Konsta

KESKIVIIKKO, 06. ELOKUUTA 2014
Kiitos Turisti-Infolle vauhdikkaasta ja elämysrikkaasta kesästä

Kaikki loppuu aikanaan, niin myös tämä kesä Kuopion kulmilla. Monet kokemukset olen kokenut, uusiin ihmisiin tutustunut ja toivon mukaan myös hieman matkan varrella kasvanut. Iso kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet seurata seikkailuitani.

Kesän aikana sain niin tien päällä, Twitterissä kuin sähköpostitsekin runsaasti bloggaamiseen liittyviä kysymyksiä. Tämän viimeisen kirjoituksen yhtenä tarkoituksena on antaa muutamiin niistä vastaus.

Eräs lukijoista halusi jossain välissä tietää, kuinka paljon kameralleni on kasautunut kesän aikana ns. pilalle menneitä otoksia ja voisiko niitä koota kesän lopulla yhdeksi videoksi. Äsken rupesin tsekkailemaan videoita läpi ajatuksenani alkaa editoida tällaista koostevideota, mutta valitettavasti materiaalia on kesän aikana kertynyt niin törkeästi, että kaiken sen läpikäymiseen menisi ikä ja terveys.

Samalla sain kuitenkin vastauksen toiseen esitettyyn kysymykseen: kuinka paljon blogia varten on tullut räpsittyä valokuvia ja kuvattua videoita? Valokuvia kertyi reilut kaksisataa, tosin valtaosa niistä tuli otettua lähinnä sillä ajatuksella, että niitä voi käyttää tarvittaessa jutun tekemisessä, jos videomateriaali olisikin jostain syystä epäonnistunut. Näin kävi esimerkiksi alkukesästä torikuja-aiheisessa kirjoituksessa. Uudella kameralla kuvatessani testailin uusia ja erilaisia videointiasetuksia ja lopulta huomasin kotona valtaosan matskusta olevan täysin julkaisukelvotonta. Ongelmitta ei siis tätäkään blogia ole kirjoitettu!

Videopätkiä kertyi sen sijaan paljon enemmän kuin olisin koskaan osannut odottaa. Jos kaikki kesän aikana kuvatut klipit haluaisi katsoa putkeen, pitäisi aikaa varata noin 17 tuntia ja 15 minuuttia. Lopullisten tuotosten yhteenlaskettu kesto on ainakin YouTubeen tehdyn Kesä Kuopion kulmilla -soittolistan mukaan reilut puolitoista tuntia, joten onpahan ollut ainakin vaihtoehtoja sen suhteen, mitä noin kolmen minuutin videokoosteisiin laittaa.

Joku kysyi myös sitä, mikä on omasta mielestäni ollut tämän kesän paras kokemus. Tässä kohtaa olisi tietysti luonnollisinta lyödä pöytään JIRA Karting -testi, suopotkupalloilu, löylynheittokisat tai joku muu juttu, missä kuvaaminen tapahtui kokeilun yhteydessä eikä yleisöstä käsin. Vastaukseni on kuitenkin jotain syvällisempää – kesän paras kokemukseni on nimittäin ollut se luottamus, mikä Turisti-Infolla on ollut suhaamiseeni ja koheltamiseeni koko ajan. Olen saanut päättää itse reissukohteeni ja tehdä blogistani täysin omannäköiseni. Lisäksi olen saanut aina tarvittaessa pidemmille reissuille auton käyttööni. Edes se, että olin ennen tätä kesää ajanut manuaalivaihteista autoa ajat sitten autokoulussa ei tuntunut olevan ongelma, vaan aina löytyi luottoa siihen, että kärry ja mies palaavat ehjänä perille.

Suuri kiitos Turisti-Infolle mahdollisuudesta viettää kesää näin, toivottavasti saitte mitä halusitte, minä ainakin nimittäin sain. Nyt on tullut kuitenkin aika pakata kamerat ainakin toistaiseksi laukkuun ja suunnata kohti uusia seikkailuita. Eihän sitä tiedä, vaikka tiemme vielä joskus törmäisivät – kenties Tampereen toreilla, Mäntsälän mestoilla tai vaikka Hollolan huudeilla.

Kiitos, Konsta kuittaa.

