Mikko

PERJANTAI, 07. KESÄKUUTA 2013
Ottaa kaarteet kuin kiskoilla

Jos janottaa, kannattaa juoda. Jos ei tiedä mihin on tarkalleen menossa, on parempi vain haahuilla ympäriinsä ja löytää vahingossa uutta ja mielenkiintoista. Jos aikataulu on tiukka tai terasseilla istuen hankittu yleiskunto on sopivan kesäinen, ei kaikkea kiinnostavaa ehdi saati kykene omin jaloin kiertelemään, vaan on mukavampi hankkia kyyti alleen. Muutenkaan herraskaiseen tyyliin ei kuulu kiertely kaupungin ihmeissä sandaaleja kuluttamalla. Ratkaisu tähän kaikkeen on SpåraKOFF!

SpåraKOFF erottuu edukseen jo kaukaa

SpåraKOFF, tuo iloisempi versio menneiden aikojen raskaista rautahevoista erottuu helposti muusta liikenteestä. Kirkkaanpunainen ratikka viekottelee pysäkinvarjossa vilvoittelevan ja varomattoman matkamiehen luokseen välittömästi! Pari vankkaa askelmaa ylös ja yhtäkkiä Stadi avautuu kaikessa kauneudessaan aivan uudella tavalla tuopin pohjan läpi maisemia katsellen.


Vaunuemäntä pitää ystävällisesti huolta, eikä kenenkään tanssikunto pääse laskemaan

Hanasta valutetun vaahtoavan liemen lisäksi tarjolla monenlaista tanssikuntoa tehostavaa terävää, joskin vaunuemäntä pitää huolen, että perheen piltit saavat tyytyä vain limonadiin. Mahongilla ja messingillä verhoillut sisätilat huokuvat mennyttä aikaa, jolloin kaikki oli fiinimmin ja valkoiset pöytäliinat koristivat nukkavieruintakin kuppilaa. Vanhan ajan salonkitunnelma lieneekin yksi osatekijä siihen, että vaunuun on saapunut myös joukko seurapiirirouvia viinilaseineen tehden tunnelmasta varsin hienostuneen. Vahvalta, vanhalta viiniltä tuoksahtavia alan miehiä ei SpåraKOFFissa näy.


SpåraKOFFin sisustus on käsityötä ja penkit tarjovat tukevat kyydit

SpåraKOFF on maailmassa varsin uniikki kulkuväline. Noin kahdenkymmenen tonnin kokonaismassa saadaan kiihtymään kuudenkympin tuntinopeuteen, joka varsinkin ruuhka-aikaan on aika haipakkaa. Vielä harvemmassa vastaavassa vekottimessa on A-oikeudet, lähin edes hivenen samantyylinen verrokki lieneekin Saksassa seikkaileva kahvilaratikka. Ohjaamo on lähes autenttisessa kunnossa ja jarrutuksetkin hoidetaan käsipelillä kokeneiden kipparien toimesta. Onpa Töölön vaunuhalleillakin SpåraKOFFille varattu aivan oma huoltoraide, jossa tuo uuden ajan ihme talvehtii ja viettää myös ne harvat lepohetkensä kesäisin.

Tunkeuduttani ohjaamoon paljastui, ettei kyseessä ollut automaattiratikka!


Ohjaamosta komennettiin raiteiden lisäksi myös pyhää viilennystekniikkaa!

Ohjaamoon tunkeutumisesta ja hyvästä yrittämisestä huolimatta ei eksyminen Stadin raideviidakossa onnistunut, sillä spåra palasi vajaan tunnin kierreltyään lähtöruutuun. Matkanvarreltakin voi hypätä kyytiin, mutta kuulopuheiden mukaan kukaan ei haluaisi koskaan poistua. Startti tapahtuu Mikonkadulta ja spåra ohittaa monet Helsingin turistikohteet. Näinpä kaikki pakolliset kuvat kotiväelle saa napsittua yhdellä istumalla. Ja jos kotona kyselevät, että entäpä ne muut kulttuurikohteet, niin voinee käyttää perinteistä selitystä filmin ylivalottumisesta...


