Mikko

LAUANTAI, 31. ELOKUUTA 2013
Voiko Helsinki hukkua puista variseviin lehtiin?

Tämä kätösissäsi pitelemä blogi päräytettiin käyntiin kuuluvin fanfaarein kun yöt olivat yöttömiä, linnut liversivät ja lannevaatteessa keikaroidenkin oli kuuma kulkea kadulla. Nyt on toisin. Ulkoa kantautuu ääniä kuinka hampaat kalisevat yhteen ja sadepisarat ropisevat peltikattoa vasten. Leppoisat kesäpäivät ovat ohi ja kirmaaminen hiekkarannoilla saa odottaa ensi kevääseen. Ei aurinkotuolissakaan ole kiva käyskennellä turkiksissa pinacoladan jäätyessä lasiin kiinni. Syksy tuo mukanaan monenlaisia velvoitteita. Viimeistään nyt on hakattava halkoja talven varalle, on voideltava sukset ja etsittävä lumikengät valmiiksi. Villit ja vapaat viikonloput, huolettomat aamut ja kuohuviinipiknikit ovat jäämässä taakse raskaiden velvoitteden vaatiessa veronsa. Tavallaan tämä tarkoittaa sitä, että bloggaaminen maailmanmenosta ei tapahdukaan enää yhtä reaaliaikaisesti. Kylmä kangistaa. Palelevin sormin kirjoittaminen ottaa enemmän aikaa, liikkeet hidastuvat. Talviuni vie torkuilleen koko bloggarin. Näinpä tähän väliin, vielä kun kroppa tottelee mieltä, on aika kiittää tähänastisesta. Erityisen lämmin kiitos lukijoille. Kiitos värikkäästä palautteesta, hämäristä yöllisistä puheluista ja vieläkin omalaatuisemmista tekstiviesteistä. Kiitokset kanssaseikkailijoille, jotka urheasti ovat tehneet monet blogin tarinat mahdollisiksi. Kiitos myös niille selkään taputtelijoille, jotka ovat tarjonneet inspiroivia juomia hetkinä, jolloin bloggarilla on lankakerät levällään ja punainen hukassa. Nyt on aika kerätä hetki henkeä ja katsoa, mitä seikkailuja syksyinen Helsinki tuo tullessaan!

Nyt on kerättävä viimeisetkin ruoanrippeet talven varalle!

 

TORSTAI, 29. ELOKUUTA 2013
Helsinki - Tallinna - Pärnu - Riika - Jurmala - Helsingfors

Hyrrr. Ikkunaa raottaessani oli tunnustettava tosiasiat. Syksy on saapunut Pohjolaan ja valmistelut pitkän ja pimeän talven varalle olisi käynnistettävä. Kylmää vastaan voi taistella kahdella tavalla. Yksi vanha muuttolintujen konsti on matkata kohti etelää, missä viini virtaa ja tunnetuin talvinen elementti on jääpalakuutio grogilasissa. Toinen, kirjaimellisestikin mukiinmenevä keino on pakata varastot täyteen hehkuviiniä ja muuta lämmikettä tulevien pakkaspäivien varalle. Kumpikaan tarjotuista vaihtoehdoista ei kuitenkaan sytyttänyt välittömästi, kunnes koin valaistumisen. HEUREKA! Soveltaisin molemmista menetelmistä parhaat palat yhteen eli lähden hakemaan lämmikkeeksi soveltuvia liemiä etelästä.

Monenlaista kukkaa oli kaduilla kaupan...

Tutkimusmatkaaja nilkkoja myöten nesteessä

Reipashenkinen retkikunta pakkassi tarpeelliset tilpehöörit blogimobiiliin ja kompassineula kohdistettiin Jurmalan rannoille Latviaan. Itä-Euroopan rivieranakin tunnettu yli 30:tä kilometrinen hiekkarannikko varmasti tarjoaisi soveliaat olosuhteet paikallisen kulttuurin tutkimiseen. Toisaalta, päämäärääkin tärkeämpi on itse matka, jonka varrella on monta mielenkiintoista pysähdyspaikkaa pengottavaksi, unohtamatta lukemattomia kuppiloita ja klubitaloja golf-kenttien laitamilla.

