Topias

SUNNUNTAI, 23. KESÄKUUTA 2013
lyhyeksi jäi

Minun juhannukseni näytti tältä:

Ja tältä:

Kuten viime uutena vuotena, olin päättänyt, etten nyt juhannuksena lähde mihinkään mökkeillemään. Enkä Kalajoelle. Joten jäin Ouluun. Kaupunki oli niin vilkas, että Hemingways antoi valomerkin puoli kolmelta päivällä. Sielläkin tultiin kysymään pöydästä, että halutaanko jotain ennen kuin on myöhäistä. Ei haluttu. Mutta taisinpa olla väärässä siitä, ettei Oulussa IKINÄ tulla kysymään, tuodaanko pöytään?

Alkoi jo melkein kaduttaa, että jäin kotiin. Istuimme Kauppatorilla Keltaisen aitan patiolla. Pihalle oli pystytetty karaoketeltta ja todella pieni esiintymislava bändille. Kyllä siinä kävi porukkaa laulamassa. Ja tosissaan. Tunteet olivat pinnassa, kuin television laulukilpailuissa. Eräs nainen puhkesi kyyneliin, kun ei saanut aplodeja. En tiedä saiko siellä kukaan muukaan. Tai jos taputettiin, se oli enemmänkin rohkeudelle kuin hyvälle esitykselle. Videoitakin sieltä löytyy, mutta enpä taida kehdata niitä lisätä.

Kyllä ne patiot sitten saatiin täyteen ihmisiä iltaa kohti. Ja hauskaakin oli siinä ryypiskellessä. Kymmenen aikaan muistaakseni lähdin kotiin hakemaan takkia, kun ei siellä oikein tarennut enää istua. Tarkoitus oli lähteä jonnekin baariin, joka olisi sinne aamuyöhön asti auki. Meninkin Laanilaan kotibileisiin.

On aika vähän kerrottavaa tuolta perjantailta ja vielä vähemmän muistikuvia lauantailta. Ja näitäkin vähemmän heruu suosituksia urbaanille city-juhannukselle. Kyllä minä taidan ensi vuonna mökille lähteä.

KESKIVIIKKO, 19. KESÄKUUTA 2013
Ja kannattaa käydä toistekin.

Tervehdys.

Toissapäivänä istuin päivää Raksilassa mäen päällä. Kiinnostaako? Ei taatusti kiinnosta.

Eilen söin aamupalaksi pekonia, kananmunia, sämpylöitä, punajuurisalaattia ja join lasin appelsiinimehua, sekä kaksi kuppia kahvia. Kiinnostaako? No ei varmasti kiinnosta.

Päivällä tilasin tuopin ehkä uudessa lempipystärissäni, Graalissa. Paikka on aivan Oulun keskustassa, Finnkinon elokuvateatteria lähellä. Se on myös asuntoani lähinnä sijaitseva juottola ja yleensä myös matkan varrella, kun kämpiltäni johonkin poistun. Kiinnostaako? Ei välttämättä, mutta kannattaisi kiinnostaa, sillä Graalissa ei ole epäonnistunutta iltaa elämässäni nähty. Kerron esimerkin eiliseltä.

Ensimmäinen tuoppi nousee päähän.

Marssittiin puolivahingossa Graaliin. Taskussa poltteli kaksikymppinen, jolle sain parhaimman vastineen aikoihin. Ainakin, jos vastinetta haetaan hurttuuden teiltä (Ystäväni äidin tuomitseva ilmaisu juopottelusta ja siihen liittyvästä. Tai ei hän ole oikeasti tuomitseva.). Kynnys ohittaa tämä kapakka on suurempi, kuin astua ovista sisään. Tiskillä notkuu karpaaseja ihan hyvässä kunnossa ja maailman ystävällisin baarimikko vastaa tilaukseen: ”Viis seittemänkymmentä!”. Kohtalaisen korkea hinta ei edes haittaa, sillä ensimmäisen pitkän kylmän jälkeen, joskus jopa aikana, tapahtuu jotain selittämätöntä. Puhe luistaa kuin olisi kuusi kappaletta alla. Musiikki, joka soi juuri oikealla volyymitasolla, kuulostaa hyvältä, vaikka biisi muuten olisi paska. Oikeasti siellä ei paskoja biisejä kyllä soikaan. Mietin, että tuommoiset Genelecin kaiuttimet minäkin haluaisin.

Neuvottelutila.

Kaupan päälle, kaljaa, kahvia, vettä, tai mitä tahansa laajasta valikoimasta päättääkään tilata, pääsee nauttimaan tyylikkäästä herrojen huoneesta. Tulee mieleen ehkä joku sikariklubi, tai herrasmieskerho. Pukukoodia ei kuitenkaan ole, mikä on hyvä. Olisin kaveriporukastani ainut, joka pääsisi sisään.

Varmistaaksemme, ettei tämä jäisi vain yksiin huurteisiin, käytimme vanhaa kunnon ”Minä maksan nämä, sinä seuraavat” -kikkaa. Istuttiin ja jauhettiin paskaa. Oli yhtä mukavaa, kuin silloin kun ensikertoja oli kosketuksissa alkoholin maailmaan. Ja Graalissa on, syystä tai toisesta, joka ikinen kerta näin. Tuopit kumottuamme menimme tupakoimaan. Maailman mukavin baarimikko luuli, että olemme poistumassa ja tämä asiakaspalvelun ammattilainen huusi päivänjatkot sellaisella meiningillä, että tuntui kuin olisin lähdössä suorittamaan jotain tärkeää tehtävää. Sanoin, että tullaan me vielä tilaamaan.

