Imatran kylpyläjoulu

SUNNUNTAI, 06. TAMMIKUUTA 2019

Trendikkäästi valmiista joulusta nauttien

Vietimme joulun ajan Imatran kylpylässä.

Olen jo muutaman vuoden haaveillut valmiista joulusta. Ehdotellut olen joinakin vuosina kartanojouluja ja rekiajeluita ja sen sellaista ohjelmaa sisältäviä joulupaketteja, mutta eivät ole tuulta ottaneet.

Tänä vuonna sattui silmiini Imatran kylpylän aktiivisesti markkinoima joulupaketti, jonka suurin iskulause oli "Meillä saa yölläkin syödä!".

Mitäpä sitä muutakaan, kun klikkaamaan buffet-menu auki ja tutkimaan ruokapuolta. Hyvä oli, ja siltä siunaamalta lähetin houkuttimen tämä kärki edellä myös joulutontuilleni :) Ja tarttuivathan hekin mukaan jouluohjelman innostukseen.

Siispä matkamme kävi aaton aattona, mukavassa poutasäässä kohti Imatraa. Ajatuksenamme oli ostella mukaan pientä syötävää keskipäivän nälkäisiä tunteja varten, koska pakettiin kuuluivat aamiainen ja päivällinen.

Olipa ajatuksena käydä päivämurkinaa hakemassa keskustasta, Buttenhofista tai Valtion hotellista. No, harmiksemme netistä totesimme, että Buttenhof oli joulun ajan suljettuna,  mutta Valtion hotelli tarjosi useampiakin menuja.

Vaan kuinkas kävi. 

Saavuttuamme perille ja kannettuamme tavarat: lahjat, pieni pöytäkuusi, koristeet, patteri tuikut ja muut valokäädyt, punaiset viltit, ruoka- ja juomakassit, vaatepussit yms. yms. aivan ihanaan ja viihtyisään luhtiasuntoomme, olikin aika jo taapertaa aaton aaton ruokapöytään.

Noutopöydän tarjonta oli perinteinen ja runsas. Syötyämme oli mukava köllähtää jouluohjelmien ääreen pehmeälle sohvalle.

Eikä aikaakaan, kun oli jo aamu - ja aamupalan aika. Mäkeä alas kylpylälle kulkiessamme tervehdimme iloisesti pakollista pientä jaloittelulenkkiä ennen ja jälkeen jokaisen syömingin, sillä noutopöydän ihanuus ja turma on liiallinen, ja aivan omaehtoisesti aiheutuva, syömisen ähky!

Ei ollut tarvetta muille ruokapaikoille, ei Buttenille eikä hotellille! Omat eväätkin, kevyesti "vain" muutama juusto - ja naksu ja raksupussit, tulivat osittain reissulta takaisin.

Mukava joulu! Tykkäsin kyllä. Kauniissa huoneistossamme oli suuri sauna, jota lämmitimme ja lokoisasta joulusaunasta nautimme. Toki kylpylässä kävimme myös kynttiläuinteja katsastamassa - no niissä ei ihmeellistä tunnelmaa ollut, kun ei edes valoja oltu hämärretty, mutta muu kylpylä tuli tutkittua jokaisen altaan mitalta. Ihanin niistä oli minun mielestäni lämmin Yorokobi, johon kuului vierelle solisevan vesiputouksen rentouttava ääni.

Kiitos Imatran kylpylälle mainiosta joulutarjonnasta, kauniista huoneistosta ja ihanasta maisemasta. 

Terveisiä myös Glögi-kodan emännille iloisista joulun toivotuksista.

xx mervi