Mervi

LAUANTAI, 30. KESÄKUUTA 2018
Ristiin rastiin Hämeessä - juhannus Petäyksessä

Kotimaan matkailu on ihanaa, kunhan vaan löytää ne kaikki mukavat kohteet (ja siitäpä syystä minäkin tänne infosivuille näitä juttuja laadin).


Yritin löytää sopivaa tekemistä juhannukseksi. Mökkiä meillä ei ole ja asuntoautossa nökötyskin joskus puuduttaa, joten jotakin ohjelmallista kivaa etsiskelin. Automatkailua olemme nyt harrastaneet jo useamman vuoden, joten monet mukavat paikat on koluttu. Olisi ollut Kotkan puistoja, Tammisaaren rantoja, Fiskarsin pittoreskia kylää ja Hangon merellisiä maisemia, mutta ei, ei aina sinne. Mitä muuta olisi?


Tyrväntö. Ai mikä? Kyllä, semmoinen paikka löytyi suhteellisen läheltäkin, Hämeenlinnan kupeesta paikkakunta, josta emme olleet kuulleet mitään. Rengossa olemme vanhaa museota ja keväistä koskea käyneet ihailemassa ja Tuuloksen läpi ajaa suhauttaneet, mutta Tyrväntö tuntui tuiki oudolta. Petäys resort mainosti siellä sijaitsevansa ja juhannusjuhlaa järjestävänsä. Oli kokon polttoa ja karaokea, uimarantaa ja soutuveneitä. Kaikkea mukavaa siis. Aivan viimeinen niitti tälle valinnalle oli Petäyksen sivujen kautta avautuva linkkilista lähellä olevista nähtävyyksistä ja käyntipaikoista ja siellä Lepaa. Sinne olen halunnut jo monta kertaa ja aina vain on jäänyt reissu tekemättä.


Auto otettiin hetimiten pois seisonnasta, nykyään se on helppo toimitus ja hoituu hetkessä netti-ilmoituksella, ja pakkaussuunnitelmat tehtiin. Sääennusteitakin luettiin, mutta mitäpä niistä, sää on sitä mitä sattuu tulemaan.

Ajelimme Hämeenlinnan maisemiin, yövyimme kaupungin kupeessa ja aamusella jatkoimme Lepaalle. Kiertelimme Lepaan ihanat Smart Park Gardenin alueet, kuvasimme ja nautimme suhteellisen suotuisista keleistä. Asioimme Lepaan viinimyymälässä ja ihastelimme aina vain idyllisemmäksi muuttuvia maisemia Tyrväntöä kohti edetessä.

Petäys osoittautui nettisivujensa lupauksen veroiseksi. Joka huoneesta oli todellakin näkymä ihanalle Vanajavedelle. Huoneet olivat viihtyisät ja siistit ja vastaanoton henkilökunta oikein ystävällinen. Asetuttuamme kävimme heti syömässä "jotain pientä" ennen varsinaista juhannuksen noutopöytää, jonne olimme suunnitelleet menevämme illalliselle. Tilasimme hauskalta kuulostavat sankokukkoannoset, olisi pitänyt ottaa vain yksi!


Syötyämme lähdimme kiertelemään aluetta ja tutustuimme venelaituriin, johon olikin jo muutamia veneitä kiinnittynyt, tutkimme saunat ja uimalaiturit ja -rannat sekä katsoimme kun saunamajuri hämmensi tilaussavusaunan suurta paljupataa melalla. Paljuun lasketaan kuulemma haalean lämmintä vettä, ettei lämmityksessä menisi kovin pitkään, savusauna lämpiää neljässä tunnissa.


Kun sitten aikanaan saavuimme juhannuskattausta nauttiaksemme ruokasaliin, joka on avara, valoisa ja Vanajavedelle avautuvin näkymin varustettu kuten huoneetkin, saimme todeksi huomata, että noutopöytä niittää suosiota paikallisten ja vähän kauempaakin tulevien keskuudessa. Aula suorastaan pursui ihmisiä. Onneksi olimme sankokukon ääressä ilmoittaneet tulevamme illastamaan, joten ystävällinen hovimestari ohjasi meidät ikkunanvieruspöytään muitta mutkitta. Ja kyllä me söimme... ja hyvää oli yltäkylläisesti tarjolla.

Vaan sitten iskivät luonnonvoimat todella kapulaa juhannusjuhlinnan rattaisiin. Myrskytuuli yltyi liki 20 m/s lukemiin, eikä ollut mitään toiveita myrskyhälytyksen takia sytytellä kokkorisuja, saatikka että ne olisivat suostuneet paikallaan pysymään - tai syttyneet, sillä aallokko tyrskytti vettä nuotiopressun päälle, ja taivaalta vihmoi lisää.