PS: Yhteydenotot blogiin liittyen kannattaa suunnata jatkossa Twitterissä käyttäjälle @KonstaHotti, Turisti-Infon sähköpostia en luonnollisesti enää lue. :)

SUNNUNTAI, 03. ELOKUUTA 2014
Kuopion automuseo on autoharrastajien unelmakohde

Kuopion uima- ja keilahallia vastapäätä sijaitsevassa rakennuksessa on vuodesta 2002 lähtien toiminut Kuopion automuseo. Suomen Automobiili-Historiallisen Klubin Savon kerhon perustamaa museota on ylläpidetty lahjoituksin ja talkoovoimin ja se toimii varsinaisen merkityksensä lisäksi myös kerhon jäsenten tapaamispaikkana.

Museotila ei ole kovinkaan suuri, vaan heti ovelta sisään astuessaan vierailija näkee hyvin pitkälti kaiken sen, mitä museossa on nähtävillä. Reilut kymmenkunta autoa ja muutama moottoripyörä kertoisivat varmasti mitä mielenkiintoisimpia tarinoita, mutta niitä ei kyllä juurikaan tuoda esille. Itseäni olisi esimerkiksi kiinnostanut tietää enemmän muutaman moottoripyörän taustoista.

Siitä ei voida kiistellä, etteivätkö kulkuneuvot olisi hienoja ja hyvin kunnossapidettyjä! Osa autoista on ilmeisesti jopa täysin ajokunnossa ja niihin törmääminen tiellä (toivottavasti ei ihan kirjaimellisesti) on täysin mahdollista. Lisäksi takaseinän lasikaapeissa oli muutamia metkannäköisiä taksamittareita, joita tuli katseltua hieman pidempikin tovi. Moottoripyöriä katsellessa bongasin muun muassa 1960-luvulla valmistetun Helkama Minin, joka toi mieleen oman mopoiän. Liekö oma entinen Helkamani vielä viidenkymmenen vuoden päästä samanlaista museokamaa kuin edeltäjänsä, saa nähdä.

Hinnalla Kuopion automuseo ei ole pilattu, sillä pääsylippu näyttelyyn maksaa vain neljän euron verran. Mistään tajunnanräjäyttävästä kokemuksesta ei ole kuitenkaan kyse, elleivät vanhat autot ja moottoripyörät ole suuria tunteita herättäviä kiinnostuksenkohteita. Ymmärtääkseni museon autot myös vaihtuvat ajoittain, joten en ihmettele yhtään, mikäli alan harrastajat palaavat vierailulle museoon vuosi toisensa jälkeen. Tavallisen museoita kiertävän turistin vierailu jää kuitenkin noin viidentoista minuutin mittaiseksi johtuen näyttelyn rajallisesta koosta sekä loppupeleissä erittäin pienestä informaatiomäärästä.
 

PERJANTAI, 01. ELOKUUTA 2014
Tiistai- ja torstai-iltaisin rentoudutaan Jätkänkämpällä

Rauhalahden kylpylähotellin takana sijaitsee tukkilaiskulttuurin tyyssija, Jätkänkämppä. Savusaunan ja kämpän ympärille rakennetun alueen viikoittaiset tukkilaisillat keräävät kerta toisensa jälkeen yhteen ison määrän sekä paikallisia että hotellivieraita, jotka tulevat nauttimaan savolaisesta huumorista ja löylyjen lämmöstä. Kukaan ei poistu Jätkänkämpältä suupielet alaspäin, vaan positiivinen ja rento ilmapiiri tarttuu jokaiseen vierailijaan jo porteilla.

Jätkänkämpän ehdoton helmi on savusauna, jonka huhutaan olevan myös maailman suurin savusauna. Neljälle laudekerrokselle mahtuu tukkilaisten omien sanojen mukaan noin kahdeksankymmentä saunojaa. Lempeiden löylyjen jälkeen myös pulahtaminen Kallaveteen on mahdollista, sekä erityisen suotuisaa, sillä saunan seiniin nojaaminen tekee selästä hyvin mustan.

Kahdeksaan asti kämpällä on myös mahdollista syödä kämppäillallista. Buffetpöydästä löytyy monenlaisia alkuruokia katajanmarjasilakoista lanttukukkoon. Pääruoaksi tarjolla on rosvopaistia erilaisten kastikkeiden kera, juureksia sekä uuniperunaa. Ja eihän kämppäruoka ole mitään ilman jälkiruokia!

