Mikko
Eilen auringonpistoksen aiheuttama haahuilu ryhtiliikkeestä ja sen mukanaan tuoma työläisromantiikka ei välttämättä sovi herkälle hipiälleni. Olen enemmänkin työnjohdollista tyyppiä ja pidän pitkistä liikelounaista, etenkin niistä iltaan venähtävistä. Kallio onkin kuin luotu tätä varten! Kuumana kesäpäivänä kannattaa ehdottomasti lähteä kiertämään terassien tarjontaa. Samassa neuvottelupöydässä istuu usein monenlaista veijaria ja malja maljalta nouseva sosiaalisuus saa ujoimmatkin naapuripöydän sankarit kommentoimaan kovaan ääneen päivän polttavia uutisaiheita.
Roskapankki on jo 20 vuotta vanha instituutio ja Kallion finanssipuolen ylin oppilaitos
Erinäisten laskutapojen mukaan Kalliossa on erilaisia baareja sadan ja parinsadan väliltä. Aivan tarkkaa käsitystä aiheesta ei ole, koska yleensä laskenta katkeaa siinä kymmenennen kapakan kohdalla kokonaan. Yhdessä illassa harvoin ehtii siis pintaraapaisua syvemmälle näihin näihin modernin ajan ihmeisiin. Yksi asia kuitenkin on varmaa - helpostia putoavaa lientä tarjoillaan joka paikassa. Armoton kilpailu on myös pitänyt mukin hinnat matalina, ainakin jos vertaa keskustan juottoloihin. Vastapainoksi järkevälle hinnoittelulle maljan maiskuttajille tarjoillaan myös aimo annos rosoisuutta. Näillä kulmilla eivät siloposket tule sössöttämään kun Kallion kundit kiskovat keittoa.
Testiryhmä kalibroimassa antureitaan
Näiltä kulmilta ei paljoa matkustella. Postikorttien puutteessa leikellään sitten lehtiä koristeeksi
Kallion kapakoita pidetään nuhjuisina murjuina. Sellaisina, joissa Karhukopla notkuisi ja painisi nyrkit heiluen Ankkalinnan satama-alueella. Mielikuva on osittain oikea. Eräässäkin kuppilassa kehoitettiin vähän välttämään fotojen räpsimistä "koska osa asiakaskunnasta otattaa kuvia itsestään vain virkavallan valokuvaamossa". Rehellisissä juottoloissa sekoittuvatkin niin prosenttijengiläiset, salorat huurussa laahustavat elämässään epäonnistuneet hipsterit ja onneaan etsivät maalaiset ja yleensä vieläpä ilman suurempia kahakoita. Kunhan vain eivät erehdy huutelemaan vieraisiin pöytiin.
Yritin ottaa kuvaa yleisestä atmösfääristä, mutta herran mielestä hän oli kuvauksellisempi
Edullisimmassa stobessa on aina varjopuolensa. Niitä on mukava kumota useampikin, jos ei heti ensimmäisellä usko ettei kyseessä ollut kassavirhe. Palvelu on poikkeuksetta ripeää ja mutkatonta. Juuri sellaista, mistä pintaliitopaikoissa voi vain haaveilla. Kallion kievareissa ei juuri VIP-kortteja jaella ja kasvovippi määritetään arpien määrästä ja mallista. Stadin halvimman tuopin metsästys ei ole lastenleikkiä. Loputtomalta tuntuva määrä pysähdyspaikkoja saa kovakuntoisenkin keittomestarin luovuttamaan ennenaikaisesti eikä voittajaa voida noin vain valita. Stadin halvimman stoben etsintä jatkuukin herkeämättä läpi lähiviikkojen...
Muki maistuu myös Pääkonttorissa
Siltojen alla oleillessani päätin ryhdistäytyä. Eihän elämä voi olla pelkkää tanssia ja talousspriitä. Kysymysten sekalainen tulva täytti pääni, tosin tarkemmin asiaa tutkittuani täyteläinen tunne saattoikin johtua taskulämpimästä tärpätistä, joka oli vain salakavalasti kysymyksen muotoon naamioitunut. Mistä ihmeestä aloittaisin ryhtiliikkeeni? Mitä kunnon kansalaiselta, porvaria pelkäävältä työläiseltä oikein odotetaan? Ennen kaikkea, millaisessa murjussa sitä pitäisi oikein asustella, jos työläiseksi alkaisin. Postikaan kun ei suostu toimittamaan jokapäiväistä talousaviisiani tänne siltarumpujen katveeseen.
Työväenasuntomuseon pihapiiri ja yhä käytössä olevat kaupunginvuokra-asunnot
Kippasin liekkieliemen katuojaan ja lähdin laahustamaan kohti Työväenasuntomuseota. Siellä selviäisi varsin seikkaperäisesti, kuinka uuttera työmies on Helsingissä, erityisesti työväen Kalliossa asustanut kautta vuosikymmenten. Huolella entisöidyt hellahuoneet kertoisivat minulle millaista arki on ollut, kun pientä huonetta on asuttanut kokonainen perhekunta.