Makkaran myynti sentään kävi. Paikallinen, kaiketi urheiluseura, oli pystyttänyt myyntikojun jokavuotiseen malliin hotellin pihamaalle ja siitä sai lohdutusta ostaa juhannusnälkäänsä. Sitä meillä ei kuitenkaan ollut, joten myrskybongauslenkin jälkeen päädyimme huoneeseen katselemaan illan elokuvaa. Ja mitäs sitten?

Sähkökatko pimensi koko hotellin, vieden mennessään myös juoksevan veden. Raitisilmamyrkytys toi kuitenkin unen nopeasti. Heräsin vasta kun auki jääneestä televisiosta alkoi pauhata Lampaansyöjien mekastus.

Täytyy todeta, että tämä juhannus oli mieleenpainuva ja odottamaton. Petäys on mukava ja kaunis paikka, ehkäpä sinne pääsen joskus paremmissa keliolosuhteissa, esimerkiksi rapuaikaan olisi siellä luvassa mukavaa ohjelmaa. Uskaltaisiko...

 

SUNNUNTAI, 10. KESÄKUUTA 2018
Hellepäivän retki Luukin ulkoilualueella

Vaikka patikoijan haaveissa siintelevät Lapin tunturipolut ja solisevat purot, löytyy mukavaa maisemaa tallattavaksi paljon lähempänä kotikontuja. Mukava retki Luukin ulkoilualueelle, Kaitalammen rannalle oli toukokuisen hellepäivän huipennus.


Olimme paikalla jo hyvissä ajoin, joten tilaa grillipaikalla oli hyvin ja koska porukalla kokoonnuimme, oli joukossa myös heitä jotka jäivät kipinämikoiksi muiden suunnatessa lammen ympäri kulkevalle polulle. Toki osa söi eväsmakkaransa jo alkuhaminoissa.


Puoleen väliin saakka lampikierros on leveätä sorabaanaa. Ihan lällyä semmoiselle joka tahtoo hyppiä kannokoissa ja lyödä varpaansa kiveen tunteakseen elävänsä. Loppumatkasta sai sitten kokea kallioille kiipeämistä ja nostattaa sykettä kiperissä kivikoissa. Lammen päädyssä olevalta korkealta kalliolta on huikea näkymä veden yli ja loistavia luonnon koloja auringon ottoon ja näkyipä siellä nuotion jälkiäkin.


Makkaran paistoon saapuessamme olikin leiripaikalla toinen meininki. Porukkaa kuhisi laajan grilliritilän ympärillä, mutta hyvin sopu sijaa antoi. Mukava oli myös katsella Triathlonin harrastajia, jotka uivat lampea päästä päähän hinaten perässään kirkkaanpunaisia ponttooneja, nousivat laiturille ja lähtivät juoksemaan kivikkopoluille.


Mukava tapa viettää kesäpäivää, ja reissun kruunasi ennen näkemätön toukokuinen helle

TORSTAI, 05. HUHTIKUUTA 2018
kaupunki joen rannoilla ja vaaran juurella
Matkustin Rovaniemelle Intercityn kyydissä yhdellä istumalla. Lisämukavuudeksi olin sentään varannut itselleni paikan ravintolavaunun yläkerrasta, Duetto plus -luokasta. Penkkini sijoittui  ikkunaan päin, selkä käytävälle ja työtasokin olisi ollut, mutta minähän olin lomalla. Joukkoon sulauduin kuitenkin asettamalla tablettini pöytäpinnalle. Vieruskaverit puuhasivat läppärillään ahkerasti nakuttaen aina Tampereelle saakka. Siellä porukka vaihtui ja loppumatkalla tunnelma oli rennompi.
 
Perillä Rovaniemellä, ensimmäsitä kertaa kun asemalla itsekseni olin, en tiennyt sen tarkemmin menettelyistä ja seistä tönötin taksi-tolpan ja -kyltin kohdalla ihmetellen viereistä pitkää jonoa... ihmisiä suksipusseineen. Taksia tilatessani sain sitten kuulla, että kaikki autot on liikkeelle lähetetty ja kyytiin pääsee vain jonottamalla. Onneksi ilta oli leuto ja jono eteni sutjakkaasti. Kiinalaisturistit näyttivät kyllä kaivavan villahuivia ja pipoa lisälämmikkeeksi ja tamppasivat nahkakengissä jalkojaan lämmitellen niin, että lopulta hellyin päästämään heidät jonossa edelleni. Ystävällinen kiinalaismies kysyi taksiin noustessaan josko minulla oli sama suunta ja voisin tulla samaan kyytiin. En viitsinyt silmälaseja esiin kaivella, nähdäkseni heidän hotellinsa nimeä, vaan arviolta vastasin, että minun majapaikkani on eri puolella kaupunkia. No, siellähän sitä sitten Ounasvaaran Sky-hotellin aulabaarissa kohdattiin...