Jätkänkämpän parhaimpiin puoliin lukeutuvat myös sen tukkilaisväen näyttelijät. Kahteen otteeseen illan aikana esitetään tukkilaisnäytös, jossa kämpän oma tukkijätkä esittelee taitojaan tasapainoillen ja temppuillen veden varassa kelluvien tukkien päällä. Esitystä säestää hanuristi, joka illan aikana laulattaa ihmisiä myös kämpän puolella.

Ympäri vuoden tiistaisin ja kesäaikaan myös torstaisin järjestettävät perinteiset tukkilaisillat eivät ole vain suomalaisille tarkoitettu juttu. Paikalle saavuttuani bongasin ensimmäisenä noin kahdenkymmenen saksalaisen turistiporukan, jotka alueen esittelykierroksen jälkeen suuntasivat kämppään nauttimaan kämppäillallisesta. Saunassa puolestaan tunnistin suomen lisäksi useampia muilla kielillä kommunikoivia henkilöitä – ranskalaisen, kolme saksalaista ja italialaiskaksikon. Tukkilaisnäytösten seuraamisessakaan savon kielen taitamattomuus ei haitannut, vaan esiintyjien elekielestä havaitsi helposti sen, mitä milloinkin yritettiin sanoa.

Mikäli majoitut Kylpylähotelli Rauhalahdessa, suosittelen todella paljon käymistä Jätkänkämpällä. Savusauna voittaa perinteisen kylpylän saunakokemuksen mennen tullen, joten pieni pääsymaksu löylyhetkestä ei todellakaan kirpaise liikaa.
 

KESKIVIIKKO, 30. HEINÄKUUTA 2014
Kauppahallin myyjillä ei hymy hyydy

1800-luvun lopulla syntyi ajatus siitä, että torin kaupankäyntiä tulisi yhdistää ja siistiä kokoamalla kaikki myyntipisteet neljän seinän sisään sikin sokin olevien myyntikojujen sijaan. Yhdessä rakennuksessa tuotteitaan ja palveluitaan myisivät joka säällä niin lihakauppiaat, kalastajat, suutarit, räätälit kuin leipuritkin.

Nyt, yli sata vuotta myöhemmin, tuo ajatus on edelleen nähtävissä torin laidalla, vaikka torikauppaa käydäänkin yhä vapaasti ja laajalti varsinaisella myös torialueella.  Kuopion kauppahallin tarjonta on yhtä laaja kuin sen perustamisen aikoihin. Liikkeitä saman katon alla toimii tällä hetkellä noin kaksikymmentä.

Vaikka kauppahalli nimensä mukaisesti onkin keskittynyt tuotteiden myyntiin, on sillä iso merkitys erityisesti vanhemmalle väestölle. Aamulla hallikahvilassa lehteä lukiessani ja aamupalaa syödessäni viereiseen pöytään kahvittelemaan istui vanhahko herrasmies. Kymmenen minuuttia tästä tämän viereen ilmestyi kaksi eläkeiän jo selkeästi saavuttanutta herraa, joista toisen ”Jaahas, meidän Uunokin on jo herännyt” –toteamus ei jättänyt epäselvyyttä siitä, missä kolmikko arkiaamunsa viettää.

Hyvä henki kumpuaa myös myyntipisteiden myyjistä. Aamulla töihin saapuessaan myyjät moikkaavat toinen toisiaan ja muutama vitsikin vaihdetaan ennen siirtymistä oman tiskin taakse. Asenteen ymmärtää, sillä hapannaamaisen myyjän maine varmasti lähtisi leviämään kulovalkean tavoin, jolloin myyntipiste kierrettäisiin kaukaa.

Torikojuihin verrattuna kauppahallin myyntipisteissä on luonnollisesti enemmän tuoretuotteita, koska niille on olemassa kylmäsäilytysmahdollisuus. Ja ai että, miten syötävän hyvännäköisiä herkkuja kauppahalli onkaan täynnä.  Liha- ja kalakauppiaita on runsas joukko, yhteensä ainakin kuuden liikkeen verran. Lisäksi joukkoon mahtuu niin kondiittoreja, kukkakauppiaita kuin käsityöläisiäkin. Kierreltävää toden totta on.

