Havaiji

MAANANTAI, 12. LOKAKUUTA 2015
Kuningas Kalakaua ja kumppanit

Iolani Palace oli muinaisten Havaijin kuninkaallisten asuinpaikka, joka sijaitsee aivan Honolulun keskustassa. Palatsi rakennettiin vuonna 1882 kuningas Kalakauan ollessa vallassa.

Samalla paikalla oli ollut myös edellinen kuninkaallinen palatsi, mutta tästä uudemmasta haluttiin tehdä modernimpi. Palatsi oli todellakin aikaansa edellä. Mielenkiintoista on, että palatsiin asennettiin sähköt ja puhelinlinjat jopa ennen Valkoista taloa.

Erään varhaisen puhelimen lisäksi palatsissa on esillä lukematon määrä hienoja huonekaluja, arvoesineitä ja muita kuninkaallisten rikkauksia. Merkittävinä rikkauksina mainittakoon valtaistuinsaliin esille asetetut kuningas Kalakauan ja kuningatar Liliuokalanin kruunut. Seinillä komeilee hienoja tauluja ja muotokuvia, kuten kuningas Kamehameha I:n muotokuva.

Palatsiin pääse joko opastetulle kierrokselle 21.75 dollarilla tai omatoimiselle kierrokselle kuulokkeiden kanssa 14.75 dollarilla. Opastettuja kierroksia lähtee 15 minuutin välein ja omatoimisia kierroksia 10 minuutin välein. Kierrokset kannattaa ehdottomasti varata etukäteen, tai ainakin saapua paikalle hyvissä ajoin ennen mieleistä ajankohtaa. Kierrokset täyttyvät nopeasti, vaikka pihalla ei näkyisikään paljoa vierailijoita. Liput voi ostaa palatsin viereisestä rakennuksesta, joka sekin on kuin pieni linna.

Lisää palatsista, aukioloajoista ja hinnoista osoitteessa: http://www.iolanipalace.org/Visit/ToursAdmission.aspx

 

LAUANTAI, 26. SYYSKUUTA 2015
Vaikuttavat maisemat ja valtavat valaat

Makapuu Lighthouse Trail on Oahun itäisimmässä pisteessä sijaitseva patikkareitti. Matka korkeimpaan kohtaan ja takaisin reitin alkuun on yhteensä noin 3,2 kilometriä pitkä. Reitti on helppo ja suurimmaksi osaksi päällystetty.

Nimensä mukaisesti saaren kärjessä sijaitsee yli satavuotias majakka, joka ei ole avoinna yleisölle, mutta on kuitenkin kaunis katseltava ulkoa päin. Reitin varrelta pääsee laskeutumaan myös meren äärellä sijaitseville vuorovesialtaille, tai pikkuruiselle hiekkarannalle.

Helppoudestaan huolimatta reitti kohoaa todella korkealle merenpinnan yläpuolelle ja maisemat ovat sen mukaiset. Korkeimmasta kohdasta näkee saaren kärjen molemmin puolin ja kauas merelle. Talvisin tämä on yksi Oahun parhaista valaiden katselupaikoista. Täysin varmasti valaita ei kuitenkaan bongaa, mutta kannattaa käyttää hetken aikaa kärsivälliseen merelle tiirailuun. Ryhävalaat näyttäytyvät Havaijilla suunnilleen marraskuusta toukokuuhun, mutta varmin aika nähdä noita suurenmoisia jättiläisiä on tammikuusta maaliskuuhun. Mainioita kohtia valaiden bongaamiseen löytyy pitkin reittiä. On siis hyvä ottaa kiikarit mukaan, mutta myös paljain silmin pärjää.

Parasta tässä patikkareitissä ovat upeat maisemat ja hyvät paikat valaiden bongaukseen.

 

MAANANTAI, 07. SYYSKUUTA 2015
Matkamuistot edullisesti

Aloha Stadium on Havaijin suurin ulkoilma-areena. Stadionilla järjestetään Oahun suuria tapahtumia ja pelejä, mukaan lukien NFL:llän Pro Bowl-ottelu.

Kolmena päivänä viikossa Stadionin ympäryksen valtaa kuitenkin jättiläismäinen Aloha Stadium Swap Meet & Marketplace. Nämä valtavat ulkoilmamarkkinat ovat lajissaan Havaijin suurimmat ja keräävät viikoittain ostoksille runsaat määrät sekä paikallisia että turisteja.

Sadat markkinakojut kiertävät stadionia ja sitä ympäröivää parkkipaikkaa useissa riveissä. Kojuja on todella satoja, joten kävelyä alueella tulee helposti satoja metrejä, jollei jopa joitakin kilometrejä. Jos kuumassa kävely alkaa kuitenkin väsyttää, voi hyvillä mielin jättää osan alueesta kiertämättä. Ennen pitkää alkaa huomaamaan, kuinka kojut ja niiden tarjonta alkaa tietyssä syklissä muistuttamaan sataa metriä aikaisemmin ohitettuja kojuja ja tuotteita.

Markkinakojuista voi löytää laukut täyteen tuliasia. Kojut pursuavat vaatteita, kenkiä, syötävää ja monenmoista tavaraa. Tarjonta on kuitenkin huomattavasti vaate ja tavara painotteinen. Hedelmiä ja pientä purtavaa kyllä löytyy, mutta huomattavasti vähemmän. Suurin osa myytävistä tuotteista on joka tapauksessa halvempaa kuin esimerkiksi suositulla turistialueella, Waikikilla. Yhtenä esimerkkinä vaikka 20 dollarilla voi saada seitsemän tavallista paitaa. Eräiden Havaijin tärkeimpien tuotteiden, Aloha-paitojen, tarjonta kannattaa myös katsastaa. Materiaalista riippuen Aloha-paitojen hintahaitari on laaja, mutta aivan noin halvalla ne eivät irtoa.