Kävelimme paljon auringonpaisteesta nauttien. Hyvää ruokaa saimme  Ravintola Nilissä, jossa söimme Rovaniemi-menun. Siellä nautimme myös Nilin maahan tuomista La Bodega de Pinoson viineistä. Alicantesta, Espanjasta peräisin olevat viinit olivat uusi tuttavuus ja sain tutustua minulle uuteen viinirypälelajikkeeseen, Airén. Talon viinin Vermador Oarganic Whiten ja Red sopivat oivallisesti menun ruokiin. Palvelu oli ystävällista ja keittiön tervehdykset maukkaita.  Ruokailun aloitti "Luikkuliemi," poron luista kokoon keitetty tymäkkä kuksallinen mustaa, vahvaa lihalientä jonka maku oli eksoottinen, mutta maistuva. Pääruoasta pöytäseurani sanoi, että ensimmäistä kertaa eläessään syö raakaa poroa, mutta kehui sen maukkaaksi kerran maistettuaan. 
 
Pääsiäisesta johtuen ei kaupungin ohjelmistossa ollut tarjolla konsertteja, näytelmiä tai muita huvituksia ja päädyimmekin musiikillisen annin kaipuussamme yömessuun. Kaunis, ekumenisen tuntuinen tilaisuus, jossa kirkkolaulu kantautui kauniisti jylhän kivikirkon seinämistä. Virret olivat kovin outoja, mutta sävelkulultaan helpot säkeet saattoi kyllä laulaa hetken kuunneltuaan. Uusi kokemus tämäkin.

Kirkkosali on kaunis ja alttaritauluna toimi seinän kokoinen fresko, joka kuvasi Ounasvaaran laelle laskeutunutta Kristusta, ja valaistiin vaikuttavasti esityksen aikana.  Siinä silmien alla sai seurakunta istua kaunista kuvaelmaa ihaillen. Fresko on vastikään puhdistettu kirkkaaksi - ranskanleivällä!
 
Alvar Aallon oivaltavia rakennuksia
 
Arkkitehtonista kulttuuria sain ihastella Alvar Aallon suunnittelemassa kirjastossa ja Teatteritalo Lappiassa. Kirjaston arkkitehtuuri on mainiota! Hieno idea on kirjastosalin lattiaan upotetut poterot lukupöytineen ja hyllyineen. Vaikuttava on myös koko pohjakerroksen valloittanut musiikkiosasto partituureineen, levyineen sekä kuuntelutiloineen.
Teatteri eli Lappia-talo oli vaikuttava. Talo on vasta vähän aikaa sitten avattu suuren, ja hintavan, remontin jäljiltä. Puhtoista ja kaunista siellä olikin. Aallon tyylille uskolliset keraamiset tummansiniset laattaseinät välkkyivät   auringon valossa ja seinien taide; kudokset ja maalaukset loivat aulatilaan tunnelmaa. Lieneekö portaikon ja lattian kivi ollut marmoria, kaunis se ainakin oli. Mitään näytäntöä ei osunut nyt kohdalle mikä oli harmi. Mielelläni olisin tutustunut myös katsomosaliin.
 
Ensimmäinen talvinen Rovaniemen kokemukseni oli miellyttävä. Asiaa auttoi aurinkoinen ja leuto sää, joka salli mukavan patikoinnin poluilla ja rannoilla. 
 
 
SUNNUNTAI, 08. LOKAKUUTA 2017
syysretki kulttuurin ja luonnon helmaan

Vielä ehtii ruskaretkelle ennen kuin värit sammuvat ja lehdet putoavat. Meidän retkemme ulottui Huovilan puiston ja Kärkolän 150 vuotispäivien kautta Lohjaan, Tytyrin elämyskaivoksen teatteriesitykseen sekä Siuntion lintutornin ruovikkorannoille.