Kauppahallin kahdesti läpi koluttuani kävelen vielä kerran hallikahvilan ohi. Sama ukkokolmikko on edelleen kahvittelemassa, mutta nyt pöytään on saatu myös aikaan korttipeli. Samalla kerrataan edellisviikonlopun formuloiden tilanteita, nauretaan ja otetaan taas vähän kahvia. Kauppahalli on herännyt uuteen päivään.
 

TIISTAI, 29. HEINÄKUUTA 2014
Väisäsen Kotiliha palvelee viikon ympäri

Muutama kilometri ennen Iisalmea Vitostien varrella sijaitsee Väisäsen kotilihan myymälä. Vuodesta 1996 nykyisellä paikallaan seissyt myymälän kahvio on monelle tuttu taukopaikka tarjoten sekä lounasta että itse tehtyjä leivonnaisia.

Ensimmäisenä ovesta sisään astuessa silmät osuvat isoon lihatiskiin, josta löytyy ties minkälaista potkaa ja pihviä. On nautaa ja lammasta, palvia ja makkaraa, leikettä ja hyytelöä – valikoima on lähes loputon! Laajaa tarjontaa hyödyntävät erityisesti paikalliset. Kahvitauon pidettyäni ja lähtöä tehdessäni paikalle pyöräili eräs ilmeisen usein myymälässä vieraileva tätihenkilö, joka ”halusi tänään kokeilla vuorostaan lihahyytelöä, sillä toissapäivänä ostettu ryynimakkara oli ollut todella hyvää.” Tuotteiden ostaminen suoraan tilalta tulee luonnollisesti myös halvemmaksi.

Kahvion yhteydessä toimii myös lähiseudun ja pienyrittäjien tuotteisiin keskittynyt myymälä. Tarjolla on muun muassa vieremäläisen Myllylän tilan luomuviljatuotteita, kuusamolaisen Kitkan Herkun kalasäilykkeitä sekä lapinlahtelaisen Hunajalähteen sinappi- ja hunajatuotteita. Hetken hyllyjä katseltuani bongasin Ruoveden Herkun konjakkisinappipullon, jonka lopulta päädyin ihan testimielessä ostamaan. Saa nähdä, millaista herkkua sitä tulikaan hankittua.

Erityisen silmiinpistävää on henkilökunnan palvelualttius. Lounasruokailijoiden kysyessä jälkiruokakahvin sisältymistä hintaan pelkän ”kyllä”-vastauksen sijaan tiskin takaa kuuluvatkin vastakysymykset ”tuleeko maitoa, entäpä sokeria?”, minkä jälkeen pöytään tuodaan kuppi kuumaa ilman, että asiakkaan tarvitsee liikahtaakaan.

Väisäsen kotilihan kahvio on hyvä vaihtoehto taukopaikaksi perinteisten liikenneasemien rinnalla. Ruuhkaa ja ylenpalttista meteliä ei ainakaan oman vierailuni aikana ollut nimeksikään, joten akut pian jatkunutta ajomatkaa varten latautuivat varmasti tehokkaammin kuin esimerkiksi muutaman kilometrin päässä olevilla huoltoasemilla.

SUNNUNTAI, 27. HEINÄKUUTA 2014
Kuopion museo kerää vierailijoita myös kuumina kesäpäivinä

 

Kuopion museo torneineen on yksi keskustan suurimmista ja samalla hienoimmista rakennuksista. Nelikerroksisen museon pysyvät näyttelyt ovat kulttuurihistorialliset ja luonnontieteelliset näyttelyt, jotka esittelevät sadan vuoden takaista itäsuomalaista elämäntapaa sekä suomalaisen luonnon vuosikiertoa. Perusnäyttelyiden lisäksi museotiloista löytyy muutama vaihtuva näyttely.

Puijon tornin ohella museo on toinen kulttuurikohde, joka Kuopiossa vieraileville sukulaisille ja ystäville ensimmäisenä näytetään. Sen perusnäyttelyt ovat jo vuosien ajan olleet kuopiolaisten koulujen vakiovierailukohteita, joten voitaneen sanoa, että lähes jokainen kuopiolainen lapsi ja nuori on joskus vieraillut museossa. Monen mieliin jääkin juuri museon ylpeys, suuri villakarvamammutti, jonka vuoksi sitä kutsutaan toisinaan myös ”mammuttimuseoksi.”