Heppa hellahuoneessa
Työväenasuntomuseo on perustettu vanhaan työläiskortteliin, joka pelastui vastoin alkuperäisiä kaupunginisien ajatuksia purkamiselta ja uudisrakentamiselta. Rakennus on valmistunut vuonna 1909 ja on siten Helsingin vanhin kunnallinen työväenasunto. Museon lisäksi pihapiirissä on edelleen muutama vuokra-asunto, joskaan eivät enää aivan alkuperäisellä tekniikalla varustettuina. Museon puolella sen sijaan on hyvinkin autenttista tavaraa tarjolla, pienenä erikoisuutena mainittakoon, että kahdessa asunnossa ovat nähtävillä ihan alkuperäisten asukkaiden käyttämät huonekalut ja tilpehöörit.
Kierrätyskö muka modernia? Ennen oli kaikki paremmin...
Pirtsakat oppaat ovat silminnähden innoissaan kierroksen aikana esitellessään erilaisia yksityiskohtia pitkin matkaa. Ja kuin tilauksesta samaan aikaan asumuksia katselmoimassa oli vanhempia rouvashenkilöitä, joilta ei meinannut tarina katketa kesken, kun he innostuivat kertomaan, miten olivat joskus muinoisina antiikin aikoina asuttaneet ihan vastaavia asuntoja Helsingissä ollessaan. Kuinka ollakaan, sattuipa eräs maturoituneempi neitokainen asuneenkin samassa pihapiirissä ennen ajanlaskun alkua. Kierros oli varsin kiehtova ja ajatuksia herättävä - kannattaakohan koko ryhtiliike ja aloilleen asettuminen vai viettäisinkö sittenkin vielä tämän kesän raikulipoikana rannoilla ja kalliolla.
Työmiehen päiväpalkalla saisin ostettua vaikkapa purkin lakritsia - ei ihan huono tarjous!
Työväenasuntomuseo
http://www.hel.fi/hki/museo/fi/Museot+ja+n_yttelyt/Ty_v_enasuntomuseo
Jo riittää luomukahvilat ja moderni halikulttuuri! Tomuisten kirjojen seassa seikkaileminen aikaansai janon. Valtavan janon. Kyseessä ei ollut vain tiedonjano ja tiesin kyllä konstit sen taltuttamiseksi. Oli pureudettava siihen Kallion kovaan ytimeen, josta villit tarinat kertoivat karskia kieltään. Siihen, miltä elo Kalliossa ja Harjussa on näyttänyt asunnottoman ja alkoholistien silmin. Halusin ehdottomasti tutustua tarkemmin tähän kadunmiesten alakulttuuriin. Ymmärtääkseni paremmin joviaalien humppaveikkojen elämää, kävin noutamassa ikonisesta Hesarin Alkosta flindan vahvaa vadelmaviiniä. Enää en ollut ulkopuolinen tarkkailija, vaan osa eläviä tapahtumia.
Nykypäivän Kallio kosteana kesäpäivänä
Totuus on tarua ihmeellisempää. Siispä olisi seurattava vanhan liiton miesten touhuja ja ammennettava sieltä proosaa nykypäivän pullaa popsiville bloginlukijoille. Kierros Kallion takavuosien värikkääseen elämään olisi hyvä aloittaa Hakaniemen hallin kupeesta. Sää oli valmiiksi kylmän kostea ja hivenen sateinen. Se oli omiaan korostamaan autenttista tunnelmaa maailmasta, jossa ei aina kattoa löytynyt päänpäälle. Oppaaksi Kallion menneisiin tapahtumiin lähti folkloristi Heli Paakkonen, joka on kahlannut J.K. Harjun hyllymetreittäin tuottamaa aineistoa läpi ja siten tunsi vuosien 1920 - 1970 Kallion alueen maisemat kuin omat taskunsa. Tämä neito siis tietäisi tarkkaan, missäpäin ehkä vieläkin myytäisiin halkoja tai pimeää pirtua, kumpaa nyt sattuisi tarvitsemaan.
Leipäjono oli lyönyt luukut kiinni jo tältä päivältä
Väriä Vaasankadulla
Mutta kuka kumma on J.K. Harju? Harju oli itseoppinut kirjoittaja, joka asui kaduilla, kumosi kilvan kuppia ja oli samalla aikakautensa merkittävimpiä kansanperinteen kerääjiä. Toisinaan mesenaatit noutivat miehen putkasta ja sitten kirjoituskoneen kanista, jonka jälkeen paperille tallentui sosiaalihistoriallista mikroaineistoa viimeisten viikkojen tapahtumista ja tarinoista Kallion ja Harjun alueella. Tarinoita ja tapahtumia, joita vastaan oli tullut. Omien sanojensa mukaan Harju oli tokaissutkin: "Niin kuin Lönnrot pani kontin selkään ja lähti saloille, niin minä panen pullon taskuun ja lähden rannoille ja siltojen alle"
Kävely Piritorilta, tuolta ikuisen vapun aukiolta, läpi Kinaporin puistikon kohti Ratabaaria. Katukiveyksillä täytetyt maisemat muuttuivat hetkeksi varsin vehreiksi
Kävellen matka taittuu näppärästi kapeilla kaduilla ja tarinat ja tapahtumat hyppelevät vuosikymmeneltä toiselle. Matkan aikana selviää monta mielenkiintoista yksityiskohtaa - paljastuipa sekin, että Siltasaaressa on asunut alle sata vuotta sitten jääkarhuja! Sattumalta kierroksella mukanaolevat vanhemman polven tieteenharjoittajat myös täydentävät ja lisäävät omia pieniä värikkäitä kertomuksiaan soppaan. Päätämme monivivahteisen aikamatkan Harjullekin tuttuun paikkaan, Ratabaariin. Helsinkiä on tosin muokattua vuosien saatossa, eikä Ratabaari ei ole ihan entisensä. Kiskot on korvattu asfaltilla, eikä sillan alla näytä juuri nyt ihan niin villiltä kuin Harjun kuvaelmissa. Jotain alkuperäistä on kuitenkin tallella. Sillanaluksen ominaistuoksu sateisena päivänä. Siellä on Kallion tarinat tehty.