Huovilan puistossa oli vilkas tunnelma, tuikut välkkyivät polkujen varsilla ja makkara- sekä lettukojuilla jonotettiin kiihkeästi. Lapsille oli ohjelmassa jännitystä, kun paloautojen kolonnat esittelivät sisuksiaan ja pitivät myös sammutusesityksen. Kuvia yritin räpsiä tapahtumasta parhaani mukaan, mutta hämärän hetki teki kuvista suttuisia, eikä valojen satumainen välke välity niistä juurikaan. Mukava tapahtuma se oli. Ihmisiä satamäärin niin pieneen puistikkoon saapuneina sai aikaan melkoisen markkinatunnelman. Mutta kyllä kannatti tulla, ilotulitus juhlan loppuhuipentumana oli mahtava!

Viikonlopun varsinainen kohde oli Tytyri ja siellä Elämyskaivoksen teatteriesitys Meidän aika. Olipa erikoinen juttu. Kokoonnuimme ensin pieneen toimisto/kahvilaan kaivoskuilun ja Kone Hissien esittelyrakennuksen liepeille, josta meidät sitten pienissä ryhmissä vietiin kypärin varustettuina modernilla ja äänettömällä sekä uskomattoman nopealla hissillä syvälle, 80 metriä maan alle ulottuvalle, kaivoskäytävälle. Käytävän varrella oli kaikenlaista taidetta jota pitäisi mennä vielä erikseen tutkimaan varsinaiselle kaivoskierrokselle. Niitä järjestetään kuulemma joka päivä, paitsi maanantaisin.

Tietysti taas kiersimme Lohjanjärven rannan polut ja Laguksen lammikot.

Näytelmä oli koskettava ja kummasti tunnelmassa kiinni pitelevä, vaikka esiintyjiä siinä olikin vain kaksi. Näytelmän isä ja tytär eli Kai Lehtinen ja Anna Rimpinen. Jutun näytelmästä voi lukea vaikka tästä. Koskettava ja todellinen tarina. Hyvä ja satuisan kaunis 3D-lavastus  pehmensi tunnelmaa sopivasti.

 

Kotiin koukimme Siuntion kautta ja ihailimme lintutornin maisemia ja veden rantaan muuttoaikeissa kerääntyneitä valkoposkihanhia ja joutsenia. Mahtava meteli oli, kun milloin mikäkin porukka läpsytteli siipiään ja teki lähtöä. Useat ryhmät kuitenkin tyytyivät vain lennähtämään kierroksen ja palasivat sitten takaisin kaislikon reunaan ruokailemaan.

Joutsenet näyttivät olevan päättäväisempiä, sillä ne nousivat siivilleen ja häipyivät juhlavasti etelän suuntaan. Niinkuin mekin pian niiden jälkeen.

 

LAUANTAI, 09. SYYSKUUTA 2017
Rantoja, kanavaa, puistoja, saaria ja siltoja
Kyllä meitä sateisena kesänä hemmoteltiin, kun otimme läntisen suuntimon kohti lappia ja ajelimme kaikessa rauhassa Oulun kautta.
 
 
Ihana Oulu yllätti. Monesti on Oulusta ohi ajettu ja joskus jopa Rotuaarin reunalla pyörähdetty ja torilla käyty, mutta nyt tehtiin ensimmäinen kunnollinen rantautuminen.
 
Karavaanille löytyi rauhallinen ja sopiva ruutu Raatin saaren suurelta pysäköintipaikalta. Raatista oli lyhyt matka keskustan menoihin ja Hupisaarten huveihin.
 
Puistofriikkinä olin ottanut etukäteen selvää koko keskustan halkovasta kanavasta, jonka varsi näytti mukavan puistoisalta. Ja sitä se olikin! Monta kukkapuskaa ja -penkkiä tuli kuvattua ja puiston varren vanhoja kauniita rakennuksia katseltua. Aurinko paistoi ja helle helli, vaikka muualla Suomessa sateesta kärsittiin.
 
 
 
Torilla oli vilkas meno ja kerrankin osui kuviin ihmisiä! Ihan pakosta. Täytyihän se polliisin erikoinen siellä sitten syödäkin, vaikka olin haikaillut monien Rotuaarin ravintoloiden perään.
 
 
 
Seuraavana päivänä oli vuoro kiertää Hupisaaret sekä keskustan tuntuman kävelysillat, Pikisaari somine taloineen sekä Tuiran rannan vehmaat maisemat ja Elballakin käytiin.
 
 
 
Oulussa toteutuu kaikkien suomalaisten toive asumisesta keskellä kaupunkia omakotitalossa järven rannalla, tosin järvi on kai joki tai meren lahti, mutta turvallisen tuntuinen sellaisenakin. 
 