Kiskojen varrelta löytyy monenlaista mielenkiintoista

Kuvan tuoppi paljastui mainostempuksi, tarjoiltu versio oli huomattavasti käteensopivampi

 

SpåraKOFF

http://www.koff.fi/sparakoff

SpåraKOFF ajaa reittiä Rautatientori (Mikonkatu, Fennian edestä) — Linnanmäki (Helsinginkatu) — Oopperatalo (Helsinginkatu) — Ylioppilastalo (Aleksanterinkatu) — Kauppatori.

 

 

KESKIVIIKKO, 05. KESÄKUUTA 2013
Helsinki raportoi!

Helsinki. Stadi. Ydin. Tuo sivistyksen kehto lähes Rooman suorana perillisenä. Syntinen kaupunki täynnä erilaisia houkutuksia viattomien matkamiesten varalle. Kesä, terassit ja villit ideat. Ja reissubloggari sukeltamassa kaikkeen tuohon, aina merenrantamaisemiin piirtyvistä pumpuliunelmista karuun työläisromantiikkaan unohtamatta Helsingin maanalaisia mahdollisuuksia. Onko totuus tarua ihmeellisempää? Ovatko legendat totta ja mikä hehkutettu kertomus osottautuu vaisuksi valheeksi?

Voiko betoniviidakosta löytää muutakin kuin kuria ja järjestystä?


Tässä blogissa ei ole tarkoituksena tutkia mitään mineraalinäytteitä saati käydä tähyilemässä jo julkaistujen matkaoppaiden kiinnostavaksi luokittelemia kiviä saati tärkättyjä pingviinejä Korkeasaaressa vain siksi, että näin ovat muutkin tehneet. Emme ota kuvia mielenkiintoisesta rakennelmasta koska se vain on mielenkiintoinen rakennelma. Emme lähde seuraamaan Tuomiokirkon edustalla japanilaisittain murtavaa matkaopasta sateenvarjoineen. Sen sijaan hyppäämme raitiovaunuun eli paikallisittain sporaan ja kurvaamme kohti uuden ajan seikkailuja. Ei, tämä ei ole poliittisesti korrekti blogi, jossa ei uskalleta ottaa kantaa niihin Helsingin helmiin, joita matkanvarrelle asettuu.

Pieni pala Helsinkiä

Ei. Tämä ruudullasi hypistelemä blogi on jotain muuta aiempiin kyhäelmiin nähden. Blogi tulee kertomaan räikeimmätkin yksityiskohdat tutkimusmatkasta Suomen ytimeen, Helsinkiin. Stadiin ja sen lähikulmiin, ketään ja mitään säälimättä. Jos palvelu on hyvää, siitä kerrotaan sellaisenaan värikynää kuluttamatta. Jos palvelu on huonoa, siitä kerrotaan sellaisenaan raippaa säästämättä. Kuvat tulevat puhumaan puolestaan, blogistin yrittäessä pysyessä rystyset valkoisena puristettuina vauhdikkaiden tilanteiden perässä. Kesän tavoitteena on paljastaa mehukkaimmat kaupunkilegendat ja löytää uusia, urbaaneja näkökulmia ennalta tiedossaoleviin asioihin.

 

Helsinki, tuo kulttuurien kohtaamispaikka

Blogin rynnäkköjohtajana häärii Mikko, allekirjoittanut, joka on vielä toistaiseksi täysin viaton reissubloggari ottamassa vastaan kaupungin ja sen välittömän lähialueen tarjoamat ihmeet ja koettelemukset. Koettelemukset, jotka vielä tulevat hämmästyttämään monissa liemissä kiehutettua erikoistilanteiden asiantuntijaa. Bloggari, tuo lahjomaton seriffi, joka tulee raportoimaan kesän koettelemuksensa täysin subjektiivisesti vailla markkinointimiesten painostusta puolesta ja vastaan. Bloggari, jonka kesästä ei tule puuttumaan ennalta-arvaamattomia ja ehkä hetkellisesti kummastuttavia tilanteita.

Valmiina seikkailuihin!

Jos sinulla on jokin toive tai idea, josta reissubloggarin tulisi ottaa selvää, älä epäröi vinkata siitä! Jos haluat lyöttäytyä seuraan tutkimusmatkalle pääkaupunkiseudun ihmeisiin, olet yhtälailla tervetullut ottamaan yhteyttä. Jos haluat muuten vain viettää hetken terassilla kanssani vaikkapa aliasta pelaten, anna palaa! Yhteystietoni ovat ohessa.

# M

Soita tai tekstaa 044 3599 964!