Potkulaudalla pitkin mettiä

LAUANTAI, 15. KESÄKUUTA 2013

"Tällähän pääsee lujaa!"

Huomasin että Kaupin urheilupuiston metsissä järjestetään potkulautailua. Mettään potkulaudalla??Enpä ollu moisesta kuullu aiemmin, joten pitihän totakin päästä testaamaan :) Pari kaveria mukaan ja ennakkoluulottomalla asenteella eteenpäin.

Homman järjesti Hiking Travel HIT Ky, ja siinä oppaan kanssa jutellessa kävi ilmi että ne järkkäilee kaikkea muutakin kivaa hullutusta. Välineitä löytyy joka lähtöön: on kelluvia suksia, tandemsuksia (oliko jopa kuuden hengen...?Pientä haastetta!), kiipeilyvarusteita, kanootteja...Aivan mahtihommia esimerkiks polttareiden viettäjille. Tapaamani oppaat oli sosiaalista ja rentoo väkee, joten heidän kanssaan tuskin tulee tylsää.

Tasasemmilla lenkkeilyväylillä sai alamäet laskee aika huoletta ja sillä potkulaudalla pääsi meinaan kovaa!Tai sitten se vaan tuntu vauhdikkaalta.. :D Onneks oli kuitenkin käsijarru. Metässä kun mentiin pikkupolkuja niin jarru oli kovassa käytössä, piti varoo kuoppia ja kiviä. Levähdettiin hetki Niihaman ulkoilumajalla, juotiin mehut ja jatkettiin takaisin. Yllätyin miten kivaa toi oli! En ollut osannut odottaa oikein mitään :D Pientä reisijumppaa siinä sai samalla.

Tässä videonpätkä alamäestä pikkupolulla. Opas menee edeltä ja mää jarruttelen perässä... Ei kyllä näytä niin huisilta kun tuntu :D

http://www.youtube.com/watch?v=28YpeX8IrMg&feature=youtu.be