Esimerkiksi Waikikilta stadionille pääsee linja-autolla hieman päälle tunnissa ja omalla autolla noin 20 minuutissa. Markkinat ovat auki kello 8-15 keskiviikkoisin, lauantaisin ja sunnuntaisin. Markkinoille on yhden dollarin pääsymaksu. 

 

MAANANTAI, 31. ELOKUUTA 2015
Laniakea Beach

Laniakea Beach on oikea ranta Oahulla, jos haluaa nähdä luonnonnvaraisia merikilpikonnia. Rannalla lekottelevat kilpikonnat ovat hieno näky. Auringossa saattaa loikoilla yksi, mutta joskus myös useampi merikilpikonna. Tyrskyjen joukosta voi erottua paljonkin uiskentelijoita pitkin rantaa. Yleisintä rannalla käyvää lajia kutsutaan havaijiksi nimellä Honu (The Hawaiian green sea turtle). Honu on suojeltu laji. Kilpikonnia ei saa missään tapauksessa häiritä, syöttää, koskea tai mennä liian lähelle. Merikilpikonnien suojelemisesta kertovia opasteita on syytä noudattaa.

 

PERJANTAI, 17. HEINÄKUUTA 2015
The Byodo-In Temple ja Valley of the Temples Memorial Park

Byodo-In Temple on buddhalainen temppeli, joka sijaitsee tunnelmallisessa Temppelilaaksossa Koolau-vuorten juurella.  Temppeli kunnioittaa ensimmäisiä Japanista Havaijille tulleita siirtolaisia ja se on jäljennös Japanin Ujissa sijaitsevasta lähes tuhat vuotta vanhasta temppelistä. Temppelissä ei ole täysillä käyvää uskonharjoitusta, mutta satunnaisesti siellä järjestetään erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia häistä ja hautajaisista elokuvien kuvauksiin.

Temppelin tärkeimmät nähtävyydet ovat sisällä oleva iso kultainen Amida Buddha, pihalla oleva suuri pyhä kello ja korkeammalla pihalla oleva meditaatio paviljonki. Kello kumahtelee lähes jatkuvasti, sillä kaikki kävijät saavat käydä sitä vapaasti soittamassa vieressä riippuvan tukin avulla. Temppeliä ympäröi pienehkö lampi, joka on täynnä elämää. Näyttävät oranssit japanilaiset koristekarpit värjäävät veden ja pinnalla ylväästi lipuvat mustat joutsenet. Temppelin luona on matkamuistomyymälä, josta saa teemaan kuuluvaa pientä tavaraa. Matkamuistomyymälästä voi ostaa myös kalanruokaa lammen asukeille heiteltäväksi.

Itse temppeli sijaitsee aivan laakson perällä, jonne kuljetaan kauniin Temppelilaakson hautausmaan läpi. Sisään pääsy temppeliin ja sen pihapiiriin maksaa aikuisille kolme dollaria. Alue on auki joka päivä aamu yhdeksästä iltapäivä viiteen.

TIISTAI, 07. HEINÄKUUTA 2015
Vesiputous keskellä sademetsää

Manoa Falls Trail on patikkareitti, joka johtaa satumaisen sademetsän läpi kuvankauniille vesiputoukselle.

Matka vesiputoukselle ja takaisin on yhteensä noin 2,6 kilometriä pitkä. Patikkareitti on lyhyt ja suhteellisen helppo. Huonoilla kengillä tai kovin huonokuntoisena ei kuitenkaan kannata lähteä. Alku on hyvin tasaista ja helppokulkuista, mutta pian polku kapenee ja muuttuu epätasaisemmaksi. Osa polusta on melko juurakkoista ja kivistä. Äärimmäisen pitkiä tai jyrkkiä ala- ja ylämäkiä reitillä ole ja sitä näkee kulkevan useasti myös lapsiperheitä.

Sademetsä esittäytyy vehreän monimuotoisena ja muuttuvana koko patikoinnin ajan. Reitti kulkee läpi lukemattomien erilaisten puiden, kasvien ja kukkien. Ympärille levittäytyvät liaanimuodostelmat tuovat tunteen, kuin olisi astunut Tarzanin ja kumppanien reviirille. Linnut laulavat kauniisti ja lähes koko matkan vieressä virtaava vesi solisee omassa uomassaan.

Vaikka itse Tarzania ei pääsisi kohtaamaan, matkan varrella tallustaa todennäköisesti muutama muukin turisti tai paikallinen. Reitin alkupään lähellä on myös parkkipaikka, jonka maksu on viisi dollaria.

Sademetsä on nimensä veroinen ja voi yllättää kovillakin sadekuuroillaan, vaikka aivan sen ulkopuolella ei samaan aikaan sataisi tipan tippaa. Sateella reitille ei kannata mennä ja kuuron yllättäessä on oltava hyvin varovainen. Polku muuttuu erittäin liukkaaksi ja mutaiseksi.

Polun päässä palkinto odottaa. Vesiputous on noin 46 metriä korkea ja näkemisen arvoinen. Sen näkee hyvin läheltä koko komeudeltaan. Putous laskee pienehköön kivien ympäröimään altaaseen, jonne tekisi mieli pulahtaa.  Eteen on kuitenkin vedetty vaijeri ja kyltti kieltää uimaan menemisen. Vesiputous on silti taianomainen näky ja koko kohde valtavan vaikuttava.