittamassa. Ny ei ollu bändiä, mutta viihdyttiin silti pilkkuun asti. Rock-painotteinen musiikki toimii, siks tulee eksyttyä Henkkaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Ja mikäs siä on ollessa, harvemmin näkyy mitään isoja rähinöitä tai piäniä teinejä. Tarttee sanoo että illan aikana tuli jutulle jos jonkimmoista jännittävää ihmistä, oli taiteilijaa ja pankinjohtajaa ja mun tulevaa aviomiestä (?) ja mitä näitä ny oli. Nomutta ne jäi kuiteski sinne tai mihinnyjjäikään. Me lähettii menee ja sotkettiin pyörillä kotio.

PERJANTAI, 28. KESÄKUUTA 2013
No ny on pikkukaupungissa asiallinen kahvila

Oon joskus asunut hetken aikaa Orivedellä. Silloin oli niin, että jos halusi tavata kavereitaan jossain  muualla kun jonkun kodissa, ei viihtysää paikkaa oikeen ollu. Piti mennä kahvitteleen johonkin huoltoasemalle tai paikalliseen pubiin. Ei niissä varsinaisesti mitään vikaa ollu, mutta ohan toi ny vähä ankeeta. Mutta ihan mahtavaa että asiaan on tullu muutos: Cafe Herkkuhetki.

Kuppila on ihan Oriveden keskustassa. Kävin siä vähän juomassa, syömässä ja ihmettelemässä. Vilkkaan tunnelman aisti jo heti ovella, oli lounasaika ja paljon asiakkaita. Jotkut kävi syömässä, toiset kahvilla, jotkut osti leipää mukaan. Palvelu oli ihanan hymyileväistä, vaikka oli kiire ja kuumuus ja mitä kaikkee..

Sitten koitti valinnan vaikeus. Vitriinissä oli vaikka kuinka paljon kaikkia herkkuja! Päädyin suklaakakunpalaan (muistaakseni Amerikan kakku, tms?) ja jäälatteen. Oli muuten älyttömän hyvää..Ei varmaan auta ottaa tavaks, tossa saattoi kuitenkin muutama kalori olla... :D Tuotteet leivotaan samassa rakennuksessa, joten valikoima on runsas ja tavara tuoretta. 

Täytyy antaa pisteet myös paikan ilmeestä. Sisustukseen on satsattu, kahvila vois olla yhtä hyvin Tampereen keskustassa kuin Orivedellä. Paikka on kaukana sellaisesta  nuhjuisesta pikkukylän kuppilasta, jossa samat muovituolit on palvellu jo kakskytä vuotta.. Näitäkin on muutama nähty. Ja iso terassi oli ehdottomasti plussaa!Siellä kelpaa istua,  nauttia herkuista ja auringosta ja kattella elämää :) Hyvä homma, keep on going!

TORSTAI, 27. KESÄKUUTA 2013
Vavvoille ja vanhemmille

Ajelin eilen Juupajoen kuvankauniissa maisemissa. Nää on lapsuuden mummolakesistä tuttuja paikkoja, siks aina lievää nostalgiaa ilmassa kun siellä ajelee. Tällä kertaa kävin jo muutenkin tutuksi tulleessa paikassa, nimittäin Myllymuksujen Muksupuodissa. Vanha navettarakennus kätkee sisälleen ompelimon ja myymälän. Itellä ei lapsia oo mutta "tädin mussukoille" on tarttunut sieltä mukaan monia ihanuuksia!

Myllymuksut valmistaa tuotteita lapsille ja aikuisille, myy ja maahantuo vaikka mitä. Mm. lastenvaatteet, kankaat ja kestovaipat on kovia juttuja. Tuotekavalkadiin voi tarkemmin tutustua täällä:http://www.myllymuksut.com/index.php.