 
Yhdeksi suosikeistani muodostui Oulu, vaikka Nallikarin rannalla oli autiota ja tyhjää kun sade vihmoi iltapäiväksi pilvistyneeltä taivaalta. Eedenissä ei sitten enää haitannut. Siellähän kastui kuitenkin...
 
 
 
LAUANTAI, 01. HEINÄKUUTA 2017
on vihreä keidas niittyineen ja lampineen

Osuipa alkukesään sateeton ja kaunis ilta jolloin matkani suuntautui Vallisaaren ennalta tuntemattomiin maisemiin. Vesibussiin siirryttiin Kauppatorin laidalta ja kirkas aurinkoinen keli kirkasti matkalaisten taipaleen. Kansipaikoille oli päästävä, vaikka tuuli raikkaasti heiluttelikin hiuksia sekaisin ja kaulahuivia sai kietoa hitusta tiukemmalle. Kyselimme olisiko samalla lipulla mahdollista tehdä pysähtykset Suomenlinnassa ja Lonnassa ja kuulimme, että vaikka bussi laitureissa pysähtyykin, ei maihin nousu samalla lipulla ole suotavaa. Menomatkalla pysähdyimme Lonnan laituriin ja kyllähän siinä niin kävi, että vieraita kieliä puhuvia pariskuntia paatista maihin kiipesi. Ajattelimme heidän ehkä menneen Lonnan ravintolaan, mutta Vallisaaren poluilla heidät pian taas näimme.

Vallisaaren Torpedolahden laituriin rantauduttuamme lähdimme kävelemään pitkin Aleksanterin polkua kohti piknik-paikkaamme, jonka tunnustelujoukot olivat ottaneet etukäteen selville. Noin viidentoistaminuutin kävelyn aikana ohitimme sievän lammen, jossa eräs seurueemme jäsen kertoi lapsena uineensa. Nyt ei enää lampea suositella uimakohteeksi, sillä sen pohjalla vaanivat terävät romut joihin voi itsensä rikkoa, tiesi joku kertoa.

Minut yllätti saaren vihreys ja se, että polku kulki korkeaksi kasvaneitten puitten siimeksessä. Vettä hädin tuskin häämötti reitin varrelle. Kustaan miekan saavutimme pian ja pikkuisen matkaa sen jälkeen avautui silmiimme laajempi niitty, jossa oli hyvä pitää taukoa. Hyvä onni meillä olikin, sillä niittyaukion pöydät olivat vapaina meidän saapuessamme.

Ryhmämme valoitti pöydät, kävimme evästämään ja niihän siinä kävi, että juttu porisi iloisesti niin pitkään, että oli aika jo siirtyä lauttalaituriin, jotta kotiin pääsy tuli turvatuksi. Vallisaaren toinen puoli retkisatamineen jäi siis selviteltäväksi seuraavalla kerralla.

Mukava päiväretkikohde. Helppokulkuiset sorakäytävät joissa voi työntää vaikka pyörätuoliakin. Kuivakäymälöitä sopivin välimatkoin, samoin katettuja pöytä/penkkiryhmiä. Kaunis keli kruunaa kokemuksen.

LAUANTAI, 18. MAALISKUUTA 2017
Mikkelin ja Varkauden kautta puhtoisen lumen valtakuntaan

Olipa matkaseuranamme ihana aurinko. Kirkkaasti se valaisi tietämme kohti Kolin jylhiä maisemia.

 

Viikonloppulomanen Ukko-Kolin kansallismaisemiin siinteli silmissämme, kun lähdimme torstai-iltana ajelemaan kohti ensimmäistä pysähdyspaikkaa Mikkelin Vaakunassa. Tarkoitus oli viettää pieni arkea virkistävä lomanen ulkoillen ja kylpylän lämmöstä nauttien, mutta koska matka sinne täältä Helsingin kupeesta on ylen pitkä, olin varannut pysähdyksen puolimatkan krouviin.

Mikkeliin saavuimme sopivasti kuuden jälkeen, iltapalaa nauttimaan. Maukasta ruokaa tarjoilikin mainio Frans ja Michelle -ravintola Vaakunan päärakennuksen alakerrassa. Kauniskin oli. Somat kukkakimput koristivat ruokailutiloja ja baaritiskiä. 

  

      

    

Aamulla jatkui taipaleemme kohti itää.

En ole talvi-ihminen ollenkaan, mutta saatan ymmärtää mikä riemu on, kun hehkuva aurinko ja vitivalkeat hanget sekä tykkylumeen peittyneet puut valaisevat putipuhtaan maiseman. 