Tupakkipaikkaterassimeininki.

Menin odottamaan seuraavaa. Ehdin hädin tuskin istahtaa, kun tultiin jo pöytään kysymään, että mitä saisi olla? Kaverini oli jo hakemassa olutta, jonka myös baarimikko huomasi, eikä minun tarvinnut sitten edes vastata kysymykseen. Oulussa ei IKINÄ tulla pöytään kysymään, että tuonko kaljan? Paitsi kuulemma suht. Uudessa urheilubaari Kentässä (Tai kuten kanta-asiakkaat sanovat: ”Kentällä”). Tätä en ole vielä todistanut.

Kolmannenkin päätin vielä rässäyttää. Istuimme nahkanojatuolilla viinavitriinien ympäröimänä. Oluet puupöydällä, vastapäätä komeili takka. Ja takan vieressä tietenkin läjä puita. Tulia en ole täällä vielä päässyt nauttimaan, mutta en usko takka-halkokasa -komboa pelkäksi kulissiksi. Ehkä se on jonkun muun kuin kesäkuun teemana. Tiedä tuota.

Mitäänhän kummallisempaa siellä ei tapahtunut. Silti fiilis oli, kuin olisi ratkaissut perimmäiseen kysymykseen vastauksen. Tuntui, kuin olisi palannut takaisin perusasioiden äärelle ja osasin nauttia siitä mitä on. Oikeasti. Jos mieltä askarruttaa, mene Graaliin huuhtomaan ongelmat pois. Eipä kestä.

SUNNUNTAI, 16. KESÄKUUTA 2013
Poolpartyt 2013, 5-vuotisjuhlat!

Torstaina oli 5-vuotis Poolpartyt Hintan parkilla. Paikalla oli joukko kaikenikäistä energiajuoman ja Pirkan nauttijaa, rulla- ja potkulautoineen. Muutama BMX-pyöräilijäkin siellä sotki menemään. Minäkin otin nelirenkaisen messiin. Sitä tuli lähinnä vain kanneltua istumapaikalta toiselle, tilanteen mukaan. Ilta oli kuitenkin eeppinen. En tiedä, miksi ajattelin taas vain käväistä mestoilla, ottaa muutaman kuvan ja videon ja ajaa kotiin. Todellisuudessa menomatka taittui autossa, kotimatka kännissä. Auto jäi jälleen parkkipaikalle yöksi.

15 vuotta minua nuorempia, 20 kertaa taitavampia.

Saavuttiin betoniparkille jo viiden maissa. Menojen oli määrä käynnistyä kuudelta. Eli seitsemältä oli kaikki valmiina ensimmäistä kisaa varten. Juhlat kuitenkin aloitettiin piñatan pieksämisellä. Poolin pohjalle kokoontui pääasiassa nuorempia harrastajia, jotka tahtoivat piñatan sisällöstä osansa. En nähnyt, mitä siellä oli. Jotain skeittaukseen liittyvää varmaan.

Poolin heitettiin myös lautoja lahjaksi. Niistä taisteltiin luolamiesten elkein.

Seuraavan pelin nimi oli speed race. Tyypit skeittaavat parittain määrätyn radan ja ensimmäinen maalissa menee jatkoon. Meni kyllä kieltämättä vähän ohi tämä kisa, mutta kerrottakoon, että toiseksi selviytyi ystävämme Joni. Finaalissa piti ensin kumota oluttölkki, jonka jälkein sai vasta lähteä. Jostain syystä Jonilla oli vaikeuksia tyhjentää tölkki ennätysajassa. Arvokkaat sekunnit oli hävitty ja herra nimeltään Late (Ehkä.) vei speed race kuninkuuden.

Joni petti meidät kaikki, mutta korvasi sen. Seuraava kisa oli best trick. Ison poolin päätyä oli jatkettu korkeammaksi mielipuolisella kappaleella, johon oli maalattu risti väärinpäin. Se kuvaus oli oikein osuva. Toinen toisensa perään, kävivät tyypit kokeilemassa tätä huonekalua helvetistä ja aika hulluja suorituksia siellä nähtiinkin. Kisa rullasi eteenpäin ja välillä joku teki jotain uskomatonta, jonka seuraava suolasi jollain vielä uskomattomammalla.

Peli alkoi lähestyä loppuaan ja tässä vaiheessa meiningistä muuttui eeppinen. Jonilla oli viimeinen yritys suolata. Jengi taputti tahtia ja arvatkaapa, miten kävi? Kuvaamani videot ovat kohtalaisen paskoja, joten löysin youtubesta tämmöisen koosteen, jonka päätin varastaa ja jakaa kanssanne. Joni on tuo, jota juhlitaan vilimin lopussa. http://www.youtube.com/watch?v=bfJB2YU8a8g


Puhelu vaimolle: "Ei tässä, voitin justiisa koko paskan."

Mutta nyt on kaveria kehuttu tarpeeksi. Loppuillasta alkaa hämärtää. Siellä ainakin otettiin pumpattavaa barbaraa esille ja porukka skeittasi alasti. Grillattiin ja käytiin vielä joitain kisoja, joita en enää seurannut. Jengiä alkoi valua pikkuhiljaa pois parkilta. Osa oli kuulemma menossa Hevimestaan. Baariin, jossa torstaisin on eurot. Eipä ollut euroakaan taskussa, joten se ei ollut minun suunnitelmani. Viralliset jatkot pidettiin myös Hevimestassa, mutta seuraavana päivänä, eli perjantaina.