Ite pidän siitä, että tuotteet on ekologisia, laadukkaita ja ne on kotimaista työtä. Plus että lastenvaatteet on aivan ihanan värisiä! :) Ja kun tossa taannoin mainitsin, että kertakäyttövaipan hajoomiseen menee 450 vuotta, niin ei noi kestovaipatkaan oo mikään hullumpi juttu... Tuotteet saa tilattua netistä, mutta jos haluaa maaseutuajelua niin puodissa niitä pääsee oikein ajan kanssa ihastelemaan. Ja ne saa paikan päältä hieman halvemmalla. Aikuiset voi shoppailla ja lapsillekin löytyy tekemistä; pihassa voi rapsutella pupuja tai tehdä vaikka kakkuja hiekkalaatikolla. Määkin vähän rapsuttelin pupuja. Vaikka oon aikuinen.

Ja lähellä on Kopsamonjärven uimaranta, että sinne sitten pulahtaan vaan jos olo käy hikiseksi ;) Mun piti mennä, mutta tulikin ilkeä kiire. Ens kerralla sit!

TORSTAI, 27. KESÄKUUTA 2013
Kupponen tai kaks

Hikisen työpäivän jälkeen kaipaa usein kahvia. Ja mulla oli takana todella hikinen päivä.. Kävin töiden jälkeen kahvila Valossa, jossa mulle tarjottiin lisävirtaa kofeiinin muodossa. Sen avulla räpistelin sitten päivää eteenpäin.

Muistutus sisäpihalla

Tampere on kuppiloita tulvillaan. Menin Valoon, koska siellä paahdetaan kahvit ihan paikan päällä. Paljon tuoreempaa tavaraa ei helpolla löydy. Aattelin testata, että kuinka lie paremmalta tuo maistuu. Ja olihan se hyvää, kelpaa varmana myös hifistelijöille! Ite en ihan sellaseks tunnustaudu, mutta on mullakin makuaisti. Elämys edusti ihan eri äärilaitaa kun nää termarissa seisseet lounaspaikkakahvit, yhhhh... Kauhulla muistelen entisen oppilaitokseni kallista myrkkyä. Että nam nam, latte uppos hyvin, espresso viä paremmin!

Pöytänäkymä. Haaveilin matkasta, mutta kahvin jälkeen päädyin Kalevaan.

Tällänen ihanuus nuuhkutteli herkkutuoksuja Valon ovella kun lähdin!

Oli se Valo muuteski aika viihtysä. Kiva hieman kierrätyshenkinen sisustus, lehtiä, pelejä, ihmisiä.. Kahvia ois saanu ostettua kotiokkin. Mikä erityisesti kuulosti kivalta, oli että elokuussa on Valokino, jolloin sisäpihan terassilla  pääsee katteleen elävää kuvaa. Sinne pitää ehkä mennä. Kanske. Maybe!

TIISTAI, 25. KESÄKUUTA 2013
ROK ROK, manserok! Ja rantatournee part 2.

Pyynikki vaan on niin mahtis paikka, että taas mää olin siä. Lupaan, etttä enää ei sitte tuu Pynsä-päivityksiä, ainakaan ihan kauheesti. Nymmää olin ekaa kertaa Pyynikin kesäteatterissa, siä meni manserock-musikaali Kuuma Kesä '85. Eli samaa ilmiöö kun Tampereen työväenteatterin Vuonna 85, Vuonna 85-remix, ja tehtiinhän tosta just leffakin, nimi oli (yllätyksellisesti) Vuonna 85. Teatterihommat on ollu hauskoja, leffaa en oo nähnyt.