Ajelimme aina vain talvisemmaksi muuttuvassa säässä kohti määränpäätä. Varkauden ohi pyyhältäessämme oli jo sopiva tauon paikka. Tuhdin hotelliaamiaisen jälkeen ei nälkä vielä vaivannut, mutta mukava oli jalkoja verrytellä Varkauden kauppakadun vilinää katsellen. Toden totta, vilinää siellä oli! Oikein mukavasti normaaliksi perjantai-aamupäiväksi väkeä riitti kulkemaan viehättävän kylän raitteja. 

Me suuntasimme matkamme kohti vesitornia, jonka kesäinen kahvila lie ollut kiinni - emme tutkineet - ja siitä sitten rantapuistoon Hertunrannalle.

Kauniit, suuret ja pyöreät salavat ovat upea näky talvellakin ja valkoista hankea vasten käännettyjen veneitten värikkäät pohjat näyttivät mukaville.

Keli ei olisi voinut olla parempi. Koko ajomatkan meitä hellivät yhä valkeammaksi käyvät maisemat. Rauha ja seesteisyys, joka syveni mitä edemmäs kohti itää pääsimme. Viimeiselle, Kolille vievälle tieosuudelle päästyämme muuttui maisema merkittävästi. Tie oli vitivalkoinen, tien penkat korkeitten, tasattujen lumikinosten reunustamat. Taivas kirkkaan sininen.

Hotellin vastaanoton vinkistä osasimme käyttää perjantai-iltamme Kolin kuohuissa Spa-hotellin altaiden rentouttavassa huumassa. Yllätys oli, että kylpylän hintaan ja tarjontaa kuuluivat erilaiset hoitavat Lumene-tuotteet - ja viinipullo!  Mitäs siinä, kuohuvat saunapaljussa vain mukaan ja kylpemään.

Rentouttavaa oli. Perjantaina todellakin oli tilaa porealtaissa mukavasti. Jalkakylpyjä ja suoloja pääsi testaamaan esteettä ja ulkoporeisiin mahtui mukavasti. Erilaisten elämyssuihkujen ja saunojen ovissa oli mainittuna mitä Lumene-tuotetta passaa missäkin paikassa kokeilla ja kylläpä tulikin pehmeät kädet ja jalat!

Lauantaina, hyvin syöneinä ja hoidetuksi tulleina kipusimme mahtavimpien maisemien ääreen Ukko-Kolille. Voi niitä jäisiä polkuja. Ylös vielä hyvin pääsin, mutta alas jouduin suosiolla laskettelemaan peffamäkeä. Sen seurauksena sain tietysti lunta selkään, mikä taipaleen jatkuessa suli mukavasti pitkin pintoja.

        

    

Polkuja pitkin Pielisen rantaan saavuttuamme sain vielä älynväläyksen, että kapuamme metsän halki Pikku-Kolille. - Tokihan nyt sinne jaksan, kun Ukko-Kolinkin valloitin. Voi hyvät pyhät niitä jyrkkiä nousuja! Kovin oli hapottavaa reisilihaksille ja selässä tuntui polttava viiltely. Mutta perille päästiin.

Hieno reissu. Suosittelen jokaiselle Suomi 100 kohteeksi, etenkin jos et ennen ole käynyt.

 

TORSTAI, 02. HELMIKUUTA 2017
Sanokaa Fazer, kun haluatte elämyksen!


#VisitFazer, Fazer Visitor Center on käynnin arvoinen.

Vantaan Vaaralassa sijaitseva Fazerin moderni vierailukeskus avattiin viime vuoden lokakuussa. Pyöreän, kauniin ja kutsuvan rakennuksen on suunnitellut arkkitehtitoimisto K2S ja sen sisälle rakennetun näyttelykokonaisuuden on määrittänyt Tuuli ja Kivi Sotamaa.

Minä menin paikalle bussilla ja linjan 562 pysäkki jäi reilun kilometrin päähän Kirkkotielle. Onneksi pysäkillä seisoskeli paikallistuntemusta omaava mies, jolta sai kysyttyä oikean suunnan. Googlen ohjeiden perusteella olisin ollut pulassa, sillä se antoi ohjeeksi kävellä pysäkiltä lounaaseen nousevaa ylämäkeä, jollaista ei ollut näkyvissä mailla halmeilla. Sen sijaan tasamaata tallaten pääsi erehtymättä perille.