Roman oli kova pyöräilemään                                                                        Tässä vielä poltin illan viimeisen tupakan muistaakseni.

Ja perjantai koitti. Heräsin myöhään, enkä jaksanut kyllä ainakaan kirjoittaa sinä päivänä. Autokin piti kävellen hakea Hintasta. Ilma oli hiostava. Jaksoin kuitenkin juuri ja juuri valua Poolpartyjen virallisille jatkoille. Ensimmäistä kertaa kävin myös uudessa Hevimestassa. Se siirtyi kahden muun oululaisen kapakan, Snookerin ja Pepperssin tapaan uusille kulmille, kun kaupunki päätti purkaa edellisen kolmen baarin rakennuksen. Hyvä vain.

Tämä uusi Hevimesta oli siisti paikka. Todella sokkeloinen ainakin näin aluksi, mutta miellyttävä. Tummasävyinen kaksikerroksinen baari, jossa tilaa riitti, muttei asiakkaita. Paikalla oli hyvin vähän virallisia jatkajia. Lieneekö syynä edellisen illan eurot?

Päätin puhtaasti työasioissa haastatella erästä neitiä, joka hyvin nopeasti ilmoitti, että hän on Scarmin laulajan tyttöystävä. Minä ilmoitin nopeasti, että olen töissä. Haastattelu oli lyhyt. Scarm oli siis bändi, joka esiintyi siellä.

Scarm ja Poolpartyjen järjestäjä, mustassa Brooklyn puserossaan, Anton Mustonen. Kiitokset hänelle!

Anton crowd surffaa.                                                                                         Hevimestan tyylikäs vessa.

Vaikka väkeä oli vähän, oli meininki silti kova. Jatkettiin me tuolta Hevimestasta vielä toiseenkin kapakkaan, Nelivitoseen. Se tupa oli taas täynnä ja näin parhaakseni juoda loppuillan pelkkää vettä. Taksitolpalla me sitten jonotettin melkoinen tovi, kun takseille ei tuntunut asiakkaat kelpaavan. "Kävellen oltaisiin jo perillä.", todettiin monta kertaa. Saatiin sitten kuitenkin kyyti ja jatkojen jatkojen jatkot vielä juhlittiin. Sitten maistui uni. Eikä lauantainakaan voinut oikein kirjoittaa. Päivän otin kuitenkin rauhallisesti ja nyt on vähän puhkikulunut olo. Rankka viikko takana.

Jos tänne Ouluun eksyy skeitin, pyörän tahi potkulaudan kanssa, Hintan skeittiparkki (Elikkä Hovinsuon rullalautailupuisto.) on place to be. Tai jos vain nauttii skenestä ja kuvaamisesta, se on myös place to be. Taikka jos vain nauttii siististä kaljanottopaikasta, se on place to be.


 

TORSTAI, 13. KESÄKUUTA 2013
Sonnisaaren meiningit

Taisin keväällä mainita, etten tulevana kesänä aio kertaakaan istuskella Ainolanpuistossa museon takana. Enkä Banaanifestareilla. Molemmat lupaukset jätin lunastamatta.

Banaanifestareiden tarkoituksena on kait vain nauttia kesästä, juopotella, maalailla tauluja, sessioida bändissä, johon kaikki on kutsuttu, heitellä frisbeetä ja vielä vähän juopotella. Hippifestarit järjestetään Oulun Sonnisaaressa, ihan Torinrannan lähistöllä. Alue on pääosin aika tiheää kasvillisuutta tihkuva kärpäsen paska. Muutama kesä taaksepäin, eräs kaverini kertoi uskomattomasta uimapaikasta, Sonnisaaren perällä. Sinne mentiin sitten uiskentelut mielessä, mutta jäivätpä vesiharrastukset lyhyeen, kun toinen kaverini sai jalkansa heti auki rikkinäisen kaljapullon sirpaleista.

  

Sitä tiheää kasvillisuutta ja muusikonretkuja.

Olin paikalla ehkä kahdeksan aikaan illalla. Väkeä oli jonkun verran jo paikalla. Räpsin kuvia tauluista, joita jotkut olivat tuherrelleet. Taustalla soi didgeridoo ja pammpatipammpatipampam. Kävinkin kysymässä lupaa kuvata näitä saundeja ja todistusaineisto on tässä: 

http://www.youtube.com/watch?v=vwlyzakrriI

Pian pyydettiin festariväen huomiota. Viidentoista minuutin päästä alkaisi Oulun tyhmin mies -kilpailu. Ilmoittauduin mukaan, tietämättä mihin leikkiin lähdinkään. Kaksi kanssakilpailijaani totesivat heti, etten voi voittaa heitä tyhmyydessä. Tästä todisteeksi toinen päätti kusta siihen paikkaan ja toinen koki vielä tyhmemmäksi juoda sitä. Sen myös teki. Mietiskelin että "Eeeeeii hemmetti. Mihinkähän kisaan sitä nyt tuli lähettyä.". Mittelö ei ollut vielä edes alkanut.