Tässä kesäteatterin esityksessä oli eri tarina, mutta taattua huumoria, ehtaa Tampereemmurretta ja kasarimeininkiä! Vaikka itte oonkin 90-luvun tuotantoo niin kyllä ne jutut ihan ymmärsi ;) Ja ympäristönä teatteri oli ihana, ympärillä pelkkää vihreyttä ja alhaalla Pyhäjärvellä vaan laivat ja veneet lipu ohitte. Aijjai, esityksestä ja miljööstä tuli ihan kesäfiilis!Pyörivä katsomo toi hommaan oman ulottuvuutensa, musta se oli mahtava. Siinä oli kattokin, joten pieni sade ei ois haitannu. Meillä oli kyllä onneks ihan täydellinen keli.

Olihan toi esitys ny hauska! Muutama hahmo oli ihan ylitte muiden, niinkun amerikkalainen vanha rokkistara Rennie Salvequick Jonhson, Komisario Peppone ja kaikenkokenut elämysmatkailija Sherpa. Muhun uppos toi kokonaisuus ja musapuoli ku sulaan voihin, huomas muistavansa monien biisien sanat alusta loppuun asti. Myös englanninkieliset väännökset Popedan hiteistä oli huvittavia. Mutta jos Eput, Popeda tai Juice ei kolahda yhtään niin sitten en ehkä suosittele..

Esityksen mainosjuliste

Oltiin teatterin jälkeen niin kesäsissä tunnelmissa, että päätettiin kaverin kans näytöksen jälkeen pulahtaa viä pikku iltauinnille Pyhäjärveen. Meillä mitään uikkareita ollu, mutta mitäs niistä, alusvaatteet ajaa saman asian..! Ihan nakuileen ei alettu, koska rannalla oli viä sevverran paljon porukkaa. Vesi oli yllättävän lämmintä, siellä pysty lilluun pidempäänkin, ah :) Nää on näitä ihania kesäjuttuja joita talvella sitten ikävöi. Mut Pyynikillä on paljon lääniä: löytyy nurmikkoo, pari hiekkarantaa, beach-kenttiä ja Jalkasaari kallioineen. Kutupuskia on kans ihan tarpeeks, jos haluu alkaa hempeileen. Vieressä on tenniskentät, ja niiden yhteydessä kahvio ja vessat. Ja ihan rannassa näytti olevan jäätelöpytinki. Ja pukkarit löytyy. Ja ja...Toinen ranta on ainakin pitkälle matala, eli sopii hyvin myö lapsille. Ainut miinus (?) on, että hellepäivänä paikka on kyllä täys porukkaa. Pyynikistä tykkää siis muutki ku mää.....


     

Iltauinti=parhautta! Sen jälkeen ei enää jaksanutkaan vetää päälle nahkeita legginsejä, kengistä puhumattakaan.

MAANANTAI, 24. KESÄKUUTA 2013
One hole in one!

Käytiin tänään kaverin kanssa pelailemassa minigolfia. Paikkana oli Koulukadun ratagolf, ja se onkin the place to be jos haluat harrastaa lajia Tampereella. Minigolf oli hyvä valinta tälle päivälle, koska mikään tiivistahtisempi aktiviteetti ei tossa ilmanalassa olis tosiaankaan tullut kyseeseen...Huh miten nihkee ja nahkee keli! Mutta ei se mitään, puttailtiin menemään lepposaan tahtiin :D Kioskista sai onneks virvoketta ja radoilla oli kivasti penkkejä ja aurinkovarjoja niin paahtumisesta ei ollu pelkoo. 

Kolmesta radasta valittiin huopapohjainen, vaihtoehtoina oli myös betoni- ja eterniittiradat.  Ihmisiä oli aika paljon, mutta saatiin kuitenkin edetä vailla suurempia ruuhkia. Peli oli tasaista, välillä tehtiin rimanalituksia, mutta tuli sieltä yks hole in one kuitenkin! Mahtavuutta on myös mennä Pyynikille porukalla alkuillasta, ottaa muutama (neste)eväs mukaan ja pelailla ja naattia kaikessa rauhassa... Tai emmäätiiä, mutta isot pojat on levittäny tällästä villiä huhua! Eikä oo vaikee uskoo. Paikka on viihtyisä, ihan keskustan kupeessa ja auki iltakymmeneen asti, joten mukavakos siitä on jatkaa sitten iltaa eteenpäin. Tässä siis sitä lepposaa tekemistä laiskoihin kesäpäiviin :)