Aina yhtä ihastuttava Stalinin hammas Riian kaupunkikuvassa

Kyllä, ruoho todellakin on vihreämpää Suomenlahden toisella puolella

Latvia osoittautui erittäin mukiinmeneväksi maaksi. Kirjaimellisesti. Lukuisat klubivoileivät, suolaiset ja makeat lätyt sekä lukemattomat Karhunkaatajaksi ristittyt paikalliset janojuomat toimivat hymyn nostattajana kiperissäkin tilanteissa. Siirtomaaherramainen olemukseni tosin takasi palvelutason korkeana kolkommissakin kuppiloissa ja joviaaleista seuraveikoista koostunut tutkijaryhmämme saikin runsain mitoin otettua kontaktia paikalliseen väestöön, jonka avustuksella oudommatkin asiat selkiytyivät varsin vaivatta. Julkisen liikenteen aikataulut jäivät tosin hivenen epäselviksi. Oivana esimerkkinä tästä, eräs nopea kulttuuri- ja kaupunkikierros Riiassa ja paluu leiriin illan viimeisellä spåralla vaikutti kyllä kuvanauhalta tarkistettaessa enemmän siltä, että kulkineena oli aamun ensimmäinen linjavuoro - aurinkokin oli ehtinyt jo nousta. Omituista.

Tutunnäköisiä pihapiirin koristeita

Värikkäämpää pukuhuoneen seinää Jurmalassa

Ei aivan esteetön sisäänkäynti majataloon

TIISTAI, 27. ELOKUUTA 2013
Kaikki mitä ravitsemuksesta tarvitsee koskaan tietää

Mistäkö uljas kehoni koostuu? Blogistin urapolulle astellessani ruokaympyrällä on saanut heittää vesilintua. Siis sitä voissa paistettua tirppaa, joka yleensä lautasella eteeni on kannettu. Äärimmilleen viety, kroppaa säälimätön harjoittelu kun vaatii koneistoon kyltymättömästi ravintoa. Aina ei ehdi kotonakaan hifistellä gourmet-välipaloja vedestä ja leivästä. Tämänpä vuoksi kannattaa tuntea muutama helppo ja varma paikka pitkin kaupunkia, joista saa apetta suhteellisen vaivattomasti, eikä annosta odotellessa ehdi lukemaan koko Tolstoin tuotantoa läpi. Alla onkin vilkaistu läpi muutama varma valinta, jos masu murahtelee uhkaavasti. Lista ei ole aukoton, sillä etsintä täydellisen syöttölän löytämiseksi on alati käynnissä oleva seikkailu ravintolamaailman eläessä omaa elämäänsä.

Läskihomolautanen Cantina Westin tapaan

Palanpainikkeeksi tulilientä Kaskessa

Suomeenkin on rantautunut muualta tuttu tapa hukata pizza vihreän viidakon alle

 

Bloggarin TOP-5 Helpot ja Nopeahkot

Cantina West
http://www.cantinawest.net

Memphis Kamppi
http://www.memphiskamppi.fi

Ravintola Kaski
http://www.ravintolakaski.fi

Ravintola Sävel
http://www.kallionsavel.fi

Virgin Oil Co
http://www.virginoil.fi

 

SUNNUNTAI, 25. ELOKUUTA 2013
Veneretkellä vilvoittelemassa

Jos hitaimmat eivät vielä ole huomanneet, on Helsinki merenrantakaupunki. Meri tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia. Vesillä seilaa rahtilaivoja, risteilijöitä ja ruotsalaisten kaikuluotaimien mukaan neuvostovalmisteisia sukellusveneitä. Tänään noilla laineilla liplattelevat edellämainittujen lisäksi kolme karskia merikarhua, Suomen oma Navy Seal Team Six. Katsotaanpa kuvanauhalta tuliko kalaa, kellahtiko syöksyvene kaislikossa, ylsikö ankkuri pohjaan ja kelle tehtiin sisilialaiset saappaat sementistä.