Onneksi varsinainen peli oli pelkkä visa. Jos sitä nyt voi visaksi sanoa. Kysymykset olivat jotain ja mitä sattuu. Vastaukset myös. Hassun hauska peli päättyi, kuten minulle povattiin, tappiooni. Se ei sinänsä haittaa.

Saanko esitellä, kolme Oulun tyhmintä miestä!

En muista, en muista ja en muista.

Saatiin me sinne sitten oikea esiintyjäkin. Hurmaavat Impivaaran tytöt! Neitien kappaleet houkuttelivat koko juhlaväen paikalle. Meininki oli kuin stadionilla. Encorenkin tytöt heitti. Loppuilta menikin sitten juopotellessa ja musisoidessa. Jatkotkin olisivat olleet Nelivitosessa, josta tulen kirjoittamaan vielä monen monta kertaa. Ainakin käyn siellä usein. Tällä kertaa kuitenkin passasin jatkot ja olin jo kämpillä ennen, tai ehkä vähän jälkeen kahdentoista!

Vähän kummallista oli, mutta ihan jees ilta siitä tuli.

MAANANTAI, 10. KESÄKUUTA 2013
Viikonlopusta tulikin ihan hyvä.

Perjantaina päätin, että jätän känkyn elämästäni, kunnes se maistuu taas hyvälle. Kävinkin ostamassa paketin makkaraa ja lähdin Lintulammen grillikodalle, eli Kommulle (Tuolla nimellä me sitä ennen kutsuttiin), lammen rannalle, laittamaan tulet.

Lintulammen metsä on pieni läiskä Höyhtyän, Nokelan ja Lintulan asuinalueiden rajalla. Urheilijoille tiedoksi, että metsää kiertää 1,5 kilometrin pururata, Supen polku. Siellä olen joskus lenkkeilyharrastukseni aloittanut ja lopettanut saman kuukauden aikana. Metsän vierestä löytyy myös Lintulan tekonurmikenttä, juoksuradat ja tenniskentät. Talvella pururata jalostetaan hiihtoladuksi ja kentillä pelataan sitä, mihin minä tarvitsen pelikonsolin.

Sitten sitä makkaraa. Kun saavuin paikan päälle, oli aivan hiljaista. Jätin kalikat maahan ja käännyin kotaa päin etsiäkseni tikkuja, joilla sitten kärryytellä. Kun käännyin takaisin, huomasin saaneeni seuraa.

Ehkä paistoin muutakin kuin makkaraa.

Sain myös ihmiskaverin jälkijunassa seuraksi. Tulet oli tehty ja makkara kypsyi. "Olispa sinappia.", tuumattiin. Ja pian paikalle pyöräili lihamestariystäväni pekoni- ja juustomakkaroineen, sekä sinappipurkkeineen. Siinä sitä sitten oltiin. Syötiin makkaraa, ei tehty mitään. Hyvä, että puhuttiin mitään. Kaikilla taisi olla rehellisesti sanottuna niin jumalauta tylsää, että tein taas päätöksen. En lunastakaan perjantain lupaustani julkisten grillailumestojen koluamisesta.

Tässä kiroan tylsää elämää

Onneksi viikonloppuna tapahtui muutakin.

Lauantaina lähestyin puhelimitse lähintä esimiestäni, Petraa. Kuulin, että hän ja Turisti-infon PilePirkko Henna Linné ovat saapuneet Ouluun kuvaamaan Turisti-infon tv-formaattia. Rupattelutuokio poiki kutsun lauantai-illan tansseihin, Ylikiiminkiin, Nuijamiesten lavalle. Pääsisinpä tapaamaan ensimmäistä kertaa kasvotusten työkavereita.

Lähdin kämpille vaihtamaan parempaa päälle. Prässätyt housut ja paidan ylin nappi kiinni -kombo ei petä. Joten asuvalintani oli sama, kuin aina. Joka ilta. Oli juhlat tai ei. Onneksi olen uskomaton tanssija, mietin.

Sitten oli aika lähteä liikenteeseen, autolla muka. Näppäilin navigaattoriin Hetekyläntie 16, 91300 Ylikiiminki ja olin valmis matkaan. Matka oli pidempi, kuin odotin ja radiossa soi paljon paskoja biisejä. Kun päämäärä oli enää parista kilometristä kiinni, alkoi vähän jännittää, että mitähän tästä nyt tulee. Sitten korvani palkittiin Eye of the tigerillä ja itseluottamus nousi huippuunsa. Olin perillä.

Tanssi- ja discoväen huvikeskus

Parkkipaikat oli aikaisemmin merkitty kalkkiviivoilla, jotka päiväinen sade oli kuulemma huuhtonut pois. Asiaan oltiin reagoitu ja paikalla olikin keltaliivejä ohjeistamassa, miten se auto sinne pysäköidään. Ajoitukseni oli oikea, sillä samaan aikaan Petra ja Henna kuvausryhmineen parkkeerasivat paikalle. Ei onneksi vaadittu, kuin käsipäivät ja jännitys loppui siihen paikkaan.

Meitä opastamassa oli vanhempi herra, kenen nimeä en nyt ihan muista. Sanotaan vaikka Lasse. Sen verran miehen puheista muistan, että Nuijamiesten lava on nyt 54 vuotias, mikä tekee siitä alueen vanhimman, koko ajan aktiivisena pysyneen lavan. Paikka vetää kesässä yleisöä kuulemma Saksasta asti, varsinkin juhannuksen jälkeen, jolloin tanssikansa lähtee kunnolla liikkeelle. Enkä kyllä ihmettele, alue oli todella miellyttävä. Oli kahvilaa ja karaoke-kapakkaa, terassia ja tietenkin kohtuullisen iso esiintymislava, sekä tilava tanssilattia. Terassilta näkymät palkitsivat silmiä. Kiiminkijoki virtasi komeasti aivan vieressä.