Heli Paakkonen Ratabaarissa
Kallion Kulttuuriverkosto Ry
http://www.kallionkulttuuriverkosto.fi
Kallion Kulttuuriverkosto edistää ja kehittää monipuolista kaupunkikulttuuria ja järjestää muun muassa ohjattuja Kallioaiheisia kävelyretkiä sekä tuottaa tukimateriaalia omatoimikävelijöitä varten.
Kallio on tunnettu siitä, ettei siellä kursailla juomien kanssa kesähelteillä. Katuja pitkin tassutellessa vaikuttaa välillä siltä, että täällä nautitaan aamupala, lounas ja päivällinen samasta tölkistä. Helposti tiputeltavaa ravintoa tarjoillaankin kulmassa jos toisessa, mutta mistäpä saisi muutakin kuin pullovettä Keravalta?
Hieman piilossa oleva kahvilan ovi kutsuu kokeilemaan löytyisikö sieltä muutakin kuin keskipäivän keittoa
Cafe Cardemumma on varsin yllättävä veto keskellä Kallion kuppiloita ja todella miellyttävä vaihtoehto ahdistavalle aamuherätykselle. Omasta kotikaapista löytyvät viimekuinen maito ja kuivat murot kun voi korvata Cardemumman tuoreiden leivosten tuoksulla ja uunituoreella kahvilla. Varsinkin jos edellinen ilta on mennyt pitkäksi paikalliskulttuurin saloja tukiessa ja herätys raskaan yönraatajalla on hivenen tavanomaista myöhäisempi, kannattaa Cafe Cardemummaan pistäytyä lounasaikaan, jolloin kahvilassa on tarjolla Stadin parhaaksikin palkittu lounassalaattipöytä.
Askelen verran kynnyksen yli paljasti edessä notkuvat pitopöydät
Palkittu lounassalaatti mysteerilounastajalla testissä
Cafe Cardemumma on pienen pieni ja hyvin viihtyisä kahvila. Cardemumman leivissä ja leivoksissa välittyy kodikkuus, sillä ne leivotaan paikanpäällä houkutellen tuoksuillaan ohikulkijat kadulta katsomaan mitä ihmettä täällä tapahtuu. Tämä kavala kikka sai minutkin harhautumaan poluiltani. Kahdesti. Meno- ja paluumatkalla. Vaan eipä harmittanut, vaikka maistuva ja tuhti piiras on mitä omimpiaan puolustamaan saavutettuja linjoja kropassani, joka kuulopuheiden mukaan muistuttaa roomalaista pronssipatsasta.
Vastapaistettua
Mikäli sää on suotuisa, niin ihmisvilinää voi seurata Cardemumman terassilta. Ja voipa tarkkanäköinen yrittää palautua ajassa taaksepäin katsellen Cardemummaa vastapäätä sijaitsevan antiikkiliike Wanha Kaarlen tavarapaljoutta. Äkkivilkaisulla ikkunasta sisään näyttäisi Wanha Kaarlen varastossa olevan koko Suomen vanhat posliiniastiat aseteltuna siististi hyllyihin.
Wanha Kaarlen vahtiapina pitämässä liikkeestä huolta
Cafe Cardemumma
Kallion kirjasto komeilee näyttävässä rakennuksessa Viidennen linjan varrella Karhupuiston vieressä. Kirjasto on vast'ikään juhlinut satavuotissynttäreitään ja on ikäisekseen varsin viriili. Se kun on Stadin kaupunkikirjastojen kolmanneksi vilkkain toimipiste. Jos muita meriittejä haluaa kaivella, niin voidaan todeta, että Kallion kirjasto on myös Suomen ensimmäinen julkisilla varoilla rakennettu kirjojen lainaamo. Menneinä aikoina meno tosin oli varsin erilaista. Lukusalin lehtitelineet olivat suunniteltu siten, etteivät kaikenlaiset joutomiehet tule vain kuolaamaan uunituoreiden päivälehtien päälle ja kirjat oli lainattava suljetusta hyllyjärjestelmästä palvelutiskin henkilökunnan kautta. Lainauskiintiö oli tiukka - yksi kappale kaunokirjallisuutta, yksi kappale tietoa.