Meren antimia

Puotilan venevarikolta on hyvä käydä valitsemassa retkelle sopiva vekotin

Kalaa tulee!

Seal Team Six Vuosaaren satamassa seikkailemassa

Ihan jepa!

Salainen fisujen jekutusmesta

YAAAAAAARRRRR!

Niin, tulikos sitä kalaa? Emme ehtineet edes yrittää, kun kaikki liikenevä keskittyminen meni tutkiessa miten mallastuotteet jäähtyvät merivedessä lillutellessa.

 

LAUANTAI, 24. ELOKUUTA 2013
Helsinki Cruising Night

Kun autourheilun makuun on päästy, niin ei siitä niin vain irrottauduta. Kartingkisassa koetun kirvelevän tappion jälkilöylyissä tein päätöksen tutustua oikeisiin autoihin noiden minikilpureiden sijaan. Autoliikkeisiin en kuitenkaan halunnut mennä renkaita potkimaan ja sattumanvaraisten, kadunvarteen parkkeerattujen autojen yltiöpäinen tuijottelu saattaisi herättää kuumottavia kysymyksiä. Mistä siis autoja? Pikainen tiedustelu paljasti parikin oivallista paikkaa renkaiden potkimiseen. Helsinki Cruising Night ja Forssan Pick-Nick. Molemmat tapahtumat kuullostavat vähintäänkin kyseenalaisilta Venäjän homolakeihin peilaten, mutta rohkaistuin ottamaan näistä tarkemmin selvää.

Cruising Nightin antia Kauppatorilla

Helsinki Cruising Night kokoontuu kesäkuukausien ensimmäisinä perjantai-iltoina. Tällöin laitetaan haalarit narikkaan ja tallista ajetaan ulos koko kylmän talven ajan viritelty ja vahattu ajoneuvo. Pääsääntöisesti ulkoilemaan lähteävät kulkupelit edustavat vanhoja hyviä aikoja. Aikoja, jolloin oikeat autot tehtiin Amerikassa, mittaristossa ei välttämättä ollut neulaa vauhdinosoittamista varten saati penkeissä turvavöitä. Remmiahtimet ulvovat kuin farmarivolvon rivivitonen ohituskaistalla poljettaessa ja Kauppatori täyttyy autoharrastajista ja autoja ihailemaan tulleista ohikulkijoista.

Rottailmettä kuplassa

Ja kun kerran pääsee potkimaan oikeiden autojen renkaita, on niitä pakko päästä potkimaan enemmän. Cruising Nightin huuruilla seikkailu jatkuikin Forssan Pick-Nickiin, harrasteajoneuvotapahtumaan. Pellolle oli parkkeerattu erilaisia ajopelejä silmänkantamattomiin ja innokkaat autoharrastajat katselivat kuola valuen rompetorin tarjontaa, parempien puoliskojen vilkuillessa kelloaan, toivoen salaa, ettei tuo nyt ostaisi olohuoneeseen uutta moottoriprojektia vasta kun vanha on saatu pois sohvapöydän virkaa toimittamasta.

"Kultaseni, sopisikohan tämä meidän sisustukseen... siihen huoltomontun ja teetason viereen. Ei? Miten niin ei. Kultaa, älä luo negatiivista auraa."

