Katri

SUNNUNTAI, 15. KESÄKUUTA 2014
Keidas keskellä Viikkiä

Kuten aikaisemmassa postauksessa hieman lupailin, kävin yhtenä päivänä Gardeniassa, Viikissä, joka sijaitsee Koillis-Helsingissä. Viikki on mielestäni vähän kuin pieni kylä maaseudulla, mutta kuitenkin bussimatkan päässä keskustasta. Myös Gardenia sijaitsee, Viikille ominaiseen tyyliin, peltojen ja luonnon keskellä.

turisti info gardenia katri2
 

turisti info gardenia katri

Gardenia on trooppinen puutarha, jonka kasvikokoelma muodostuu pääosin Kaakkois-Aasian hyötykasveista kuten hedelmäpuista, mauste-, kuitu- ja lääkekasveista sekä palmuista ja bambuista. Gardenian ulkopuutarhasta löytyy japanilainen puutarha sekä ruusuja, pioneja, hedelmäpuita ja kesäkukkia. Gardenia on varsin ajankohtainen vierailukohde sillä se on valitettavasti lopettamisuhan alla ja Helsingin kaupungin hallitus päättääkin kesän aikana, jatkuuko Gardenian toiminta. Adressin trooppisen puutarhan toiminnan jatkumisen puolesta voi allekirjoittaa tästä.

turisti info gardenia katri3

turisti info gardenia katri1

Itse yllätyin positiivisesti etenkin ulkopuutarhan idyllisyydestä ja kauneudesta. Puutarha tosiaan sijaitsee peltojen keskellä, eikä kaupungin hälinästä ole tietoakaan. Suosittelen lämpimästi Gardeniassa poikkeamista etenkin aurinkoisena kesäpäivänä, kun haluaa päästä pois kaupungin hälinästä.

turisti info gardenia katri

Gardeniaan pääsee helposti joko omalla autolla tai bussilla 68, joka lähtee Rautatientorilta. Matka bussilla kestää noin. 20min.

 

PERJANTAI, 30. TOUKOKUUTA 2014
Stadia ristiin rastiin

Bloggaaminen? Helsingistä ja matkailusta? Uuden kokeminen ja näkeminen?

Nämä sanat luettuaan ei miettinyt tämä tyttö kahta kertaa lähettääkö hakemuksensa Suomen Paras Kesäduuni hakuun. Tämä duunihan sopii minulle kuin nenä päähän ja kesän unelmaduunin ainekset ovatkin kasassa.

Intohimoni kirjoittamiseen ja matkailuun ovat syitä miksi tätäkin postausta väsäilen toivoen, että voisin jakaa kesäni kanssanne ja pääsisitte koluamaan pääkaupunkiamme matkassani.

Mutta ennen kuin paljastan teille mihin kaikkialle aion teidät blogini välityksellä tänä kesänä viedä, tehdään ensin pieni esittelykierros.

Olen Katri, nyttemmin jo helsinkiläistynyt, mutta alun perin lähtöisin eksoottisesta Mäntyharjun mökkikunnasta. Olen aina ollut vähän levoton ja paikallaan pysyminen on ollut minulle haasteellista siitä asti kun pystyn muistamaan. Rakastan nähdä, kokea ja pysyä liikkeellä ja ahdistun, jos ei kalenterissa näy tulevaa reissua mitä odottaa. Matkailu on siis minulle paitsi tapa tyydyttää tätä paikallaan pysymisen tuskaa (ehkä vähän kärjistetysti sanottuna, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan) niin se on ollut myös tärkeä osa opiskelu- ja työelämääni.

katri turisti info seattle

Intohimoni matkailuun on vienyt minut puoleksi vuodeksi töihin Italiaan ja neljäksi vuodeksi opiskelemaan Itävaltaan. Itävaltaa ja Keski-Eurooppaa tulikin koluttua ristiin rastiin, koska jo pelkästään liikkuminen siellä on niin nopeaa ja vaivatonta. Auto alle ja muutamassa tunnissa voit päätyä Italian hiekkarantojen ääreen,  Slovakian historialliseen pääkaupunkiin Bratislavaan tai laskemaan Sveitsin Alpeille.

katri turisti info whistler1

Matkailun ohella toinen intohimoni on lumilautailu.  Toissa vuonna toteutinkin pitkäaikaisen haaveeni ja muutin vuodeksi Kanadaan, Whistleriin joka on tunnettu Pohjois-Amerikan suurimmasta hiihto- ja matkailukeskuksesta Whistler Blackcombista. Puuteria, aamuyön tunneille venyviä aprè-ski bileitä ja maailman kauneimpia vuoristomaisemia – en voi kieltää, etteikö vuosi Whistlerissä olisi ollut elämäni parhaimpia päätöksiä!