SUNNUNTAI, 23. KESÄKUUTA 2013
Juhannuskuvia

Juhannuksen jälkeisenä sunnuntai-iltana ei kauheesti äksöniä löytyny tosta Kuhmalahti-Tampere välimatkalta. Kai kaikki oli jo kodeissaan  palailemassa arkeen ja samaa ajattelin tehdä itsekin. Maaseutukiintiö pariks päivää täytetty, pelkästään oikeessa jalassa on nopeesti laskettuna tommoset 44 hyttysenpistosta :D Siitä huolimatta tää oli paras Juhannus ikinä. Tässä muutamat maaseutufiilistelyräpsyt viikonlopulta.

 

LAUANTAI, 22. KESÄKUUTA 2013
Juhannus jatkuu

Huuhhhuuuuh, aikamoista touhua tää keskikesän juhla! Juhannusaattoa juhlittiin kotibileissä Kangasalla oikein pitkän kaavan kautta, mahtavaa settiä. Talviturkki lensi lampeen niin että heilahti, hyttyset kiusas ja kotiviini teki tehtävänsä. Aamupäivällä heräsin kärpästen kiusantekoon ja kuumuuteen. Onneks takapihalta löyty asiaan pelastus: RIIPPUMATTO! Ihana ulkoilman viileys ja rauhottava keinuva liike helpotti olotilaa kummasti, siis aivan täydellinen kapistus! Suosittelen kaikille dagen efteristä kärsiville... Mattoon kääriytyneenä oli hyvä hälventää päänsärkyä ja uinua vielä muutama tunti.

Alkuillasta tartuin auton rattiin ja suuntasin seuraavaan juhannuskohteeseen, kesämökille. Sain matkalla huolestuttavaa viestiä uusien perunoiden loppumisesta, mutta onneks Sale Eräjärven aukioloihin voi aina luottaa! :D Sieltä siis säkillinen pottuja matkaan ja eteenpäin.. Täälä mää ny istun terassilla hyttyssavu kainalossa oottelemassa saunaan pääsyä. Sen kummempiin aktiviteetteihin ei oo tänään saumaa. Katotaan sitte taas, kunny saa tän jussin taputeltua pois alta :)

 

PERJANTAI, 21. KESÄKUUTA 2013
Se o Juhannus ny!

Ekaan kertaan 3 vuoteen pääsen viettää Jussia (on ollu töitä) nii aattelin ottaa ny kaikki kohteet haltuun. Alkuun tarkistettii n noi Himoksen juhannusfestarit. Yheks yöks sinne, auto päiväparkkii ja menoxxx. Esiintyjistä ei ollu etukäteen kauheesti käryä, kuhammentii. Jätkäjätkien tahtiin sai ainaki tanssia iha huolella..! Ny uutta nousua ja ystäväköörin kanssa vähä (PALJON) ruokaa ja juomaa ja yötön yö. Alastikki tulee varmaan pyörittyä ja yrttejä syötyä eiku kerättyä taisiis mitä. Nauttikaa teki, hyvää JUHANNUSTA! <3

TORSTAI, 20. KESÄKUUTA 2013
Rohkaisin mieleni ja menin puistojumppaan

Nonii tää on taas tätä Kirsikka testaa ja kuntoilee-osastoo. Ny ommeinaan liikuttu sitte sen edestä että voin hyvillä mielin nauttia Juhannusherkuista! Kävin tossa kahvakuulailemassa, puistossa. Oon jo pitemmän aikaa halunnu kokeilla kahvakuulailua. Puistojumppiin taas oon suhtautunu tosi ristiriitasesti. Takaraivossa on ollu ajatus että se on jotenkin mummojen juttu (?). Kuitenkin ajatus siitä että voi kesällä liikkua ulkona houkuttelee sata kertaa enemmän ku kuntosalin hikinen jumppasali.