 

Helsinki Cruising Night

http://www.cruisingnight.fi

Forssan Pick-Nick

http://pick-nick.com

 

PERJANTAI, 23. ELOKUUTA 2013
VM Karting Centerin sisäradalla kierrosaikoja kellottamassa

Kuminkäry tuoksahti vienosti kultivoituneeseen nenääni. Olin löytänyt tieni Helsinki-Vantaan kiitoratojen taakse vauhtiurheilun mekkaan, VM Karting Centeriin. Edessäni avautui Pohjoismaiden suurin ja toki kaunein sisäkartingrata, jolla otettaisiin selvää kenestä on rattimieheksi ja kenen kannattaisi jatkossa pysyä katsomon puolella. Ajohaalarit ja kypärät ylle, pikainen kertaus tallimääräyksistä ja radalle!

Kakkosruudussa on helppo vilkutella varikkoneitosille

Vauhdinhurmaa kaarteessa

Mini-GP on kisapaketti, jossa ensin lämmitellään hetki ja sitten ajetaankin tosissaan. Jo aika-ajoissa näytin kilparadan tukkona olleille sunnuntaikurvailijoille miten mutkaan ajetaan. Täydelliset ajolinjani ja erinomaiset ratinpyörittelytaitoni takasivat, että kisaan lähdettiin eturivistä. Adrenaliinin määrä veressä kasvaa, näen enää vain lähtövalot ja ensimmäisen kaarteen. Punaiset lamput syttyvät yksitellen kunnes ne lopulta sammuvat. Lähtö. Ylväät moottorit jyrähtävät voimakkaasti, kun aikamme gladiaattorit lähtevät ottamaan toisistaan mittaa 15 kierroksen ajaksi. Ensimmäinen mutka, suora, talla lattiaan. Toinen mutka, leikkaus kohti apexia. Kolmas mutka ja ahne ohitusyritys kisan kärkipaikasta. Pyörähdys ympäri. P*rk*l*. Karvasta tappiota kärkipaikasta sulateltiinkin sitten kisasaunassa ikkunan läpi rataa katsellen.

Ruutulippu katkaisi lopulta hurjan takaa-ajon

 

VM Karting Center

http://www.vmkarting.com

 

TORSTAI, 22. ELOKUUTA 2013
Satunnaisia fotoja Stadin katukiveyksien varrelta

Kaupungissa sattuu ja tapahtuu aina. Kuvattavaa riittää monesti niin paljon, että paremmastakin kamerasta on filmi loppua kesken. Toisinaan myös fotoaparaatin optiikka on kovalla koetuksella, jos matkamies sattuu poseeraamaan lihakset pinkeinä filmille vangittavan kulttuurimaiseman edessä. Kuva tunnetusti kertoo tarinoita tuhansien sanojen edestä. Toisinaan taas filmille tallennettuja tilanteita on turha edes yrittää selittää - riippumatta siitä kyseleeko tapahtumien perään hämmästynyt virkavalta vai satunnainen seuralainen. Seuraavassa esitelläänkin reissubloggarin filmin, siis sen kameran, ylivalottunutta puolta.

Modernia fillarimuotia

Savannilla syömässä

Vad helvete!?

Vanhempien rakennuksien seinuksiltä välillä bongaa mielenkiintoisia yksityiskohtia

Hesarin Alko ja Pacifico kaikessa komeudessaan

 

KESKIVIIKKO, 21. ELOKUUTA 2013
Herrasmieselostelua Hotelli Vaakunan sviitissä ja yöelämässä

Toisinaan koittaa aikoja kun kotisohvalla yksinään istuskelu ahdistaa ja väistämättäkin alkaa miettimään vaihtoehtoja kotoilulle. Kesän eri aktiviteettien väsyttämänä ei kuitenkaan jaksa lähteä kovin kauas kotia karkuun. Soitin pari puhelua ja suunnitelma alkoi etäisesti hahmottua, sillä en ollut ainoa, joka poti samanlaista puutumusta kotisohvalla. Kauluspaita kaapista, suorat housut jalkaan kuin laukkakisoissa ja tumma solmio koristamaan jo entuudestaan valokuvauksellista bloggaria. Peilistä asukokonaisuus saattaisi sotkeutua hivenen maailmalla pareittain kulkeviin mormonisaarnaajiin, mutta mitäpä tapahtuu kun samaa asukokonaisuutta kantavatkin hivenen vapaamielisempi, kymmenpäinen herrasmiesjoukkio.