Minusta tuo näyttää aika hyvältä meiningiltä.

Kake Randelin oli illan tähti. Pääsin tätä supertähteä kättelemäänkin. Lyhyt tapaamisemme oli lyhyt, enkä jäänyt sitä sitten murehtimaankaan. Herran tuotannosta ehkä kaksi biisiä tiesin nimeltä. Legenda kertoo, että Kake Randelin soittaa keikoilla VAIN OMIA BIISEJÄ. Olin kuulevinani myös Hurriganesia. Joka tapauksessa, oikein mukavalta tyypiltä vaikutti!

Noin yhdentoista aikaan keikka räjähti käyntiin ja viimeistään tässä vaiheessa tanssiyleisö valloitti koko lattian. Kävin erästä rouvaa tanssittamassakin yhden kappaleen ajan. Hurmoksen loputtua kuulin keskustelun: "No, osasiko nuori mies tanssia?", jota seurasi vastaus: "Jokainen tyylillään.". Otin sen kohteliaisuutena.

Fiilis alkoi musiikin ja tanssimisen myötä nousemaan kattoa kohti, joten aloin murehtimaan autoani. Olisi pitänyt tulla bussilla. Tai pyörällä. Kuvausryhmä ratkaisi onneksi ongelmani kertaheitolla, kun minut pyydettiin piilopullolle Hennan vastanäyttelijäksi. Viinahommiksihan ilta sitten meni ja ystävällinen kuvaajaneiti Laura lupasi minulle kyydin Ouluun. Minä lupasin viedä tytön tanssimaan ja sen myös tein. Se oli kuulemma kamalaa.

Loppuilta oli mahtava. Kake heitti lavalta ylävitoset, samalla kun tanssitin missiä. Taatusti yksi elämäni huippuhetkistä. Muutamat biisit vielä pyörähdeltiin ja juhlittiin. Sitten oli aika jättää Ylikiiminki.

Salainen piilopullomesta. Tuolla kävi väkeä tuon tuosta.

Aamulla vähän vitutti, että niin joo se autohan pitää hakea Ylikiimingistä. Sain kyydin rikospaikalle ja tupakan nautittuani, käynnistin Kian ja kotimatka alkoi. Olin edelleen edellisen illan tunnelmissa. Känkkykin maistui hyvälle jo sunnuntaina. Matka sujui muitta mutkitta, lukuunottamatta lintua, johon törmäsin Michael Bublén It's a beautiful dayn säestämänä.

Rauha luontokappaleen sielulle.

PERJANTAI, 07. KESÄKUUTA 2013
Lyhyt perjantaipäivitys

Kävin keskiviikkoyönä hakemassa känkyn keskustan Fratellista. Täytyy kyllä sanoa, että nyt riittää. En suosittele.

Miksi söin sen? Luultavasti siksi, että kello oli neljä aamuyöllä ja aika tuhdissa kunnossa sitä mentiin. Känkyssä taasen ei ollut mitään tuhtia. Juusto puuttui paria kohtaa lukuunottamatta ja kebab oli kuivaa. Maha meni sekaisin ja hampaat piti pestä saippualla. Fratellia en lähde yksistään sortamaan. Asia vain on niin, että se on aivan sama, mistä känkyn tuohon aikaan haet, ei lopputuloksesta voi olla varma.

Niinpä teinkin päätöksen. Nyt jäävät känkyt elämästäni hetkeksi taa, kunnes ne taas maistuvat hyvälle. Aion tämän viikonlopun panostaa kesäisempiin ruokiin. Niinpä käynkin testaamassa julkiset grillailumestat ja kodat viikonlopun aikana! Puita ja makkaraa pitänee hankkia. Palataan asiaan, kun ruoat on nautittu ja tulet tukahdutettu. Illalla myös ehkä ylin nappi kiinni ja sitä itseään, se on meikän motto. Hyvvää viikonloppua kaikille!

KESKIVIIKKO, 05. KESÄKUUTA 2013
Meri-Toppilan perällä

Hysse, eli Hyzer, eli oikeakätisen heittäjän vasemmalle kaartava kiekko, eli tässä tapauksessa jokea kohti, eli molskahdus, eli 13 euron tikki. Ja tämä oli kolmas harjoitusheittoni. Tästä lähti Meri-Toppilan frisbeegolfradan valloitus käyntiin.

Vesipullot oli tankattu ja harjoitusheitot heitetty. Oppaamme Jeren ja veljensä Janin repuissa oli muutakin kuin vettä, joten ensin oli pistäydyttävä lähimmässä myymälässä. Meri-Toppilassa asian ajoi R-Kioski. Kukko-olut oli kylmässä ja se oli halvinta. Pöntöt reppuun ja takaisin kentälle.