Kallion kirjasto jugendhenkisessä tyylissään
Kirjaston käytävillä liikkui huhua, että kirjaston rauhaa rikkoisi kummitus. Kävin pohjustamassa haamujahtia silmäilemällä sekalaisten rajatieteiden alle luokiteltuja alan ykkösteoksia, jotka tarjosivat runsain mitoin tärkeää tietoa kummitusten löytämiseksi ja karkoittamiseksi. Kokoelma on kattava, muttei täydellinen. Mielestäni rajatieteiden hyllyssä olisi syytä olla myös läystäke, joka opastaisi kädestä pitäen kuinka selviytyä mahdollisimman vähin vammoin Tauskin kesäkeikoilta. Ehkä tämä lyömätön opus oli lainassa...
Edessäni avautui seikkailujen maailma
Heitin haamuntorjuntarytkyt niskaani ja oli aika aloittaa kierros tavallisilta kuolevaisilta suljettujen ovien takana. Oppaanani toimi vanhan liiton kirjastotäti, joka oli pukeutunut kirjaston perustamisen taustalla häärineen voimanaisen Alli Tryggin tapaan. Sukelsimme panssariovien taakse kirjaston kellariin. Rikosromaanien ystävät olisivat näystä haltioissaan, sillä kivijalan vanha talonmiehen asunto on muutettu Suomen ilmeisesti laajimmaksi yksityiseksi dekkarikokoelmaksi, dekkarikirjastoksi. Talonmiehen ja kummitusten lisäksi Kallion kirjastossa on asunut muitakin merkkihenkilöitä. Ehkä nimekkäimpänä Paavo Nurmi, joka opiskeluaikoinaan asui alivuokralaisena ja kuivasi harjoitusvarusteitaan kirjaston pannuhuoneessa. Kuuluisten asukkaiden ohella Kallion kirjasto on vuosien varrella kokenut monenlaista, mutta näyttänyt selviytyvän hyvin ajan haasteista. Sodan kourissakin kirjasto säästyi pahimmalta, mutta vierestä pommitettu halkovarasto puusilppuineen teki pahaa jälkeä kirjoille. Näinpä tuon ajan kirjastonhoitajat puhdetöinään yrittivät pelastaa mitä pelastettavissa oli.
Dekkarikirjastoon on mahdollista päästä kokoelmia ihastelemaan, jos pyytää kirjastonhoitajalta oikein kauniisti
Kynä on miekkaa vahvempi, tässä tapauksessa kirja sirpaleita väkevämpi
Tovin käytäviä ja varastoja kolutessamme selventyi kummitustarinakin. Haamuntorjuntavälineet eivät havainneet tällä kertaa mitään poikkeavaa, mutta perimätiedon esittämien arvausten perusteella syylliseksi kummitteluun epäillään kirjaston ensimmäistä johtajaa, joka mahdollisesti käy satunnaisesti pitämässä kirjaston järjestystä ja rauhaa yllä. Vanha johtaja saattaisikin hetken ihmetellä nykyistä kirjastoa. Paksujen nahkakantisten kirjojen lisäksi Kallion kirjasto järjestää satunnaisesti elokuvanäytöksiä ja tarjoilee monenlaista multimediaa kulutettavaksi. Niin ne ajat muuttuvat.
Tarkat muistiinpanot sadan vuoden takaisista satutunneista. Kirjanpito kertoi kuka oli kiltisti ja mikä oli tarinan opetus
Helsingin kaupunginkirjasto
http://www.hel.fi/hki/Kirjasto/fi/Etusivu
Kallio, Berghäll. Pitkänsillan takana, Helsinginkatuun päättyvä kaistale maata. Tämä menneinä vuosina työväen mekkana tunnettu kaupunginosa itäisessä kantakaupungissa. Kaupunginosassa, jossa asunnot ovat pieniä ja väkijuoma virtaa vikkelämmin kuin vesi vanhoissa putkissa. Pimeiden pirtupullojen ja karskien Sörkänkundien aikakaudesta Kallion alue on kehittynyt hivenen hipsterimpään suuntaan ja tarjoaa kuppiloiden ja leipäjonojen lisäksi Stadin parhaita lähipalveluita, luomukahviloista kulttuuritoimintaan. Ennen oli kaikki paremmin, sanotaan. Vaan mitä kaikkea legendoja tuolla hurjalla alueella olisikaan kerrottavanaan? Miltä maistuu vahva vadelmaviini? Saako leipäjonosta tuoretta sämpylää? Mitä sisältyy Stadin parhaaseen lounassalaattiin, myykö Roskapankki velaksi? Kalle Päätalolla on Iijoki-sarjansa. Tästä on paha pistää paremmaksi, mutta yritetään, sillä Ytimen varjossa polkaisee käyntiin viikonmittaisen Kallio-saagansa, tuon modernin selviytymisseikkailunsa tuolla iloisten kadunmiesten kaupunginosassa!