Vaikka matkailu on ihanaa, myös kotiin on aina mukava palata. Mielestäni jokaisella tulisi olla oma tukikohta - olkoonkin se sitten missä päin maailmaa tahansa - josta on aina kiva lähteä tutustumaan uusiin maisemiin, mutta johon on vähintäänkin yhtä kiva tulla takaisin. Minulle tämä tukikohta on, ainakin toistaiseksi, Helsinki. Reissaaminen onkin tuonut minulle perspektiiviä katsomaan tuttua kaupunkia uudesta näkökulmasta ja tutustumaan paikkoihin, joihin en aiemmin ole kiinnittänyt huomiota. Toivonkin, että pystyn reissubloggarina välittämään sellaisia tapahtumia ja paikkoja Helsingistä, jotka olen itse löytänyt uudelleen ja koen, että ne ovat näkemisen ja kokemisen arvoisia myös muille. Helsinki on mahtava kesäkaupunki ja siihen on syynsä, miksi niin moni ulkosuomalainen palaa tänne aina vähintäänkin kerran kesässä.


Mitä sitten ajattelin teille Helsingistä näyttää? Koska rakastan Suomen luontoa, aion ainakin nauttia Lauttasaaren, Mustikkamaan ja Seurasaaren merimaisemista picnicin  ja auringonoton merkeissä. Kaikkiin saariin pääsee hetkessä joko julkisilla tai fillarilla, mikä onkin mielestäni yksi Helsingin eduista verrattuna moneen muuhun metropoliin. Kaikissa paikoissa on myös mahtavat lenkkimaisemat, jos haluaa saada hien pintaan. Mustikkamaalta pääsee nopeasti siltaa pitkin Korkeasaareen, jos sellainen kiinnostaa. Helsingin merellinen sijainti tarjoaa myös mahtavat puitteet SUP- lautailulle tai vesiskotteri ajeluille, joita voi vuokrata ainakin Kaivopuistosta. Niin, ja Töölönlahdella on muuten tänä kesänä tarjolla ilmaista puistojoogaa aina tiistaiaamuisin.

katri turisti info helsinkixxxxxxxxxxxxxxxx

Tapahtumista aion ainakin käydä tsekkaamassa ”Wake The Stadium”- wakeboarding tapahtuman, joka järjestetään kesäkuussa Stadikalla. Tapahtumassa on mukana huippulautailijoita niin Suomesta, kuin ulkomailta ja luvassa on varmasti rentoa menoa!
Kesäkuussa järjestetään Kaapelitehtaalla Boombox urbaanin musiikin festari sekä Radio Aallon ilmaiskonsertti Kaisaniemen puistossa, jotka molemmat on varmasti näkemisen arvoisia! Jatkoille varmaan sitten Navy Jerry’siin, Cubaan tai Los Cojonesiin. Suosittelen katsastamaan kyseiset ravintolat, jos pääkaupunkimme yöelämä kiinnostaa.

Ruokaa rakastavana aion ainakin käydä testaamassa Sandron kuuluisan brunssin, Skifferin pizzat ja Taste of Helsinki tapahtuman.  Kesäkuussa on tarkoitus esitellä Helsinkiä ulkopaikkakuntalaiselle kaverilleni ja viedä hänet Viikin Vanhankaupungin alueelle sekä Gardeniaan (joka muuten on lopettamisuhan alla, joten siis varsin ajankohtainen vierailukohde), syömään Helsingin parasta sushia Korjaamon Sushibar &Wine-ravintolaan sekä Lonna nimiseen saareen, joka avattiin yleisölle vasta äskettäin.

Ihana Suomen kesä, tule jo!