Tepastelin puistoon ja huomasin ilokseni ettei ne ollu mikkään eläkeläisten kokoontumisajot, no worries! Taisin olla nuorimmasta päästä kuitenkin, mutta samasevväliä. Lainasin ohjaajalta kuulaa koska ehämmää semmosta omista (vielä!). Painoo mötikällä oli 10kg, kyllä se meni mutta tietty joku 6 tai 8 kilonen ois voinu taata pehmeemmän laskun lajin pariin. Ny huomaa ainakin tehneensä jotaki, terv. nimim. sopivasti kipee keskivartalo ja kädet... :D

Ohjaaja oli kannustava ja positiivinen, olematta tekopirtee (semmoset on raskaita, ja niihin törmää kyllä hämmentävän usein) Ohjaajan olemus kuitenkin yleensä ratkasee sen että jaksaako mennä toista kertaa..Ja lajista taas tykkäsin just niin paljon kun olin kuvitellutkin! Se oli mun mieleen koska se rasitti monipuolisesti eri lihaksia ja siinä keskityttiin enempi voimailuun kun mihinkään koreografisiin asioihin. Eikä oo ees kallista!Jos kiinnostuit niin kantsii kurkata tänne: http://www.tiinanjumpat.com/

Tässä voikin sit seuraavat päivät huoletta keskittyä juhannusrymyilyyn ja grillimättöön ;) Että ei muutaku auto alle ja Himokselle..!!!

 

KESKIVIIKKO, 19. KESÄKUUTA 2013
Voi pääsispä Kuubaan

Tampereella on sellanen erikoisuus kun Lenin-museo. Tänään kiiruhdin sinne. En suinkaan setä-Leninin takia, enemmän kiinnosti Kuuba-aiheinen valokuvanäyttely (http://www.lenin.fi/uusi/tapahtum/cuba_si.htm). Esillä oli Matti Tohkan kuvia, ja taustalla soi Kuubalainen musa. Valokuvat kiinnostaa valokuvaajaa, ja oon jostain saanu päähäni että haluisin matkustaa Kuubaan. Kuume ei todellakaan yhtään hellittäny kun kuvia katteli..Näyttely on viä huomisen auki, eli viä ehtii!

Sanottakoon siitä Lenin-näyttelystä, että se on melkosen kattava pläjäys. Asiasta kiinnostuneiden kannattaa vierailla.

Eitäsmuuta, kohti Juhannusta (!!!), moro!

 

KESKIVIIKKO, 19. KESÄKUUTA 2013
Vähän haastetta

Hehee, olin eilen elämäni ensimmäisellä tankotanssitunnilla. Mulla ei oo juurikaan ollu harrastuksia jossa tarvittais paljoo kehonhallintaa, joten voin kertoo että haastetta oli :D Ja hauskaa kans! Liikkeet näytti niin yksinkertaisilta kun ohjaaja teki ne, mutta eeeei ne niin kovin helppoja ollu...  Opastuskin oli kohdallaan, mutta joidenkin liikkeiden kohdalla ei vaan meinannut ajatus millään lähtee juoksemaan. Lihasten lisäks tuli siis jumpattua vähän aivojakin. Mutta ei se mitään mahdotonta touhua oo! Treeniä vaan, ja kärsivällisyyttä.

Jännää oli myös huomata, miten toispuoleinen sitä onkaan. Osa liikkeistä toimi ihan hyvin toiseen suuntaan, mutta kun piti tehdä sama liike eri suuntaan niin johan oli hankalaa. Joskus tehdastyössä ja ravintolahommissa on joutunu opetteleen tekeen samoja asioita molemmilla käsillä, mutta vois kyllä laajentaa tätä aivojen treenailua ihan arkielämäänkin.