Tämän kesän aikana museossa on kolme vaihtuvaa näyttelyä, joista ensimmäinen tulee vastaan heti ovesta sisään astuttaessa. Pölyttäjät-näyttely kertoo, mikä pölyttäjien merkitys on siemenkasveille ja miten ne vaikuttavat sitä kautta ihmisten arkeen. Toisen kerroksen Elämää autiotaloissa –kuvanäyttelyssä tarkastellaan elämää ihmisten hylkäämissä taloissa, jotka eläimet ovat vallanneet. Kolmannessa kerroksessa vierailijoita odottaa vielä Mestarijuoksija Hannes Kolehmainen –näyttely, jossa voi tutustua juoksijalegendan mitaleihin, pokaaleihin sekä esimerkiksi harjoituspäiväkirjaan.

Pysyvistä näyttelyistä toisen kerroksen Luonnon vuosi –näyttely on se, joka ainakin omasta lapsuudestani on museosta jäänyt parhaiten mieleen. Talvi- ja kesäsali valaisevat vierailijoille eläinlajien tavoista selvitä ja jatkaa elämän kiertokulkua vuodesta toiseen. Näyttelyn yhteydessä ovat myös neandertalien luola, sekä totta kai jo mainittu mammutin valtakunta. Kaikkein pienimmille on rakennettu myös metsäteemainen leikkihuone, josta ainakin meikäläistä on saanut kymmenen vuotta sitten lähes väkisin repiä pois lähdön koittaessa.

Kolmannesta ja neljännestä kerroksesta löytyvät vielä näyttelyt perinteisistä Pohjois-Savolaisista elinkeinoista ja elämäntavoista sekä Kuopion historiasta. Lisäksi niiden yhteyteen on rakennettu kopiot Kuopiossa 1930 – 1960 -luvuilla toimineesta Karvosen kahvikaupasta sekä savolaisesta savutuvasta.

Jos Kuopion museo ei ole vielä tuttu kohde, kannattaa siellä käydä tutustumassa. Myös joskus aikaisemmin museossa vierailleiden kannattaa käydä katsomassa ainakin uusia vaihtuvia näyttelyitä, joista erityisesti Elämää autiotaloissa oli todella vaikuttava ja mieleenpainuva. Mikäli vierailupäivällä ei ole väliä, niin vinkvink, keskiviikkona sisään pääsee ilmaiseksi Veikkaus-kortilla!
 

LAUANTAI, 26. HEINÄKUUTA 2014
Kuopio RockCock on ROCK!

 

Vuodesta toiseen rockhenkiset ihmiset kerääntyvät yhtenä viikonloppuna Kuopion Väinölänniemelle nauttimaan kotimaisen ja ulkomaisen rockmusiikin kärkinimistä. Neljän lavan ja reilun kolmenkymmenen esiintyjän voimin Kuopio RockCock on Suomen mittakaavassa merkittävänkokoinen festivaali, jota paikallisten lisäksi saapuvat katsomaan myös monet ulkopaikkakuntalaiset. Majoitus kaukomatkalaisille järjestetään läheiselle Maljalahden kentälle rakennetulla leirintäalueella.

Tämän vuoden tapahtuman ehdoton päätähti on saksalainen Scorpions, joka ottaa päälavan haltuun myöhemmin lauantai-iltana. Popedan, Juha Tapion ja muiden suomalaisten suosikkien rinnalla nähdään viikonlopun aikana myös muun muassa pohjoisirlantilainen Therapy? ja ruotsalainen H.E.A.T.

Meidän nelihenkisellä äijäporukallamme oli kuitenkin aivan eri suosikki. Perjantaina iltaviideltä päälavalla nimittäin esiintyi Haloo Helsinki!, joka oli pakko nähdä, ja tietysti eturivistä. Tästä johtuen istuimme neljästä eteenpäin lavan edessä paahtavassa auringossa, jotta saisimme paikat mahdollisimman läheltä ja siten kenties ylävitoset keikan aikana laulajalta. Lopulta toiveemme kävi toteen – olimme koko yleisön ainoat Ellin koskettamat kuuntelijat! Lisäksi sain kopattua yhden kitaristin viskomista Haloo Helsinki! –plektroista. Ei paha!

Hyviä esiintyjiä oli totta kai myös muita. Erityisesti mieleen jäi kolme bändiä: puolipaikallinen Rainbowcrash veti todella hyvän keikan Peräniemen Kasinolla, jossa paikalla oli sillä hetkellä harmillisen vähän kuuntelijoita. Toisen huippusuorituksen teki H.E.A.T, jonka energisyys tarttui yleisöön heti ensimmäisestä biisistä lähtien. Kolmanneksi, mutta ehkä vähiten yllättäen, perjantain yhden mielestäni parhaimmista esityksistä tarjosi Popeda.