On aika ottaa suuntimaksi Kallio ja antaa katujen puhua
Viikonvaihteen tarjoillessa erilaisia vauhdikkaita vaihtoehtoja on välillä hyvä rauhoittua hetkeksi ja ottaa etäisyyttä tavanomaiseen. Pikkulinnut olivat minulle visertäneet tarunhohtoisesta paikasta, jossa pöydät notkuisivat erinomaisista oluista ja varastot pursuaisivat mitä monivivahteisempia viskejä hyviä ideoita synnyttämään. Tuon profetian mukaan Puotilan kaupunginosa, välipysäkki ennen todella villiä itää, olisi varustettu Suomen parhaalla olutravintolalla. Alati kiihtyvä suun napse kertoi vahvasti siitä, että on aika etsiä Olutravintola Pikkulintu!
Pikkulinnun maine on kiirinyt kautta maan erilaisten palkintoseremonioidenkin puolesta
Oli siis sukellettava syvälle maanalle ja loikata oranssin menomakkaran kyytiin. Ehtojen suurkaupunkien tyyliin Helsingissä elämää helpotetaan metrojärjestelmällä, joka kiidättää myös tulevana syksynä matkustajia idän ja lännen välillä viimein kokeiluluonteisesti yöaikaan. Helsingin tuubi hakee vertaistaan. Jos se ei ole sentään maailman lyhin niin ainakin maailman pohjoisin metro. Eksymistä metrojärjestelmään on edistetty sillä, että kiskot haarautuvat ennen idän viimeisiä asemia ja jokatoinen metrojuna jatkaa matkaansa aina siihen väärään paikkaan. Toisaalta metro on sentään aina yhtä pirteän oranssi väritykseltään.
Matka kohti odotettua itää alkoi maanalla
Pikkulintu sijaitsee kivenheiton päässä metroasemalta. Metroaseman välittömästä läheisyydestä riippumatta kyseessä ei ole mikään peruskievari, vaan vastaanotto on ystävällinen ja asiantunteva. Runsaasta olutvalikoimasta menee kokeneenkin matkaajan pää sekaisin sekä viskivalikoima hakee vertaistaan. Viskeissä Pikkulintu on erikoistunut single maltteihin eikä jätä näiden ystäviä pulaan.
Pieni pala Pikkulintujen maailmaa
Mikäli monipuolinen tarjonta tahtoo sekoittaa hankaloittaa viattoman matkamiehen valintoja, on uusista ja erikoista vaihtoehdoista mahdollista saada pienen pieniä maistiaisia ennen ostopäätöksiä. Erikoisuutena voitaneen mainita, että suupieliä voi hyväillä kahdella Pikkulinnun omalla viskillä, joka on varsin harvinaista Suomenmaalla. Mahdollisesti tämän johdosta asiakkaita saapuu paikalle tasaiseen tahtiin ympäri maata.
Tarvittaessa matkamies saa myös monista maukkaista vaihtoehdoista maistiaistarjottimen
Pikkulinnun terassilla on mukava maistella niin oluita kuin vahvempiakin mallastuotteita. Nelijalkaisille ystäville talo tarjoaa raikasta vettä
Vaikka olutravintola Pikkulintu sijaitsee hieman etäämmällä kaikista kaupungin kotkotuksista ja matka kaiken keskeltä Stadin ydinalueilta vaikuttaa kokemattomasta kartanlukijasta varsin pitkältä, on Pikkulintu ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen pyhiinvaelluskohde oluiden ja viskien ystäville! Eikä tuo matka-aikakaan näyttänyt varttia pidempään vievän...
Pikkulinnun naapurissa on myös tekemistä perheen pienemmille
Olutravintola Pikkulintu
Kaupungissa sattuu ja tapahtuu aina. Kuvattavaa riittää monesti niin paljon, että paremmastakin kamerasta on filmi loppua kesken. Toisinaan myös fotoaparaatin optiikka on kovalla koetuksella, jos matkamies sattuu poseeraamaan lihakset pinkeinä filmille vangittavan kulttuurimaiseman edessä. Kuva tunnetusti kertoo tarinoita tuhansien sanojen edestä. Toisinaan taas filmille tallennettuja tilanteita on turha edes yrittää selittää - riippumatta siitä kyseleeko tapahtumien perään hämmästynyt virkavalta vai satunnainen seuralainen. Seuraavassa esitelläänkin reissubloggarin filmin, siis sen kameran, ylivalottunutta puolta.
Pitkäsiltaan on kaiverrettu kullekin muistutukseksi merkki siitä, kenen tonteilla tässä oikein rymytään
Mitä nämä kaikki laput ovat?
Kadun varret pursuavat viimeisen päälle viritettyjä rasseja!
Tärkeä siisteysväline, jonka elämästä tuskin on väriä puuttunut
Vanhemman vuosikerran aikakausilehti
Maanalainen pannuhuone, jossa tarinan mukaan yksi Suomen suurimpia urheilijoita kuivasi harjoitusvarusteitaan - ken arvaa kuka?