Tanssistudio (http://www.poleacademy.fi/) sijaitsee tossa keskustan kainalossa Pinninkadulla. Ei mikään ihan valtavan suuri (mun silmissä pelkästään hyvä asia), tyylikkään ja asiallisen näkönen paikka! Että jos vaikka lomailee mansessa ja haluaa päiviinsä jotain liikunnallista sisältöö niin tonne vaan. Tunnitkin saa kätevästi varattua netistä :)

TIISTAI, 18. KESÄKUUTA 2013
Lievä pettymys tällä kertaa..

Pari päivää sitten Tampereen Ylioppilasteatterissa järjestettiin teatterikirppis. Eli kaikkee teatterissa käytettyä kamaa ihmisille kiertoon. Tykkään teatterikirppiksistä koska niistä voi löytyä kaikkia ihmeellisyyksiä. Tällä kertaa tarjonta oli nopeesti tarkastettu, eipä ollut mitään mulle. Tosin todennäköisesti siinä on käynyt niin, että joku toinen on noukkinut parhaat päältä, ite en päässyt paikalle kovin ajoissa. Oli siä turkkitakkia ja levysoitinta, mutta jätin ne kuitenkin suosiolla jonkun muun löydettäväksi.

Nomutta, ei anneta pettymysten lannistaa. Aattelin että voisin kiertää 2 lempikirppariani läpi, jos löytys vaikka jotaki kesävaatetta. Tai kengät. Ekaks Radiokirppikselle Laukontorin rantaan. Sieltä on usein löytyny vaatteita, kenkiä, sisustusjuttuja, laukkuja yms. Mutta ny ei löytyny kyllä paljoo muutaku miljoona muutakin ihmistä, jonottamassa kassalle tai sovitukseen. Ajotus oli taas huono (klo 15.30), mutta työt sanelee... Jos on vapaapäivä niin kannattaa ehdottomasti suunnata ennen iltapäiväruuhkaa. Arkiaamupäivä on varmaan paras aika. Tarttui sieltä yksi kiva farkkuliivi matkaan kuiteskin!

Sitten, viimeinen etappi, petollisesti kotimatkan varrella oleva Bonus-kirppis. Sinne tulee monesti poikettua vaikkei alunperin aikonutkaan. Ja monesti löytyykin vaiks mitä. Bonuksella ei muuten käy kortti, mutta onneks lähin Ottomaatti on ihan siinä vieressä. Tällä kertaa Bonus oli kyllä tyhjä arpa. Mut siinä se kirppareiden jännitys oikeestaan onkin. Välillä löydät just sen mitä olit lähteny hakemaankin, välillä ihan kaikkea muuta kivaa, välillä et yhtään mitään. Lämmöllä kuitenkin suosittelen näitä. Jos mitään ei löydy, voi suunnata viereiselle torille vaikka lohtujätskille ;D (Radiokirppis&Laukontori, Bonuskirppis&Tammelantori)

MAANANTAI, 17. KESÄKUUTA 2013
Eeei se oo niin justiinsa..

Sitten kun mulla on joskus se iiiso koti niin sinne tulee ehdottomasti biljardihuone! Jos sääkin haluat pelaan bilistä eikä sullakaan oo biljardihuonetta, niin oikee osote on ehdottomasti Galaxie Center  Tampereen rautatieaseman vieressä. Siä tuli aikanaan enempikin käytyä, tänään suuntasin sinne ekaa kertaa Joensuulais-vuosieni jälkeen. Ja voi sitä jälleennäkemisen riemua!

