Pain & Gain

SUNNUNTAI, 18. ELOKUUTA 2013

Kevyttä CrossFittiä Mustikkamaalla

Kävipä heti aamusta puhdas vahinko ja heräsin ennen puolta päivää. Kuin taikaiskusta päivään oli ilmestynyt useita tunteja lisää tuhlattavaksi. Koska anniskeluravintolatkaan eivät olleet vielä tähän aikaan auki ei kansanparlamenttikaan pääsisi vielä tekemään päivän polttavia päätöksiä terassilla tyytyväisenä istuskellen. Mikä eteen? Aamu-unisena pohdiskelin tilannetta kattohuoneistossani ja olin kompastua lattialla lojuviin juoksutossuihin. Olin kirota kyseiset popot alimpaan kellarikomeroon ikiajoiksi, mutta muistin, että sinne olisi kovin monta porrasaskelmaa. Näinpä oli helpompi kiskaista tossut jalkaan ja lähteä tutustumaan aamuiseen ulkoilmaan.

Lähdin etsimään kultakirstua Mustikkamaalta, jonne sateenkaaren pää sopivasti osoittaakin

Kirmasin kohti Mustikkamaata. Mustikkamaa on mukavan pieni saari Korkeasaaren eläintarhan kupeessa, jonka ympäri kiertää kipakka lenkkipolku. Polun varrelle on lisäksi ripoteltu pientä luksusta uimarannan muodossa ja löytyypä pusikon uumenista ulkoilmassa oleva punttilavakin, jossa voi repiä raivopäisesti rautaa ilmaan. Kuin Spartalainen soturi puuskutin polkua pitkin pohkeet hapoilla, kunnes ehdin uimarannalle. Katsahdin kylmännäköistä vettä ja päätin uiskentelun sijasta ladata punttitankoon rajusti rautaa joilla repiä lihakset lämpimiksi. HIIIISSSK, PAKKO JAKSAA, AAAAAARRRGH! ENEMMÄN! UUUUUUUURGH! Olo oli kuin Hulkilla, joskaan ei yhtä vihreä. Epäilemättä rehkintäni herätti Korkeasaaren kirahvitkin, sen verran eläimellistä oli mylvintä viimeisillä kierroksilla. Ja voi pojat, paluumatkalla tassut eivät enää tahtoneetkaan totella aivan yhtä ripeästi vaan muuttui meno urheilusta maisemien katseluksi.

Matkanvarrelle oli rakennettu melkoisia monttujakin... Mustikkamaan lenkkipolku on onneksi paljon tasaisempi

 

Mustikkamaa

http://www.hel.fi/hki/liv/fi/Ulkoilu/Helsingiss_/Mustikkamaa

CrossFit

http://fi.wikipedia.org/wiki/Crossfit