Istutustalkoot puistossa
Pihatontun korvike
Helsinki
Hoiperrellessani pitkin kaupungin katuja armottomassa etunojassa pyöri mielessäni vain yksinkertaisia asioita. Halusin ripeällä aikataululla vilvoittavaa virvoketta sekä tuhtia ravintoa alati komistuvalle keholleni. Marssitahdin hiipuessa uupuneet silmäni näkivät katukuvassa jotain uutta ja merkillistä. Hieraisin varovasti silmiäni ja olin luulla näkyä kangastukseksi. Olin unohtanut uskollisen aavikkokypäräni majataloni narikkaan, joten helteen aikaansaamat hallusinaatiot saattoivat yllättää hetkenä minä hyvänsä. Hetken tutkittuani tarkemmin oli kuitenkin tosiasiat hyväksyttävä. Kyseessä ollut optinen harha vaan todellisen tuntuinen johtolanka johonkin, josta varmasti saisi kupunsa kylläiseksi!
Löytämäni johtolanka käänsi kulkusuuntani
Vihjeet johdattivat minut Teurastamo Helsinkiin, Tukkutorin laitamille. Edessäni siinsi Teurastamon Portti, joka yhtäaikaa viekotteli luokseen ja toisaalta aiheutti hienoista empimistä. Uskaltaisiko kaltaiseni, hyvässä lihassa oleva mahtisonni, askeltaa lihamestarien tarkkaavaisten silmien alle tutkailtavaksi. Voitin pelkoni ja marssin oven karmit kolisten Teurastamon Porttiin. Vanhasta porttivahtien asemapaikasta paljastuikin mitä mainioin lihakauppa, josta saisi lihatuotteiden lisäksi myös monenlaista lounasta sekä tietenkin aina ihanaa nyhtöpossua* ateriakokonaisuuden muodossa!
Mahdollisesti Stadin maukkain nyhtöpossuannos
Roslundin lihakauppa on lihan lisäksi täynnä pieniä yksityiskohtia
Teurastamo on rouheasta nimestään huolimatta varsin leppoisa paikka ottaa lungisti. Vanhat punatiiliset rakennukset eivät enää palvele entisessä tarkoituksessaan vaan on niistä on entrattu hipahtava kokonaisuus, joka pyrkii nivomaan yhteen ruokailun autuuden, kultturellit nautinnot sekä luovan ilmapiirin. Alati kehittyvällä alueella toimii Roslundin lihakaupan ja bistron lisäksi muita makuelämyksiin erikoistuneita laatupuoteja.
Teurastamo Beach vanhan Kellohallin edustalla tarjosi miellyttävän ruokalevon
Teurastamo tarjoaa matkaajalle myös palan avointa kaupunkitilaa. Makumaailman nautintoja voi sulatella aurinkotuoleissa pötkötellen Teurastamo Beachilla tai kellahtaa puiden vilvoittavaan varjoon viritettyyn riippumattoon. Vastahankitut entrecoteet voi tiristää vapaasti käytössä olevilla grilleillä ja näyttipä Teurastamon puolesta olevan tarjolla grillityökalut ja välttämättömimmät tykötarpeet aina hiilistä sytytysnesteisiin. Vain muut oheisnesteet jäävät grilliseurueen oman harkinnan ja hankintatoimen varaan. Lisäksi hehkuvalla hiilloksella lihaa grillatessaan voi aito alfauros samalla vilkuilla epäuskoisesti myhäillen, kuinka biodynaamisten kaupunkilaisten turnipsiviljelmät kukoistavat pienissä multasäkeissään Teurastamon reunalla.
Todella pienviljelijöiden pieniä säkkiviljelmiä
Teurastamo Helsinki on ollut nimensä veroinen vielä mustavalkofotoaparaattien aikaan. Nykyisellään meno Teurastamolla on muuttunut hivenen hipsterimmäksi
* Nyhtöpossu. Riivitty possu. Rakkaalla possulla on monta potraa nimeä. Maailmalla tuntevat tämän gastronomisen herkun nimellä Pulled Pork.
Teurastamo Helsinki
Samba! Bumba bumba, rumba, SAMBA! Tietotoimistoni mukaan Stadiin olivat rantautuneet Suomen kovimmat sambakoulut mittelemään mestaruuksista. Tarjolla olisi niin mainetta ja kunniaa pukukilpailuissa kuin karnevaalikulkueessakin sekä Suomen kuumimmat sambakekkerit päivän taittuessa illaksi. Tästä olisi otettava selvää, sillä Grimmin satujen teemaan asustautuneet sambailijat suorastaan vaativat ääneti mukaansa. Tällöin ei juurikaan kysellä, oliko tullut lainattua edellisenä iltana jo hivenen huomista yöelämän pyörteissä.
Lumikki sambatunnelmissa
Sen sijaan, että kulkuetta katseltaisiin yleisörynnistyksen seasta ja yritettäisiin kyynerpäillä raivata tie hyvälle paikalle, jossa nauttia sambavaunuissa keikkuvista ja vähäpukeisista... hmmm... rumpurytmeistä, oli keksittävä jokin uudenlainen lähestymistapa tilanteen haltuunottamiseksi. Näinpä päätin soluttautua itse kulkueeseen! Kävin puhdistamassa paikallisen naamiopuodin irtohöyhenistä, öljysin lihakseni ja otin paikan turkulaisen Samba Cariocan isomman vaunun varakipparina! Varakipparin tehtäviin kuului myös olla osa vaunun käyttövoimaa ja jammailla yleisömeren edessä parhaita poseerauksia esitellen.
