Vilttikirppistelyä ja lautapelailua

TIISTAI, 15. HEINÄKUUTA 2014

Pieksämäki-päivä valtasi jälleen kaupungintalon rannan

 

Keskiviikkoaamuna Pieksämäen kaupungintalon rannan ovat vallanneet vilttien päällä tavaroineen istuvat ihmiset. Rahaa liikkuu, tavaraa vaihtuu ja hymyä syntyy. On kolmas vuosittainen Pieksämäki-päivä ja vilttikirppis on jälleen pystyssä.

Hyvä sää on saanut ihmiset liikkeelle. Järjestäjien mukaan kirppispisteitä on tänä vuonna ollut lähes sata, eli huomattavasti aikaisempia vuosia enemmän. Kirppishengen mukaisesti löytöjä on mahdollista tehdä todella halvalla, eräällä myyntikojulla pasteeratessani satuin kuulemaan, kuinka muuan odottava äitihenkilö sai esikoiselleen kaksi paria kenkiä yhteishintaan viisi euroa. Ei huono diili.

Kello kahden aikaan vilttien ympäröimä viheriö alkaa täyttyä, kun keppishevoskisa käynnistyy. Kyllä, keppihevosia, jälleen! Tosin nämä kilpailut ovat hieman viihdyttävämmät kuin kesäkuussa Sorsasalossa nähdyt ”juokse keppi jaloissasi” –kisat, näissä nimittäin radalla pitää myös hyppiä esteiden yli. Kaikkein pienimmille tämä tuottaa luonnollisesti hieman haasteita, mutta pienellä vanhempien avustuksella jokainen pääsee radan läpi.

Kun kirpputorikojut on käyty läpi, voi seuraavaksi katsella vaikka Pieksämäen Usa Car Clubin paikalle tuomia autoja. Pientä maksua vastaan ranta-alueelta lähtee myös hevoskyydityksiä. Lisäksi läheisessä Kulttuurikeskus Poleenissa voi päivän teeman mukaisesti käydä tutustumassa kotiseutuarkistoihin.

Kirppisalueen yksi piste saa minut pysähtymään hieman pidemmäksi aikaa. Mahdollisuus kokeilla Pieksämäki-aiheista lautapeliä paikallisten ”peligurujen” kanssa on jotain, mitä en voi jättää käyttämättä. Lopultahan siinä käy niin, että nuori kuopiolaissälli menee ja pesee vastustajansa heidän omassa pelissään. Ehkäpä joskus hamassa tulevaisuudessa pieksämäkeläisillä on revanssin paikka, jos päädymme kokeilemaan pelin Kuopio-versiota.

Kun vilttikirppiksen väki alkaa hiljalleen pakkailla tavaroitaan, poistun itsekin rannasta. Vaikka menopelini olisi ollut kävelymatkan päässä parkissa, hyödynnän kaupungissa päivän aikana ”sydänpysäkkejä” pitkin kulkevaa ilmaista bussikyytiä. Pieksämäki-päivän aikana ilmaisen bussilinjan lisäksi myös monet keskustan kaupat ovat normaalia myöhempään auki, aina kahdeksaan asti.

Kesä Kuopion kulmilla ottaa seuraavaksi parin päivän hengähdystauon. Viikonloppuna lähdetäänkin hieman kotikatuja kauemmaksi – nimittäin Hyrynsalmen soille!