Ensimmäinen hyvä fiilis tuli jo paikasta itsestään. Ensimmäinen väylä vietti upeaa nurmikenttää ylöspäin, jonka takana kuulemma avautuisi vielä hienommat näkymät. Joka puolella oli korkeaa metsää, isoja pensaita ja pieniä joentynkiä. Vastaavaan en ole Oulussa ennen törmännytkään. Toppilassa on tullut hengailtua joskus pienenä serkkupojan siellä asustaessa. Mutta se oli semmoista aikaa, että Toppilan pojat edustivat kulmiaan ja Höyhtyän jätkä ei ollut sinne tervetullut. Painimiseksi muutaman kerran meni. Sainpa korjattua mielikuvani Toppilasta paljon virkistävämmäksi. Näihin vanhoihin arkkivihollisiin en päivän aikana törmännyt, tai sitten törmäsin ja kuluneet viisitoista vuotta ovat tehneet tehtävänsä ja nyt kaikki pelaa frisbeegolffia sulassa sovussa. Tai vaihtoehtoisesti istuvat Läänillä. Tiedä tuota.

Sitten pääsimme heittämään. Valintani oli Jackall, fairway-driveri jota kutsuin tuttavallisemmin Sakaaliksi (Piireissä sitä kutsutaan Jakaaliksi). Tarkoituksena on tietenkin läpäistä kaikki kahdeksantoista väylää minimimäärällä heittoja. Jokaiselle väylälle on määritelty maksimiheittomäärä, Par. Meri-Toppilan radoilla ne vaihtelivat kolmestä neljään. Jos saa määrätyllä heittomäärällä korin kolisemaan, pysyy sen väylän osilta pisteet nollissa. Jos kertoja on määrättyä vähemmän, pääsee miinukselle. Meille heitettiin haasteeksi +50. Sen alle jos ensikertalaisina päärjäisimme, häpeältä säästyisimme.

Ensimmäinen väylä oli par 3. Pääsin tolppaa tapailemaan neljällä heitolla ja viidennelle vaihdoin putteriin, eli täsmäaseeseen, jolla loppusilaus annetaan. Psycho-niminen putterini teki tehtävänsä ja ensimmäinen väylä oli suoritettu.

Päivä kului ja suurin osa väylistä meni yhdestä kolmeen yli paarin. Oli muutama metsäväyläkin. Puut ne toivat oman haasteensa, kun kerta toisensa jälkeen Sakaali kolisteli, eli skippaili rungosta toiseen. Välillä jäimme nauttimaan auringosta olut ja tupakka ystävinämme ja päästimme karpaaseja ja enemmänharrastaneita ohittamaan. Radoilla toimiikin ainakin pari herrasmiessääntöä. Nopeammat ja kokeneemmat päästetään ohi, jos itse tuntuu käyvän hitaalla. Toinen herrasmiessääntö liittyy kiekkoihin kirjoitettuihin nimeen ja puhelinnumeroon. Kiekkoja nimittäin hukkuu jatkuvasti sinne tänne.

Tavallisesti Jeren ja Janin kaltaisilla pelaajilla kuluu koko kentän kiertämiseen n. puolitoista tuntia, meillä meni neljä. Vihdoin kuitenkin pääsimme väylälle numero 18. Tässä vaiheessa Rasse oli minua pisteen jäljessä ja pelistä tuli tiukka. Voitin pistein +30 - +31. Tästä sain palkinnoksi pitää punaisen Pursi-kiekon, jonka löysin. Kiekossa ei ollut nimeä eikä numeroa, joten repun pohjalle vain. Pursi on midari.

Hauska peli. Yllätyin, miten miellyttävää se loppujen lopuksi oli. Vanha asenteeni olisi todennut, että "kuulostaapa sitten helvetin tylsältä paskalta". Sitä se ei kuitenkaan ollut. Ei sinnepäinkään. Ei ehkä elämäni paras päivä, mutta yksi tämän vuoden kohokohdista ehdottomasti. Aion marssia joku päivä Höyhtyän ostoskeskuksen Frisbeekauppaan ja poistaa aloittelijanpaketin. Tähän jää kuulemma pahasti koukkuun.

Ainiin tosiaan. Jos tulee niitä ideoita, vinkkejä, tapahtumia, paikkoja, juhlia tai ihan mitä tahansa meininkiä niin minut tavoittaa numerosta 0443599963. Saa soitella ja laittaa viestiä.

TIISTAI, 04. KESÄKUUTA 2013
Ouluntullin mahtava kesämesta

Kerronpa vähän eilisestä.

Ensimmäinen työpäivä se alkoi hienosti. Puhe oli, että työpuhelin ynnä muut tykötarpeet tulee maanantaiaamuna ja tämän varsin hyvin muistin. En vain uskonut että postimiehen kärsivällisyys on tasan nolla. Kuulin unen läpi pari rivakkaa lyhyen aikavälin ovikellon huitaisua. Unessa en tätä vielä älynnyt, vaan minut herätti postiluukun kolahdus. Tajusin heti, mistä on kyse ja juoksuaskelin taitoin asuntoni n. neljä metriä sängyltä ulko-ovelle.

Lattialla oli lappu, että ovelle-paketti olisi nyt sitten saapunut. Avasin ulko-oven tavoittaakseni vielä postinkantajan, mutta herra tai rouva (En tiedä, kun en nähnyt, vaikka herra), huristeli jo hissillä P:tä kohti. Minä siinä mietin että "ei tämä nyt helvetti näin voi alkaa" ja vetäisin housut jalkaan, heitin pelkän kauluspaidan niskaan ja ampaisin postityypin perään. Hissiä en jäänyt odottelemaan, vaan laskeuduin portaat nappeja vauhdissa napitellen. Huomenet tuli siinä ohimennen toivoteltua rappujen siivoojaneidille.