Mukaan lähti huikee pelikaveri Noora, jonka kanssa ollaan ekat bilikset pelailtu yhdessä jo ainakin 6 vuotta sitten. Ei otettu peliä turhan vakavasti, päinvastoin. Naurettiin niin paljon että vatsalihakset tuli kipeeks :D Kokonaisvaltasta reenaamista kato! Kyllä me säännöistä tiedetään, mutta kerta kumpikaan ei oo mikään bilismestari niin tehtiin pikku myönnytyksiä välillä.. Saattashan sitä joku aatella että kyä ny on akat lähteny pelaamaan ku nauraa niin pirusti eikä meinaa aina pallokaa mennä sisään, mutta mitäs siitä! :D Ei oo niin ryppyotsasta hommaa kato. Pääteltiin että on ihan turha lähtee tavottelee mitää mestarisuoritusta kun viime kerrasta on niin pitkä. Oli mahtia.

Sali on sen verta iso, että jos ei ihan ruuhkaisimpaan aikaan mee niin vapaa bilispöytä löytyy vaivatta. Galaxie on myös siitä kiva, että siellä voi biliksen lisäks pelata vaikka pöytäkurlinkia tai ilmakiekkoo. Eiköhän noilta yhä löydy jotain seurapelejäkin hyllystä, ja Nintendo Wii siellä on myös. Tai sitten voi vaan istua nahkasohvalle ja ottaa vähän olutta ja naposteltavaa. Ai että, pitääki taas alkaa käymään vähän useemmin.

SUNNUNTAI, 16. KESÄKUUTA 2013
Kiva hassuttelupäivä

Kävin Vihreä Polku Oy:n järjestämässä Merun kesätapahtumassa Lempäälässä. Paikka oli Höytämöjärven rannassa, ja puitteet ihanat. Ei nuhjuisuudesta tietoakaan, rakennukset oli siistejä ja ympäristössä oli amfiteatteri, palju, korsu- ja telttasaunat, pari laituria, kanootteja, yläköysirata,laavu (eiku kota, eiku mikä, no kaikkee siä oli kuitenkin!). Paikassa järjestetään tilaisuuksia kokouksista hääjuhliin.

Ja välillä on myös näitä yleisiä tapahtumapäiviä. Tällä kertaa ohjelmassa oli mm. musisointia, vatsatanssishow, toimintarasteja lapsille, improvisaatioteatteria, jousiammuntaa, yläköysirata, pelastuskoiranäytös...

Tapahtumassa oli paljon aikuisia, lapsia, ja meitä lapsenmielisiä aikuisia. Kuuntelin lastenlauluja ihan nauru naamalla, ja kyllä siellä aikuisetkin jammaili mukana. Ihanaa kun ihmiset heittäytyy! Lisää sai nauraa kun katseli improteatteri Iloisen Mursun esitystä. Oon nyt lämmenny näille improjutuille selkeesti :D Nälkä lähti hernerokalla ja pullakahveilla, makkaraakin sai paistella.

\"\"

Lastenlaulu-jamittelua

Tulevat Robin Hoodit Linda & Kirsikka

Kokeiltiin kaverin kanssa jousiammuntaa. Tauluun osu ja vähän ohitte, koukuttavaa puuhaa. Ja yläköysirata oli jänskä! Sitä oli vetämässä samat tutut naamat jotka veti myös Pyynikin köysilaskeutumisen, joten tiesin että tuskin tässä sen hullummin käy ;) Kiipesin radalle kiipeilyseinää pitkin. Sen voimainponnistuksen jälkeen kädet ja jalat tutisi niin että siitä olikin hyvä lähtee suorittamaan itse rataa.. Ylhäällä tuntu välillä, ettei oma pituus ihan riitä ja mietin, että mitenköhän 140 senttiset mukelot siellä pärjää. Tais olla tää mun oma tekniikka mistä homma kiikasti :D Pääsin kuiteski läpi enkä jääny yläilmoihin killumaan.

Ihanaa seuraa, hyvää ohjelmaa ja hymy naamalla kaikenaikaa. Olipas onnellinen päivä : )

LAUANTAI, 15. KESÄKUUTA 2013
"Tällähän pääsee lujaa!"