Kuussillantietä pitkin matka taittui nopeasti ja hetkisen jälkeen silmiin jo mutkan takaa häämötti kirkkaana loisteleva rakennus. Talo sulautuu mukavasti maastoon, mutta erottuu kuitenkin houkuttavana avaran piha-alueen reunassa. Sisällä tutustumiskierroksella kerrottiin, että laajalle piha-aukealle on istutettu hyötytarha hedelmäpuineen ja marjapensaineen. Näiden lisäksi siinä kasvaa kauraa ja ruista sekä yrttejä ja kukkasia, joten paikkaan on ehdottomasti mentävä kesällä uudelleen.

Vierailukeskuksen ovi avautuu lasiseinien keskeltä suoraan avaraan tilaan, jonka keskustaa hallitsee trooppinen viherhuone. Sen seinien läpi saattaa ihailla kaakaopuita, joista yhdessä näkyi kehittymässä olevia hedelmiä. Suipot, sitruunan muotoa muistuttavat heldelmät sisältävät kymmenittäin noin sadan gramman painoisia kaakaopapuja, ja erilaisia kaakaolajikkeita on kymmenittäin ja hedelmiäkin usean värisiä.

 

Kierroksen alussa tulijaa tervehti valtaisa Mignonpupu. Se on munista muotoiltu, huomiota herättävä maskotti. Aluksi kerrottiin napakka tietoisku Fazerin perustamisen ajoista uuden vierailukeskuksen syntyyn. Maisteltiin suklaita jolloin sai kokea miten kaakaomassan määrä vaikuttaa suklaan makuun. Sitten olikin näyttelykierroksen vuoro.

Voi ihme miten on osattu sisällyttää niin paljon yrityksen historiaa, esineistöä ja mielenkiintoisten, toimintaan vaikuttaneiden henkilöiden tarinoita kompaktiin näyttelytilaan oivaltavalla tavalla. Ihana oli kuulla esimerkiksi Tove Janssonin osuudesta Fazerin historiassa. Kuinka hän nuorena vähävaraisena taiteilijana maksoi joskus Fazerin omistaman asuntonsa vuokran maalaamalla tapetteja ja tekemällä mainosjulisteita.

Todella mielenkiintoisia olivat esineet ja muistot yrityksen alun venäläis-ranskalaisen kahvilan ajoilta Kluuvikadulta. Mielenkiintoista oli kuulla myös rouva Berta Fazerin vaikutuksesta yrityksen kehittymiseen. Vahvoja naisia on yrityksen kahvassa edelleen, sillä Majlen Fazer on voimakkaasti kehittämässä vastuullisuustoimintaa ja valvoo muunmuassa kaakaoviljelmien tuotantoa ja toimintaa. Hän pitää otteessaan muun muassa sopimusviljelijöiden koulutuksen ja kehittämisen sarkaa ja huolehtii kaikin puolin raaka-aineiden eettisistä arvoista.

Ja kaiken kruunasi tietysti viimeinen pysäkki. Se maistelu! Alun suklaatastingin kuluessa saattoi jo harhautua ajattelemaan, että tässäkö se sitten oli, se maistelu. Vaan mitä vielä! Viimeisellä etapilla avautuivat tuhannet makoisat maut, ja pitihän niitä maistella. Ensin vaan suosikkeja, ja sitten sellaisia, joita ei tuntenut ja sitten vielä vähän toisten suosikkeja ja vielä pikkuisen kauniin värisissä kääreissä olevia... Huh. Tämän jälkeen odotti vielä kahvilan makoisa - ja onneksi suolainen - kinkkujuustopiirakka paahteisen kahvin kera.

Makoisaa, mielenkiintoista ja muistiin painuvaa oli. Kesällä taas uudelleen kavereitten kera.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

TORSTAI, 10. MARRASKUUTA 2016
Villa Borghesen puistopuutarha

Rooman vihreät keuhkot eli suuri keskuspuisto Villa Borghese Gardens, sijaitsee aivan kaupungin keskustassa. Kätevimmin sinne pääsee Espanjalaisten portaiden kautta, Villa Medicin ohi kävellen ja Viale di Villa Medicia pitkin kulkien. Toinen selkeä reitti puistikkoon nousee Piazza del Popololta.

Me osuimme paikalle pitkän viikonlopun matkamme lauantaina, jolloin oli puistossa paljon paikallisia liikkeellä. Koirat, eväät, vanhemmat ja isovanhemmat sekä lapset ja lapsenlapset kulkivat suurina ryhminä pitkin puiston käytäviä ja asettautuivat mukavasti nurmikkoalueille syyspäivän viettoon. Ja mikäpäs oli päivää viettäessä, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja suomalaiselle lämpötilakin vastasi keskikesän tunnelmia.

