PilePirkko on täällä taas

TIISTAI, 14. TOUKOKUUTA 2013

Tänään tutustuttiin kohteeseen Erä+

Kesä on kohta takapihalla ja Pilepike on puhjennut jälleen kukkaansa. Hän aloittaa taas reissaamisen ympäri Suomen. Välissä on ollut vuoden tauko, joten onkinhan tuo jo aika laittaa nasta lautaan. Tänä(kin) kesänä luvassa on mitä mielenkiintoisimpia kohteita. Karttaa tutkitaan parhaillaan kädet syyhyten. Muistakaa vinkkailla Pilepikelle uusia matkakohteita klikkaamalla TÄSTÄ tai suoraan sähköpostitse pilepirkko@turisti-info.fi.

Kuten jo aiemmistakin teksteistä päätellen muistanette, Pilepirkko, eli Henna, on eräihmisiä. Tänään hän kävi tutustumassa Kuopion reissullaan Erä+ liikkeeseen. Eräliike on perustettu vuonna 2009. Kaverukset olivat lyöneet viisaat päänsä yhteen, ja päättäneet perustaa moisen, monipuolisen erätarvikeliikkeen. 

Sen lisäksi, että Erä+ liikkeitä on ympäri Suomen, toimii se myös verkkokauppana. Tuotteita löytyy laidasta laitaan - on kajakkia, kalastustarvikkeita, koiratuotteita, jousiaseita, lumikenkiä ja niin edelleen ja niin edelleen. Toisin sanoen, mitäpä siellä ei olisi retkeilyyn ja eräharrastuksiin liittyen.

Tällä hetkellä suurin menekki on kalastus- ja rata-ammuntatarvikkeilla. 

Tapaamani Antti Kuronen kertoi, että heidän kauttaan on mahdollista saada myös järjestettyä toimintaa TYKY-päiville. Ehkäpä juuri sinun työporukkasi kaipaa pientä piristystä kalastuksen tai vaikka ammunnan merkeissä.

Erä+ löytyy tuon linkin takaa: http://www.eraplus.fi. Kiitos Erä+ kun lahjoititte minulle upean Wood Jewel puukon. Kyllä nyt kelepaa lastuja vuolla reissunpäällä!