Lomakoti Onnela Ry

MAANANTAI, 15. HEINÄKUUTA 2013

Hyvinvoinnin ja rauhan tyyssija kauniin Kiiminkijoen varrella

Matkamme jatkui tänään Haukiputaan Asemakylälle, Lomakoti Onnelaan. Paikka sijaitsee kauniin Kiiminkijoen varrella. Pihapiiristä löytyy upea sata vuotta vanha päärakennus, kaksi majoitusrakennusta sekä sauna ja paljon aktiviteettimahdollisuuksia grillikatoksineen, keinuineen ja rantasaunoineen. Majoitus on kahdessa talossa, joissa on yhteensä 14 huonetta ja 39 sänkyä. Kymmenestä huoneesta löytyy invamitoitus. Huoneissa on suihku- ja wc-tilat ja tarvittaessa pienille lapsille omat sängyt. Lisäksi löytyy viiden hengen mökki.

Lomakoti Onnela on toiminut jo vuodesta 1954 lähtien. Toiminnasta olivat kertomassa Pirjo Hätälä Lomakoti Onnela Ry:stä ja Leena Leiviskä Oulun Seudun Kotienpuolesta Ry:stä. Heidän työnsä perustuu täysin vapaaehtoistyöhön, ja kumpikin tekee tätä tärkeää työtä täydestä sydämestään. Onnelan toiminnan ovat laittaneet alulle aikoinaan ihan tavalliset perheenäidit. Onneksi tämä hyvä on kiertänyt vielä tähänkin päivään asti. Ohjaajat noudattavat työskennellessään sosiaalipedagogista toimintatapaa. Lomakoti ottaa töihin myös setelinuoria. 

Lomakoti Onnela järjestää pääasiassa tuettuja täysihoitolomia, joiden kesto on viisi päivää. Lomilla on mukana myös ohjaaja, mutta omaakin rauhaa saa tarvittaessa. Ohjaajat järjestävät lomalaisille vaihtelevaa ohjelmaa. Jonakin päivänä käydään tekemässä bussilla kulttuurimatka, toisena päivänä saatetaan laulaa karaokea, pelaillaan, testataan kädentaitoja, syödään hyvää ruokaa, lepäillään, nautitaan luonnosta, nauretaan ja nautitaan elämästä ja miksipä ei pistettäisi vaikka tanssejakin pystyyn 80 neliön kokoisessa salissa. Nälkä ei pääse yllättämään, sillä ruokailu on viidesti päivässä.  Loman yhteydessä voi ottaa erilaisia pienimuotoisia hoitopalveluita ja uimaankin pääsee joko uimarannalle, hallille tai vaikka merenrantaan. Ensimmäisenä lomapäivänä porukka tutustutetaan toisiinsa juttelun ja rennon yhdessäolon merkeissä. Lomakoti Onnelassa pääsee tekemään tuttavuutta uusien ihmisten kanssa, mikä on hyvin voimaannuttavaa ja virkistävää. Loman loppupuolella on aina loppuhuipennus, eli osallistujien itsensä järjestämä ja suunnittelema loppujuhla. 

Täysihoitoloman pääasiallinen tarkoitus on toimia kuntouttavana lomana. Ikäihmisille, omaishoitajille ja lapsiperheille Lomakoti Onnelan täysihoitoloma on erinomainen piristysruiske arkipäiviin. Nykyajan perheille on tärkeätä saada toimia ja levätä yhdessä. Se alkaa olla jo harvinaista herkkua menevän yhteiskunnan pyörteissä. Yhteisöllisyys on kaikille ihmisille auttava voima.

Lomakoti Onnela Ry on voittoa tavoittelematon järjestö joka tekee yhteistyötä useiden eri tahojen kanssa ja toiminnassa on mukana monia eri toimijoita, kuten Oulun Seudun Muistiyhdistys Ry, Eläkkeensaajien Yhdistys Ry, Pelastakaa Lapset Ry, Kotien Puolesta Ry sekä Ensi- ja turvakotien liitto. Lomakoti Onnelan toiminta on rohkeaa ja ennakkoluulotonta. Ketään ei katsota nenänvartta pitkin. 

Tarvittaessa Lomakoti Onnelasta on mahdollisuus vuokrata tilat käyttöön kesäkuukausien ulkopuolella esimerkiksi kokouksiin tai juhliin. Kartanomaiseen päärakennukseen mahtuu 60 syöjää ja tarvittaessa hoituu pitopalvelu ja majoituskin. 

Hyvinvointilomista voi lukea lisää täältä: http://www.hyvinvointilomat.fi

Kiersimme Pirjon ja Leenan kanssa paikkoja läpi, ja juttelimme pitkän tovin. Ihailen heidän työmotivaatiotaan ja hyväntahtoisuuttaan. Toivottavasti pääsen vetämään tänne joskus teatteri-ilmaisun kurssia! Täällä on hyvä olla ja mieli lepää - jopa ohjaajallakin. Lomakoti Onnela ansaitsee ehdottomasti todistuksen Suomen Turisti-infon hyväksi toteamasta paikasta - Huippu Mesta -sertifikaatin.