Vilkaisin talon ulko-ovelta, näkyisikö pakettimiestä, mutta siellä Itellan auto kaasutteli jo talon toisessa päässä nurkan taakse näkymättömiin. Päätin vielä jatkaa metsästystä, kun näin pitkälle olin jo päässyt. Talomme läpi vie käytävä, jonka molemmissa päissä on ulko-ovi. Läpäisin rakennuksen ja seurasin katseellani, kun toimitukseni ajaa seuraavaa katua kohti. Otin vielä muutaman juoksuaskeleen asfaltin halki autoa seuratakseni, edelleen napit puoliksi auki ja vyö roikkuen. Jos se vaikka pysähtyisi valoissa.

Vastaan käveli selkeästi huvittuneen oloinen nainen. Mieleeni tuli väkisinkin Mamban Lauantai-ilta. Ja kuten laulussakin kerrotaan, niin minäkin pysähdyin, pukeuduin ja jatkoin kävellen kotiin. Ymmärsinpä vasta tässä vaiheessa, ettei tämä nyt niin vakava asia ole. Paketin voi muutaman tunnin päästä hakea postista. Tulipahan herättyä.

Sitten minä tein myös töitä. Elikkä sain paketin haettua päivällä ja ohjeistukset luettua. Päätin lähteä viettämään päivää Ouluntullin Kalliomontulle. Upea uimarantakalliomeininki sijaitsee n. 7 kilometriä Oulun keskustasta Kempeleeseen päin. Sinne pääsee näppärästi autolla nelostietä pitkin ja pyöräillen vaikkapa Limingatien viertä. Taikka Kaakkurin kautta, kuten minä ja ystäväni Rasse, jonka sain matkaseurakseni, valitsimme.

Lähdimme sotkemaan joskus viiden kuuden aikaan illasta kohdetta päin. Matkalla rupesi satamaan vettä ja ukkonenkin jyrisi. Se melkein vitutti, mutta loppujen lopuksi vain virkisti. Tässä kun on Oulussa ollut kuumin ja hiostavin toukokuu sataan vuoteen. Sekään ei tietenkään haittaa. Välillä näin!

Matkassa ei pyörällä hirveän kauaa mennyt ja perillä avautui tuttu näkymä.

Ranta avautuu.

Kalliomonttu on monipuolinen uimapaikka. Siellä on pieni hiekkaranta laiturilla varustettuna. Rannassa on suhteellisen matalaa ja puomilla on merkitty, missä kohtaa vesi syvenee. Puomin kohdalla veden syvyys on 1,5 metriä, jonka jälkeen tulee jyrkkä lasku. Maksimissaan montussa on syvyyttä kymmenen metriä.

Keskellä monttua on lautta, josta nuoremmat uimarit näyttivät kovasti tykkäävän hyppiä veteen. Mikseipä vanhemmatkin? Koko vesialuetta ympäröi kallio ja pienet metsäpolut, joita pitkin voi paikkaa kiertää. Sinne tänne on rakennettu puisia ponnahduslautoja lähes vedenrajasta n. kuuteen metriin.

Väkeä oli saapunut kesäisestä montusta nauttimaan muutamia lapsiperheitä ja nuorisoporukoita. Paikasta onkin hyvä tietää, että se on perheystävällinen kaikkina muina, paitsi koulujen päättymispäivänä. Silloin Kalliomonttu on epävirallisesti varattu Oulunsalon ja Kempeleen nuorison kaljainjuonnille. Talvellakin täällä voi käydä haastamassa kehoaan ja mieltään, kun jäiseen Kalliomonttuun avataan avanto. Rasse kuulemma kävi viime talvena täällä enemmän uimassa, kuin koko viimekesänä missään. Missään ei kyllä tainnut viimekesänä uimassa käydäkkään.

Mutta nyt me emme paljoa aikailleet. Muutamat kuvat taltioituani, jäi kamat kuuseen nojaamaan ja ukot lankulta alas. Kävin viimeksi pari viikkoa sitten täällä uimassa, eikä silloin vielä oikein tarennut kuin vähän kastautua. Nyt näin kesäkuun alun kunniaksi vesi oli huomattavasti lämpimämpää. Sen toki osasi arvata jo väenpaljoudesta. Eräs neitokin oli uskaltautunut vihdoin talviturkinheittäjäisille. Kuulemma oli kymmenessä minuutissa päässyt rantaa vasta polviin asti kastautumaan, kun osuimme paikalle. Onneksi osuimme. Siinä kun ei tarvinnut laskea kuin kolmeen ja talviturkki oli hänen osaltaan heitetty.

Paikalle oli päässyt myös hieman erikoisempi vesiharrastaja Henri, mukanaan AquaSkipper. Hetken aikaa sitä ihmeteltyäni, päätin käydä kysymässä lisä-infoa laitteesta, joka kulki vetten päällä.

Tässä lyhyt videoesittely paikanpäältä http://www.youtube.com/watch?v=tnj7D2LwxKA&feature=youtu.be

Selvisi, että Henri oli tämän viimekesänä heräteostoksena poistanut. Saimme mekin kokeilla, mutta tuloksia tahi sen suurempaa kehitystä ei sen neljän vesillelähtöyrityksen aikana tullut eikä tapahtunut. Viimeisellä yrityksellä sain vesihirviön liukumaan ehkä metrin pari lautalta pois päin, mutta pumppausliikkeeni oli surkea ja kuulemma takanojani oli AquaSkipperille liikaa. Tiukka takanoja kun on kerran opittu, sitä ei miehestä pois saa.