Huomasin että Kaupin urheilupuiston metsissä järjestetään potkulautailua. Mettään potkulaudalla??Enpä ollu moisesta kuullu aiemmin, joten pitihän totakin päästä testaamaan :) Pari kaveria mukaan ja ennakkoluulottomalla asenteella eteenpäin.

Homman järjesti Hiking Travel HIT Ky, ja siinä oppaan kanssa jutellessa kävi ilmi että ne järkkäilee kaikkea muutakin kivaa hullutusta. Välineitä löytyy joka lähtöön: on kelluvia suksia, tandemsuksia (oliko jopa kuuden hengen...?Pientä haastetta!), kiipeilyvarusteita, kanootteja...Aivan mahtihommia esimerkiks polttareiden viettäjille. Tapaamani oppaat oli sosiaalista ja rentoo väkee, joten heidän kanssaan tuskin tulee tylsää.

Tasasemmilla lenkkeilyväylillä sai alamäet laskee aika huoletta ja sillä potkulaudalla pääsi meinaan kovaa!Tai sitten se vaan tuntu vauhdikkaalta.. :D Onneks oli kuitenkin käsijarru. Metässä kun mentiin pikkupolkuja niin jarru oli kovassa käytössä, piti varoo kuoppia ja kiviä. Levähdettiin hetki Niihaman ulkoilumajalla, juotiin mehut ja jatkettiin takaisin. Yllätyin miten kivaa toi oli! En ollut osannut odottaa oikein mitään :D Pientä reisijumppaa siinä sai samalla.

Tässä videonpätkä alamäestä pikkupolulla. Opas menee edeltä ja mää jarruttelen perässä... Ei kyllä näytä niin huisilta kun tuntu :D

http://www.youtube.com/watch?v=28YpeX8IrMg&feature=youtu.be

 

 

PERJANTAI, 14. KESÄKUUTA 2013
Kahvia, historiaa ja Jukka Rintalaa

Lähdettyäni Toivolansaaresta suuntasin Myllyn leipään aamupalalle. Söin ja join kaikessa rauhassa, luin päivän Hesarin ja kattelin isoista ikkunoista Kyrösjärven maisemia. Leipomo toimii samassa rakennuksessa ja tuotteet tulee tiskiin tuoreeltaan. Kahvista virkistyneenä tein vielä pikku kierroksen Ikaalisten keskustassa.

Kyrösjärvi

Hetken mielijohteesta poikkesin Löytöjen Puotiin ja se olikin todellinen aarreaitta!En oo mikään varsinainen vintage-harrastaja, mutta kuitenkin vähän hurahtanu vanhoihin asioihin. Ja sieltähän niitä löyty, ihania valaisimia, huonekaluja, astioita, koruja... Rakennus on vanha ja siinä on käyty kauppaa 1800-luvulta asti. Siellä meni tovi jos toinenkin, juteltiin myyjän kanssa pitkään. Sainpa muuten yhden aika hyvän menovinkin tän bloginikin suhteen. Suosittelen käymään vaikka pidemmänkin matkan päästä, jos vintage vähääkään kiinnostaa. Sata-Häme soi-festivaalien aikaan sinne voi mennä myös kahvittelun merkeissä ;) Vaikken mitään ostanutkaan niin kannatti käydä, on aina antoisaa puhua ihmisten kanssa kenellä on enemmän elämänkokemusta takana kuin itsellä.

Ennen kotiin lähtöä pyörähdin vielä Ikaalisten kylpylän kartanorakennuksessa. Siellä oli vaatesuunnittelija Jukka Rintalan näyttely, ja esillä oli myös Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen 60v-juhlanäyttely. Vautsivau, upeita pukuja ja tauluja! Eikä ne Ikatalaistenkaan työt hullumpia ollu. Näyttelytilasta oli tehty tosi tyylikäs.