Alueella oli niin ikään paljon muutakin häppeninkiä. Tavallisia krääsäkojuja halpoine aurinkolaseineen ja leikaulanauhoineen oli useita, samoin grilliruokapaikkoja. Myös anniskelualueita oli lähes joka puolella niemeä. Erilaisia pelikojuja oli tarjolla aina pallonheitosta tikaskiipeämiseen, joista jälkimmäistä kävin itsekin kokeilemassa sadan euron päävoitto mielessäni.

Täksi vuodeksi Väinölänniemen rantahiekoille oli rakennettu uusi rentoalue, joka tarjosi rohkeimmille mahdollisuuden muun muassa benjihyppyyn ja flyboardin kokeilemiseen. Kymmenen jälkeen myyntikojujen vieressä järjestettiin myös surmanajonäytös, jossa CageRiders-ryhmä uhmasi painovoiman lakeja ajaen moottoripyörillään rautapallon sisällä.

Vaikka mielipiteeni Kuopio RockCockista ovat aina välillä olleet hieman kriittiset, muuttuivat ne tänä vuonna kertaheitolla. Erityisen silmiinpistävää oli järjestyshäiriöiden vähäisyys, mistä iso käsi sekä järkevästi käyttäytyneelle festarikansalle että hyvin toimineille järkkäreille. Lisäksi järjestäjät pitivät varsinkin iltapäivällä lämpötilojen noustessa lähelle kolmeakymmentä huolen siitä, että yleisöä kasteltiin esitysten aikana muutamia kertoja vesisuihkuilla. Myös vesipisteitä oli enemmän kuin riittävästi.

Vaikka RockCockin liput ovatkin melko arvokkaita, suosittelen siellä vierailemista ainakin yhtenä päivänä, mikäli listoilta löytyy edes kaksi tai kolme ennalta kiinnostavaa esiintyjää. Monet bändit ovat karismaattisten lavaesiintymistensä ansiosta livenä tuhat kertaa parempia kuin radiosta kuultuina, joten niille kannattaa antaa mahdollisuus. 
 

TORSTAI, 24. HEINÄKUUTA 2014
Ensimmäinen Wild Water Run kokosi vesijuoksukansaa yhteen

 

 
Rantalentopalloilijat hyppivät hiekassa, lapsiperheet syövät nurmikolla eväitään ja nuoret roiskivat toisiaan vedellä rantaviivan tuntumassa.  Aurinkoinen ja kuuma torstai-ilta on kerännyt suuren määrän ihmisiä Kirveslahden uimarannalle. Ranta-alueen reunasta löytyy myös yksi merkillisen iso porukka, jossa jokaisen yltä löytyy sininen vesijuoksuvyö. Wild Water Run on alkamassa.

Wild Water Run on nyt ensimmäistä kertaa järjestettävä vesijuoksutapahtuma. Oman valintansa mukaan juoksijat voivat lähteä joko noin puolen kilometrin lenkille läheiselle laiturille ja takaisin, tai kiertää läheisen Kielosaaren ja palata rantaan. Jälkimmäisen reitin kesto on noin tunnin, tosin matkan pituudesta ei ole ihan täyttä varmuutta arvailujen vaihdellessa aina kilometristä puoleentoista.

Mikäli joku ei vielä tiedä, niin kaikessa yksinkertaisuudessaan vesijuoksussa ylle laitetaan juoksuvyö, joka toimii vedessä kellukkeena. Tämän jälkeen jaloilla tehdään juoksumaista liikettä, jonka avulla kuljetaan eteenpäin. Kokeneimmat konkarit omistavat lisäksi eräänlaiset ”räpylät”, jotka helpottavat vedessä etenemistä. Vyön hinta pyörii noin viidentoista euron kieppeillä, joten uimaveden ollessa ilmaista kyseessä ei todellakaan ole kallis harrastus.

