|
||||||||
|
|
Luumäen kuntaYhteystiedot
Linnalantie 33 , PL 13
54501 Taavetti
Yleiskuvaus
Luumäen kunta sijaitsee keskellä etelä-karjalaista iloisuutta - loistavien liikenneyhteyksien päässä melkein mistä vain. Pääkaupunkiseudullekin on vain noin kahden tunnin ajomatka.
Ilmoita muuttuneista tiedoista
Junarata halkaisee kunnan Salpausselän vieritse itä-länsisuunnassa korostaen seudun monimuotoista kahtiajakoisuutta. Viljava ja rehevä eteläinen kulttuurimaisema vastapainonaan karun jylhä pohjoinen järvi- ja erämaaseutu. Väliväylän suosi- tulla melontareitillä voi nauttia idyllisistä maise- mista, levähtää taukopaikoilla ja tutustua Kannuskosken elävään kylä- yhteisöön. Rentouttavaa lepolomaa kaipaava voi puolestaan hyödyntää maatilamatkailuyritysten palveluja. Valtatiet risteävät Taavetissa, Luumäen kunta- ja hallintokeskuksessa, runsaiden palvelujen taajamassa. Paikkakunnan rentoon tunnelmaan pääsee mukaan lukuisissa tapahtumissa ja kesätorilla. Kylätapahtumat, talviset jazzkonsertit, lauluillat taidenäyttelytiloissa ja kesäinen Luumäkiviikko ovat osa tarjonnasta, johon pääsee kätevimmin tutustumaan kotisivujen tapahtumakalenteria katsomalla. |
14.-27.5.2012, Iitti
20.5.2012 Klo. 15:00-23:58, Helsinki
15.5.2012 Klo. 12:00-15.8.2012 Klo. 18:00, Iisalmi
1.-24.6.2012, Loviisa
22.5.2012 Klo. 19:00-27.5.2012 Klo. 16:00, Lahti
|
||||||
| © Endora Oy | ||||||||