Valloittavat Serlachius museot Mänttä-Vilppulassa

TIISTAI, 11. KESÄKUUTA 2019

Gustaf ja Gösta sekä ihanat Olli ja Bucklan Ehrnströmit

Äärimmäisen mielenkiintoinen museoreissu Mänttä-Vilppulaan.
 
Kun Gustaf museo kello yhdeltätoista avautui, olimme sopivasti ensimmäisinä lippuluukulla. Henkeä salpaava näky! Rakennuksen laatikkomainen ulkokuori ei lainkaan antanut odottaa keski-rotundan uljasta ja avaraa ilmettä Lennart Segerstrålen maalaamine teoksineen.
 
 
Tutustuimme Olli ja Bucklan Ehrnströmin taidetta käsittelevään näyttelyyn, joka oli todella mielenkiintoinen jo siitäkin syystä, että kyseiset taiteilijat olivat niminä tuntemattomat, mutta monen tuotteen, etenkin astiastojen ja lasistojen kautta tuntun oloiset. Ihastuttavan pariskunnan rakkaustarina ja vuosikymmenien ajan toisiinsa kietotunut työhistoria vangitsi.
 
 
Tästä näyttelystä suuntasimme vielä Gösta museoon Joenniemeen (samalla lipulla pääsee) ja ruokailemaan siellä sijaitsevaan ravintolaan.
 
Loistava päätös, emme pettyneet, mainion taidemenun ansiosta virtaa riitti vielä tämänkin museon aarteiden parissa haltioitumiseen.
 
 
Aivan huippureissu. Kannattaa käydä ja tutustua etenkin Gustafin näyttelyyn ja mainioon Serlachiuksen pääkonttorin historiaa valottavaan näyttelyyn, jossa on nähtävänä myös aikanaan käytössä olleita huoneita. Muun muassa johtokunnan huone ja kokoussali käsittävät taidokkaat Hannes Autereen suunnittelemat kalusteet, joiden puuveistokset vangitsevat katseen ja vievät mielikuvituksen toiseen aikakauteen.
 
Lisäksi G.A. Serlachiuksen kirjeenvaihto pääkonttorin arkkitehtien ja rakentajien kanssa on todella mielenkiintoinen ja kuvastaa aikaa, jolloin Eurooppa oli avoin ja suunnitelmat suuria.
 
 
Ja on Mänttä-Vilppulassa muutakin kuin museoita! Vilppulan koski on näkemisen arvoinen. Sen yläjuoksulla voi viettää aikaa vaikkapa Koivuniemen laavulla. Mäntän puolelta puolestaan löytyy Mäntän klubi oivallisine ravintoloineen sekä Vuorenmaja, joka tarjoilee herkullista lähiruokaa ja laadukkaita viinejä sekä näkötorni, joka sijaitsee kuusimetsä geenipankin keskellä.