Ensin matkaan lähtevät pidemmän lenkin uurastajat. Kuvausteknisistä syistä lähden taittamaan samaa matkaa juoksemisen sijaan uiden. Lisäksi edessämme kulkee reittiä näyttävä vene, jossa mukana on myös pelastusrenkaita, ensiapuvälineitä ja muita tarpeellisia hätävarusteita. Lyhyempää reittiä ohjaa kanootti, joka ensimmäisten lyhytmatkalaisten rantauduttua liittyy seuraamme.

Heti alusta asti on nähtävistä, keiden juoksutahti on rivakampaa, ketkä ovat ns. keskikastia ja ketkä ovat vasta ensimmäisillä avovesijuoksuillaan. Jokainen näyttäisi löytävän jonkun porukan, jonka mukana kulkea reitin läpi. Tästä onkin hyötyä erityisesti silloin, kun joku ryhmästä löytää järvestä hieman isommanpuoleisen kiven ja pystyy varoittamaan siitä muita. Meikäläinenkin saa kerran tilaisuuden loistaa ja varoittaa yhdestä valtavasta kivestä – kunhan olen ensin kroolannut kamerakäsi edellä sitä päin melkein samalla laitteeni tuhannen päreiksi paiskaten.

Ajallaan vedessä rupattelevat juoksijat alkavat valua yksi kerrallaan kohti rantaa. Pieniä suonenvetoja lukuun ottamatta kaikki menee mallikkaasti, eikä suuria haavereita satu. Jokainen on suoriutunut reitistä ja saa näin myöhemmin todistuksen tapahtumaan osallistumisesta. Lisäksi kaksi osallistujaa palkitaan arvontapalkinnoilla.

Kaiken kaikkiaan tapahtuma saa erittäin onnistuneen vastaanoton. Juoksijoita paikalla on hyvästä säästä johtuen paljon odotettua enemmän, silmämääräisesti arvioiden ehkä noin kolmekymmentä kappaletta. Kaikkien järvessä jututtamieni juoksijoiden kanta on selkeä, Wild Water Runin on saatava jatkoa myös ensi vuonna, tai kenties jo aikaisemmin?

 

KESKIVIIKKO, 23. HEINÄKUUTA 2014
Voi sääski sentään, miten hyvää kesäteatteria!

 

Vaikka varsinainen Taidetori loppuikin jo sunnuntaina, on satamassa vielä tämän ja ensi viikon ajan mahdollisuus nauttia kesäteatteriesityksestä. Maanantaina ensi-iltansa saanut Santeri ja sataman arvoitus vie katsojansa matkalle Kuopion satamaan kertoen samalla hieman historiaa sen nähtävyyksistä ja kaupungin kuuluisuuksista, kuten Raninin myllystä, Lignell & Piispasesta sekä Minna Canthista.

Santeri ja sataman arvoitus eroaa perinteisistä teatteriesityksistä siinä, että sen tapahtumapaikat vaihtelevat aina Satamankulmalta Scandicin terassille asti. Esityspaikkojen vaihto tapahtuu näppärästi Santeri-tontun huilun ääntä ryhmässä seuraten. Monessa pisteessä myös katsojat saavat osallistua esitykseen esimerkiksi laulamalla ja tanssimalla.

Esityksen juoni, jota en tässä sen enempää lähde paljastamaan, on yksinkertainen ja helposti seurattava. Monimutkaisemmalla tarinalla kaikkein pienimpien lasten olisi ehkä hieman liian vaikea pysyä koko tunnin ajan esityksen kyydissä. Lisäksi kaikkien esityspisteiden yhdistäminen toisiinsa tarinan avulla on onnistunut ja matkan varrella kerätyt vihjeet ratkaisevat lopulta ”arvoituksen.”

Vaikka esitystä seurasikin aivan alusta lähtien noin kymmenkunta henkeä, oli sen päättyessä katsojamäärä tuplaantunut. Varsinkin Satamankulmalta siirryttäessä ensimmäiselle esitysalueelle satamaan laivojen viereen, jäivät monet ohikulkijat katsomaan esitystä loppuajaksi. Myöhemmässä vaiheessa esitystä katsomaan jääneille antoi yksi ryhmän mukana kulkenut työntekijä esitteitä ja kehotti tulemaan jonain toisena päivänä katsomaan näytöstä alusta asti. Väitänkin siis, että Santeri ja sataman arvoitus saa suurimmat yleisömääränsä vasta tulevissa esityksissä.