Yöllisiä maisemia sviitin parvekkeelta

Jotta irtiotto arjesta pääsee käyntiin, marssii hulttioremmi kohti Soko Hotel Vaakunaa Helsingin ytimessä. Portieeri polvilleen ja saunallinen kattohuoneisto käyttöön. Saunan ja muiden menevien puitteiden päälle Suomen oloissa hulppeahkoon huoneeseen kuului myös pienen pallokentän kokoinen terassiparveke, josta oli hyvä heilutella kadunmiehille illantoivotuksia. Hillityn chillaamisen ja saunomisen ohella on mukava katsella, kuinka huonepalvelu kiikuttaa jatkuvasti lisää limonaadia paikanpäälle. Jos pieniä puutteita etsitään, niin onhan huoneeseen kuuluva minibaari auttamattoman vaatimaton niin vetoisuudeltaan kuin varustelultaan. Asia on vakava, joten puhelu liittoon. Puvut päälle pojat ja matkaan!

Vapaamielisempiä mormonisaarnaajia maistelemassa maailman makuja

Lyhyen siirtymän jälkeen yhytämmekin itsemme Helsingin seurapiirikerman seasta Tigerin pöydästä istumasta. Täältä ei jano pääsisi yllättämään ja murheet minibaarin pienuudesta oli kerralla kuitattu. Pöytä notkuu A-tarvikkeista ja pukuköörin hymykin levenee sitä mukaan, mitä uutta kannetaan paikalle. Hurjimpien mormonikopioiden pistellessä jalalla koreasti tanssilattialla jututtavat muut sivistyneesti pöytäseuraan pyrkiviä neitokaisia. Myös valeasutaktiikka tuottaa hedelmää ja illan mittaan ehtii kerätä useammankin ihmettelyn siitä, mitä harras uskonmies tekee tällaisessa paikassa lasi kourassa. Mutta kai sitä saa saarnamieskin välillä vapaalle heittää? Pyhä kirja narikkaan ja parketille! Onneksi paikanpäällä on myös sopimatonta kuvata, joten hurjimmat koreografiat jäävät elämään vain hetkeen kanssaihmisten mielikuvissa. Tällä kertaa oli hivenen enemmän pinkkaa päällä!

 

Sokos Hotel Vaakuna

http://www.sokoshotels.fi/hotellit/helsinki/vaakuna/

Tiger

http://www.thetiger.fi

 

TIISTAI, 20. ELOKUUTA 2013
Benjihyppy Suomen korkeimmasta korista Kaivopuistossa

Olen monesti miettinyt miltä tuntuu keikkua korkeuksissa. Vaikkei varsinaista korkeanpaikankammoa olekaan, en ole kokenut suurta hinkua hilata itseäni ylös keikkumaan. Ehkäpä siksi en ole lähtenyt seuraamaan Veikka Gustafssonin kiipeilykenkien jälkiä kohti Himalajan huippua vaan pysytellyt turvallisesti maankamaralla. Korkeissa paikoissa on kuitenkin oma viehätyksenä, siellä siellä eivät ole kaikki käyneet ja vielä harvempi on tullut ehjänä huipulta alas painovoiman kiihdyttäminä. Benjiköyden varassa tämäkin onnistuisi, kuulemma.

GERONIMOOOOH  P*RK*L******************H!!!!!!!