Sambalavetin ykköspilotti kipparihattuineen valmistautumassa lähtöön
Samba Cariocan suuremman karnevaalilavetin keulakoriste lienee täysin katulaillinen
Kun yleisö oli ensin saanut varsin vapaasti tutustua Senaatintorille raahattuun rekvisiittaan annettiin marssikäsky kulkueelle ja oli aika ottaa jo hyvin öljytyt lihakset esille. Joutsenkärry lähti matkaan kärkiryhmässä varakipparin jammaillessa loputtoman kamerameren ympäröimänä. Hyvin muodostonut kroppani komeileekin tätä nykyä lukemattomissa kotialbumissa ja uskoakseni - lainkaan kotiinpäin vetämättä - keskiaukeamamateriaalina...
Marssikäsky kohti Esplanadia
Milja ja pukukilpailun kakkossijoittunut riikinkukkoasu raivasi väylän auki
Varakipparin ja vaunun käyttövoiman vastualueelta pääsi nauttimaan karnevaalitunnelmasta parhailta paikoilta
Yleisö näytti viihtyvän varsin hyvin kulkuetta seuratessaan, joskin turistit olivat hivenen hämmentyneen näköisiä. Ilmeisesti he eivät vain olleet tottuneet Rio de Janeiromaiseen tunnelmaan täällä Napapiirin tuntumassa tai sitten ylväs olemukseni aiheutti aiheestakin hymynkareita. Pari tuntisen vaunun puskemisen jälkeen suuta kuivasi kuin santapaperia ja oli jätettävä kauniit ja rytmikkäästi keikkuvat... hmmm.... sambasaundit taakse ja lähdettävä etsimään vilvoittavaa ja hivenen varjoisaa terassia, jossa kerätä voimia illan päätöskekkereihin.
Suomen Sambakoulujen Liitto ry
Jos janottaa, kannattaa juoda. Jos ei tiedä mihin on tarkalleen menossa, on parempi vain haahuilla ympäriinsä ja löytää vahingossa uutta ja mielenkiintoista. Jos aikataulu on tiukka tai terasseilla istuen hankittu yleiskunto on sopivan kesäinen, ei kaikkea kiinnostavaa ehdi saati kykene omin jaloin kiertelemään, vaan on mukavampi hankkia kyyti alleen. Muutenkaan herraskaiseen tyyliin ei kuulu kiertely kaupungin ihmeissä sandaaleja kuluttamalla. Ratkaisu tähän kaikkeen on SpåraKOFF!
SpåraKOFF erottuu edukseen jo kaukaa
SpåraKOFF, tuo iloisempi versio menneiden aikojen raskaista rautahevoista erottuu helposti muusta liikenteestä. Kirkkaanpunainen ratikka viekottelee pysäkinvarjossa vilvoittelevan ja varomattoman matkamiehen luokseen välittömästi! Pari vankkaa askelmaa ylös ja yhtäkkiä Stadi avautuu kaikessa kauneudessaan aivan uudella tavalla tuopin pohjan läpi maisemia katsellen.
Vaunuemäntä pitää ystävällisesti huolta, eikä kenenkään tanssikunto pääse laskemaan
Hanasta valutetun vaahtoavan liemen lisäksi tarjolla monenlaista tanssikuntoa tehostavaa terävää, joskin vaunuemäntä pitää huolen, että perheen piltit saavat tyytyä vain limonadiin. Mahongilla ja messingillä verhoillut sisätilat huokuvat mennyttä aikaa, jolloin kaikki oli fiinimmin ja valkoiset pöytäliinat koristivat nukkavieruintakin kuppilaa. Vanhan ajan salonkitunnelma lieneekin yksi osatekijä siihen, että vaunuun on saapunut myös joukko seurapiirirouvia viinilaseineen tehden tunnelmasta varsin hienostuneen. Vahvalta, vanhalta viiniltä tuoksahtavia alan miehiä ei SpåraKOFFissa näy.
SpåraKOFFin sisustus on käsityötä ja penkit tarjovat tukevat kyydit
SpåraKOFF on maailmassa varsin uniikki kulkuväline. Noin kahdenkymmenen tonnin kokonaismassa saadaan kiihtymään kuudenkympin tuntinopeuteen, joka varsinkin ruuhka-aikaan on aika haipakkaa. Vielä harvemmassa vastaavassa vekottimessa on A-oikeudet, lähin edes hivenen samantyylinen verrokki lieneekin Saksassa seikkaileva kahvilaratikka. Ohjaamo on lähes autenttisessa kunnossa ja jarrutuksetkin hoidetaan käsipelillä kokeneiden kipparien toimesta. Onpa Töölön vaunuhalleillakin SpåraKOFFille varattu aivan oma huoltoraide, jossa tuo uuden ajan ihme talvehtii ja viettää myös ne harvat lepohetkensä kesäisin.
Tunkeuduttani ohjaamoon paljastui, ettei kyseessä ollut automaattiratikka!
Ohjaamosta komennettiin raiteiden lisäksi myös pyhää viilennystekniikkaa!