Puistosta sai vuokrata monenlaisia menopelejä. Poljettavia autoja oli monenlaisia,oli myös istuttavia potkulaudan näköisiä vehkeitä lapsille ja potkulautaa sekä polkupyörää monenmoista. Suosituin taisi olla polkupyöräriksaa muistuttava kärry, johon mahtui kaksi eteen ja kaksi taakse.

Me kuljimme kuitenkin jalkaisin, sillä kuvattavaa riitti monella puolella ja välillä piti poiketa puiden siimeksessä pilkahteleville vesiaiheille ja kukkapuskien luokse.

Varsinainen etsintämme kohdistui kuitenkin puiston keskellä, tai ainakin keskemmällä, sijaitsevalle, kartan mukaan suurelle lammikolle eli Lagolle. Sinne löysimme tiemme modernin taiteen museon portaiden kautta pyörähtäen ja vanhoja juhlavia kiviportaita pitkin nousten. Portaiden päästä löytyi portti, josta olikin lähes suora reitti Lagolle. Siellä olivat jo ensimmäiset vapaapäivän viettäjät veneitä soutamassa ja päivää paistattamassa.

Haikarat, hanhet, sorsat ja kilpikonnat asustelivat lammen rannoilla ja antoivat ihmisten kuvata itseään kaikessa rauhassa. Lammikon keskellä olevassa saaressa kimalteli valkoinen marmoripylväikkö Tempio di Esculapio - Temple of Asclepius, jonka kerrotaan olevan Borghesen puistoon rakennettu muistoksi sodassa tuhoutuneelle Tiber-joen saarella sijainneelle alkuperäiselle temppelille.

Poistuimme puistikosta Passeggiata del Pincion kautta Piazza del Popololle vielä ihailemaan sen suurta keskusobeliskia.

 

 

 

SUNNUNTAI, 25. SYYSKUUTA 2016
Luonnon kauneutta ja vireää kyläkulttuuria syksyn iloksi

Vielä kannattaa tehdä viikonloppureissu Fiskarsin viehättävään ruukkikylään.

Me osuimme paikalle parahultaisesti maastopyörien kokoontumisajoon, emmekä todellakaan olleet yksin. Vaan ei hätiä mitiä, hyvin mahtui ruukkimaisemiin suurempikin joukko viikonlopun viettäjiä.

Pajat ja ravintolat olivat auki. Hyvää ruokaa sai Kuparipajan tasokkaassa ravintolassa ja mukavia iltoja saattoi istua Pesulaan perustetun café Laundryn terassilla. 

 

 

 

Märän kesän ja alkusyksyn jälkeen oli mukavaa osua kerrankin poutaiseen viikonloppuun. Kuivempien kelien ansiotako lie, mutta Fiskarsin upeissa tammi- ja vaahterametsissä oli myös jo aavistus ruskan muhkeista sävyistä nähtävissä. Kiertelimme kylän raitteja, piipahdimme olusille kahviloiden terasseilla ja katselimme museoiden antia sekä pikku putiikkien tarjontaa. 

Lasipajalla oli meneillään lasinpuhalluksen saloja raottava kurssi, jota saimme myös hetken verran seurata paikan päällä. Edullisia lasituotteita, sekä käyttölasia että taidetta, olisi ollut myytävänä, mutta valitettavasti hektisen kurssin työvaiheet pitivät lasimestarin kädet kiireisinä. No, toisella kerralla sitten ostoksille.

Katsastimme tarjolla olevat tontit sekä kauempana Katinsuolla, että aivan kylän ytimestä rinteelle kohoavalla punaisten tupien alueella. Mukava oli haaveilla asumisesta tässä entisaikojen tunnelmaa henkivässä paikassa.

Vanha yläruukin alue Nikarin kalusteverstaineen ja museoineen oli hiljaisuudessaan suloinen. Monenlaista uutta toimintaa siellä näytti olevan, teatterin tiloja vanhassa valimossa sekä pihaproduktioiden jälkiä menneeltä kesältä.  

Tietysti piipahdimme myös Rekolan panimolla (jonka pihasta kirmasivat metsiin ja pelloille kymmenet maastopyöräilijät). Maistelimme Mustaa valssia ja Katajan kuisketta; hyviä olivat molemmat oluet. Panimon myymälästä saimme ostettua myös Fiskarsin juustolan Thierry Jungin valmistamia artesaanijuustoja. Oivallisia makuyhdistelmiä syntyi!