AquaSkipper vei myös kaikki voimat. Onneksi Kalliomontun ylle on pystytetty Ouluntullin Neste Koti-Pizzalla varustettuna. Pöytärivit on mukavasti asetettu kallionreunaa kulkevaa seinää pitkin ja isoista ikkunoista avautuu koko monttuun näkymät. Tai avautuisi, jos sälekaihtimet eivät olisi olleet jostain kumman syystä kiinni. Pizzat vedettiin naamariin ja se riitti siltä erää. Kalliomonttu jäi taakse ja hyvän fiiliksen päätimme pilata pelaamalla Xboxilla Skate 2:sta yömyöhään paskoilla pisteillä.

Kalliomonttu on kuitenkin mahtava kesämesta. Suosittelen tätä kaiken ikäisille ja näköisille, matkailijoille ja paikallisille kesän ratoksi.

Ps. Opin oikeassa elämässä Ollien vauhdeista. Heinäkuun lopussa sponsorit soittaa.

 

MAANANTAI, 03. KESÄKUUTA 2013
Viikonlopun kuulumiset

Lomat on nyt niin sanotusti lusittu ja tänään alkaa mahdollisesti elämäni toiseksi erikoisin kesä. Viimekesä menikin puoliksi Baltian maissa nelostietä vaellellen ja puoliksi Oulun patioilla. Joita kuluttaisin luultavasti tämänkin kesän, jos tilanne soisi. Ehkä kerron viimekestästä tarkemmin toiste, jos inspiraatio iskee. Nyt kuitenkin ajatukset vaeltavat työasioissa. Aloitan tänään nimittäin Suomen Turisti-infon reissubloggaajana, alueenani kotoisa Oulu, jossa olen ikäni asunut. Ja lähialueet, jotka Kempelettä lukuunottamatta tulevat olemaan lähes tuntemattoman kartoittamista itsellenikin. Ainakin näin matkailijan näkökulmasta. Varsinkin, jos matkailijan ainoa tehtävä ei ole ratsata jokaista kuppilaa, jossa tuopin saa puoleen hintaan Oulun Kauppatorin vastaavista. Saatan minä toki senkin tehdä.

Viikonloppu hurahti ystävän ammattiin valmistuessa. Tuomiokirkon kivikovia penkkejä en jää kaipaamaan ja kirkon viileää sisälämpötilaa minulle kovasti liioiteltiin. Kävin myös tarkistamassa kavereiden keikan ja polttamassa kaloreita Kiikelin rannassa aamuyöuinneilla, joihin oli koko ilta kerätty rohkaisua erinäisissä ravitsemusliikkeissä. Ja rullalautaillen tietysti, josta kävimme sunnuntaiaamuna naapurirapun vanhan rouvan kanssa hyvät keskustelut. Hän kyseli, olenko minäkin niitä lautailijapoikia, samalla kun availin pyörän lukkoa dekki tarakalla. Selitin, että vasta tässä muutama viikko sitten olen harrastuksen aloittanut, enkä mitään osaa. Muutaman sanainvaihtelun jälkeen miellyttävä vanhanainen totesi, että minun pitäisi käyttää kypärää. Olen samaa mieltä

Kaloreita tuli kerättyäkin. Juurikin näistä ravitsemusliikkeistä ja Höyhtyän Grillin, eli Höhärin keittiön antimista. Tilausjonossa todistin myös suomalaista kärsivällisyyttä, kun pari mieshenkilöä eivät näyttäneet oikein pääsevän sopuun tilausjärjestyksestä. Minä sain ruokani omalla vuorollani, enkä jäänyt seuraamaan tilannetta sen kummemmin. Syömään oli päästävä.

Tällä viikolla aion käydä ainakin ystäväni kanssa frisbeegolffaamassa. Hän on lajin vannoutunut harrastaja ja osaamistakin taitaa löytyä. Oulussa on tietääkseni ainakin kaksi suosittua frisbeegolfrataa. Toinen sijaitsee Hiirosessa ja toinen Meri-Toppilassa. Luulen, että valintamme on Meri-Toppilan rata. Sen olen kuullut olevan parempi. Mutta se selvinnee, kun pelaamaan päästään. Kerran aikaisemmin olen kiekkoja viskellyt Jyväskylässä ohi tolpasta. Toivotaan, että vuoden tauko on tehnyt heittokädelleni vain hyvää, niin mielenkiinto saattaa riittää koko radan läpäisyyn.

Tarkoituksena ei kuitenkaan ole kirjoittaa urheilublogia, vaan kokeilla kaikkea mahdollista, mitä Oulun kesällä on tarjota. Kulttuuritapahtumista matkailukeskuksiin ja nähtävyyksistä tietysti kaupungin parhaisiin juhliin. Onneksi Oulun tarjonta on värikästä.

Laittakaa siis rohkeasti menovinkkejä, paikkoja ja tapahtumia, joissa haluatte tai suosittelette minun käyvän. Viestiä voi laittaa sähköpostiin tai puhelimeen. Yhteystiedot lisäilen myöhemmin tänne! Lämpimiä sekä mahtavia kesäpäiviä ja öitä kaikille! Kesä rientää ja Topias kiertää. Se on meikän motto.