Ohjaamoon tunkeutumisesta ja hyvästä yrittämisestä huolimatta ei eksyminen Stadin raideviidakossa onnistunut, sillä spåra palasi vajaan tunnin kierreltyään lähtöruutuun. Matkanvarreltakin voi hypätä kyytiin, mutta kuulopuheiden mukaan kukaan ei haluaisi koskaan poistua. Startti tapahtuu Mikonkadulta ja spåra ohittaa monet Helsingin turistikohteet. Näinpä kaikki pakolliset kuvat kotiväelle saa napsittua yhdellä istumalla. Ja jos kotona kyselevät, että entäpä ne muut kulttuurikohteet, niin voinee käyttää perinteistä selitystä filmin ylivalottumisesta...
Kiskojen varrelta löytyy monenlaista mielenkiintoista
Kuvan tuoppi paljastui mainostempuksi, tarjoiltu versio oli huomattavasti käteensopivampi
SpåraKOFF
SpåraKOFF ajaa reittiä Rautatientori (Mikonkatu, Fennian edestä) — Linnanmäki (Helsinginkatu) — Oopperatalo (Helsinginkatu) — Ylioppilastalo (Aleksanterinkatu) — Kauppatori.
Helsinki. Stadi. Ydin. Tuo sivistyksen kehto lähes Rooman suorana perillisenä. Syntinen kaupunki täynnä erilaisia houkutuksia viattomien matkamiesten varalle. Kesä, terassit ja villit ideat. Ja reissubloggari sukeltamassa kaikkeen tuohon, aina merenrantamaisemiin piirtyvistä pumpuliunelmista karuun työläisromantiikkaan unohtamatta Helsingin maanalaisia mahdollisuuksia. Onko totuus tarua ihmeellisempää? Ovatko legendat totta ja mikä hehkutettu kertomus osottautuu vaisuksi valheeksi?
Voiko betoniviidakosta löytää muutakin kuin kuria ja järjestystä?
Tässä blogissa ei ole tarkoituksena tutkia mitään mineraalinäytteitä saati käydä tähyilemässä jo julkaistujen matkaoppaiden kiinnostavaksi luokittelemia kiviä saati tärkättyjä pingviinejä Korkeasaaressa vain siksi, että näin ovat muutkin tehneet. Emme ota kuvia mielenkiintoisesta rakennelmasta koska se vain on mielenkiintoinen rakennelma. Emme lähde seuraamaan Tuomiokirkon edustalla japanilaisittain murtavaa matkaopasta sateenvarjoineen. Sen sijaan hyppäämme raitiovaunuun eli paikallisittain sporaan ja kurvaamme kohti uuden ajan seikkailuja. Ei, tämä ei ole poliittisesti korrekti blogi, jossa ei uskalleta ottaa kantaa niihin Helsingin helmiin, joita matkanvarrelle asettuu.
Pieni pala Helsinkiä
Ei. Tämä ruudullasi hypistelemä blogi on jotain muuta aiempiin kyhäelmiin nähden. Blogi tulee kertomaan räikeimmätkin yksityiskohdat tutkimusmatkasta Suomen ytimeen, Helsinkiin. Stadiin ja sen lähikulmiin, ketään ja mitään säälimättä. Jos palvelu on hyvää, siitä kerrotaan sellaisenaan värikynää kuluttamatta. Jos palvelu on huonoa, siitä kerrotaan sellaisenaan raippaa säästämättä. Kuvat tulevat puhumaan puolestaan, blogistin yrittäessä pysyessä rystyset valkoisena puristettuina vauhdikkaiden tilanteiden perässä. Kesän tavoitteena on paljastaa mehukkaimmat kaupunkilegendat ja löytää uusia, urbaaneja näkökulmia ennalta tiedossaoleviin asioihin.
Helsinki, tuo kulttuurien kohtaamispaikka
Blogin rynnäkköjohtajana häärii Mikko, allekirjoittanut, joka on vielä toistaiseksi täysin viaton reissubloggari ottamassa vastaan kaupungin ja sen välittömän lähialueen tarjoamat ihmeet ja koettelemukset. Koettelemukset, jotka vielä tulevat hämmästyttämään monissa liemissä kiehutettua erikoistilanteiden asiantuntijaa. Bloggari, tuo lahjomaton seriffi, joka tulee raportoimaan kesän koettelemuksensa täysin subjektiivisesti vailla markkinointimiesten painostusta puolesta ja vastaan. Bloggari, jonka kesästä ei tule puuttumaan ennalta-arvaamattomia ja ehkä hetkellisesti kummastuttavia tilanteita.
Valmiina seikkailuihin!
Jos sinulla on jokin toive tai idea, josta reissubloggarin tulisi ottaa selvää, älä epäröi vinkata siitä! Jos haluat lyöttäytyä seuraan tutkimusmatkalle pääkaupunkiseudun ihmeisiin, olet yhtälailla tervetullut ottamaan yhteyttä. Jos haluat muuten vain viettää hetken terassilla kanssani vaikkapa aliasta pelaten, anna palaa! Yhteystietoni ovat ohessa.
# M
Soita tai tekstaa 044 3599 964!