Olkoonkin, että Santeri ja sataman arvoitus on erityisesti lapsille suunnattua kesäteatteria, on siinä myös paljon huumoria, joka aukea vain aikuisempaan ikään ehtineille. Tunnin mittainen esitys onkin erittäin hyvä tapa viettää aurinkoista lomapäivää koko perheen voimin satamassa. Erityisesti miljöön jatkuva vaihtuminen tekee näytöksestä hieman erilaista teatteria, kuin mihin monet meistä ovat tottuneet. Avoimin mielin siis vain matkaan!

MAANANTAI, 21. HEINÄKUUTA 2014
Mekaanisen musiikin museo vie vierailijansa musikaaliselle aikamatkalle

 

Sana museo ei välttämättä ole sellainen, joka sointuisi jokaisen korvaan luoden miellyttäviä mielikuvia. Sen sijaan se tuo monelle mieleen vanhoja taideteoksia tai esineitä, joista ensin luetaan hieman infoa ja sitten otetaan muutama valokuva. Tämän jälkeen tätä samaa jatkuu aina vain loputtomiin.

Näin sen ei suinkaan aina tarvitse olla. Varkaudessa sijaitseva Mekaanisen Musiikin Museo on hyvä esimerkki museosta, jossa esineistöä ei tarvitse vain tyytyä katselemaan. Ja ihmekös tuo, sillä kun on kyse musiikkiaiheisesta museosta, on esineiden ääni ulkonäön ohella puolet kokemusta.

Mekaanisen Musiikin Museo on vuonna 1981 alun perin Tuusniemelle perustettu museo, joka 25 vuotta sitten muutti Varkauteen. Sen seitsemän aikakausittain sisustettua salia ja yli neljäsataa soitinta pitävät huolen siitä, että näkemistä tunnin mittaisten esittelykierrosten aikana riittää. Vierailijat pääsevät muun muassa kuuntelemaan miltä kuulostaa, kun viisimetrinen Poppers Goliath -orkesterisoitin herätetään henkiin. Siinä leikissä muuten jäävät soitin jos toinenkin hyvin äkkiä kakkoseksi.

Museokierroksia tehdään suomen lisäksi myös ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi, mahdollisesti jopa kahdella eri kielellä samanaikaisesti. Oma esittelykierrokseni sattui kohtaan, jossa mukana oli myös muutamia saksalaisia. Oppaalle tämä ei ollut ongelma eikä mikään, vaan kieli vaihtui tarvittaessa sujuvasti lennossa.

Vaikka museovieraista valtaosa olikin suomalaisia, oli ulkomaalaisia ja erityisesti saksalaisia paikalla paljon. Saapuessani paikalle olivatkin ensimmäiset ulkomaalaiset turistit jo ehtineet käydä kierroksen läpi. Saksassa samankaltaiset museot ovat ainakin aikaisemmin olleet todella suosittuja, mikä hieman auttaa ymmärtämään heidän innostustaan aiheeseen. Lisäksi museo on useampana vuonna ollut joidenkin ulkomaisten matkaopaskirjojen Suomen nähtävyyksien "must see" -listojen kärkipäätä.

Koko vierailun kruunaavat asiantuntevat sekä ennen kaikkea hauskat oppaat. En muista koska olisin viimeksi käynyt museossa, jossa sen työntekijät omaisivat näin suuren sydämen ja innostuneen asenteen työllensä. Myös lasten huomioiminen ja käyttäminen erilaisissa kierroksella vastaantulevissa avustustehtävissä, kuten soitinten päälle laittamisessa, sammuttamisessa ja jopa käyttämisessä, on mielestäni hyvän oppaan piirre.

Videokoosteen tekeminen museosta on siinä mielessä haastavaa, että sitä haluaisi tuoda esiin kaikki ne hienoudet mitä vain on nähnyt, samalla kuitenkin säästäen paljon uutta koettavaa museossa vieraileville. Yllä oleva video ei siis todellakaan kata koko museota, vaan ainoastaan osan siitä – loppu on syytä käydä kokemassa itse.

Mekaanisen Musiikin Museo on ehdottomasti Huippumesta-sertifikaatin arvoinen kohde. Vaikka sävelkorvaa ei aivan hirvittävästi löytyisikään, ei se ole tämän musiikkimuseon kohdalla ongelma. Suosittelen museota lämpimästi kaikille Varkaudessa ja lähialueella liikkuville, niin suomalaisille kuin hieman kauempaa kaupunkiin saapuneille.