Ei muuta kuin iso pino värikästä paperia pöytään ja köysi nilkkojen ympärille. Narujen kimpussa hääräävät heput näyttävät osaavan asiansa, vaikkeivat taida partiolaisia ollakaan. Solmutyypistä tosin en osaa itsekään sanoa, toivon vain, että se on tukeva. Menneiden aikojen miehuuskoe on muuttunut kuitenkin hivenen. Nykyään benjiköysi joustaa miellyttävästi, kun taasen todelliset soturit aikoinaan hyppelivät kalliojyrkänteeltä liaanit nilkkoihin sidottuna. Silloin syystäkin toivoi, että oli valinnut oikean juurakon, johon itsensä oli sitonut.

Korista käsin maalliset murheet ovat kovin etäisiä

Vaan riittääpä nykyaikaisessakin hypyssä vielä jännitystä yllin kyllin. Adrenaliini virtaa villistä verisuonistossa kun nostokori nousee kohti korkeuksia. Suomen korkein benjihyppy, 150 metriä merenpinnasta. Rystyset valkoisena koria puristaen tasamaalla toljottavat ohikuljijat muuttuvat muurahaisiksi. Hetki huipulla. Nojaan eteenpäin. Lopulta kroppa ylittää pisteen, josta ei ole paluuta. Ei paluuta, nyt mennään. Vaistomaisesti rauhallinen kesäpäivä täytyykin korviahuumaavista voimasanoista, joita on vaikea huutaa ikenten lepattaessa tuulessa. Ensimmäinen pomppu. Toinen ja kolmas. Lopulta narunjatkeena roikkuva lihaskimppu lasketaan hitaasti kohti maata. Olo on euforinen, tämä on otettava uusiksi!

 

Suomen korkein Benjihyppy

http://www.skybreakers.com/suomenkorkein.htm

 

MAANANTAI, 19. ELOKUUTA 2013
Italian alkeita opiskelemassa

Italian alkeeni ovat olleet jo pidemmän aikaa hivenen ruosteessa. Tätä asiaa ei ole edesauttanut myöskään siirtyminen chileläisiin viineihin näin loppukesän kynnyksellä. Päätin piristää kielitaitoani ja pistäytyä Ristorante Comossa, joka pitää majaansa keskustassa Narinkkatorin liepeillä. Maalaisempia varten paikan maamerkiksi voisi antaa Kampin keskuksen välittömän läheisyyden. Ruokalista olikin ilahduttavan alkukielinen ja tilausta tehdessä olikin kielenkannat solmiutua umpeen.

Alkupalana kolmen erilaisen antipaston lajitelma, mukana muun muassa kampasimpukkaa

Puitteet ovat hienot, joskin ensikertalainen saattaa hivenen hapuilla etsiessään ruokapuolta jonne kuljetaan baarin läpi. Yleisilme on erittäin siisti ja henkilökuntakin ottaa hymyillen vastaan. Pääsinkin paistattelemaan henkilökunnan täyden huomion alla. Ehei, en ollut peruskirjailijamaisessa kaatokunnossa vaan ainakin hetkellisesti ravintolan ainoa asiakas. Arki-iltojen parhaita puolia onkin, ettei silloin juuri tarvitse jonotella.

Tutkimusryhmäämme oli vahvistettu vierailevalla ruokakriitikolla Hämeenlinnasta

Sivummalla ravintolaa vallitsi seesteisen hiljainen tunnelma

Keittiönkin tekemisiä voi pöydästä seurata, kuten nykyiseen avoimmuuden ilmapiiriin kuuluu. Valitettavasti keittiön tuotokset eivät kokin italomaisesta huiskimisesta huolimatta ansainneet suurempia kehuja. Viini soljui vikkelästi alas, mutta itse annokset eivät olleet kovin mieleenpainuvia, eivät hyvässä eikä pahassa. Todennäköisesti seuraavana päivänä pitäisikin kuitista tarkistaa, mitä tuli syötyä. Makuasioita.

Pääruokaan ei saanut väriä kuvaa muokkaamallakaan

 

Ristorante Como

http://www.ravintola.fi/como_helsinki