Lastenleiri ja Kassu Halosen Taidetalo

TIISTAI, 26. KESÄKUUTA 2012

Mieleenpainuvat kokemukset

Sain seurata kun Miia Hämäläinen ja Susanna Pajukangas vetivät Lomakylä Kultahiekassa muiden ohjaajien kanssa lapsille leiriä. Siellä mm. räpättiin, syötiin, leikittiin ja tehtiin monenmoista muuta mukavaa ja hauskaa näytti olevan.
Aikaisempina vuosina lapsille on järjestetty esimerkiksi yrttien kuivausta, palosammutusta ja monia muita hyödyllisiä "kursseja". Lapset ovat päässeet laulamaan myös Kirkalle.
Tällä kertaa kurssin yksi teemoista oli koulukiusaaminen. Kerroin  tenaville koulukiusaamisen jättämistä traumoista. Lapset kuuntelivat tarkkaan ja osallistuivat keskusteluun. Lähtiessäni lapset kävivät halaamassa ja hyvästelemässä. Täytyy myöntää että se herkisti minut. Jäin todella ikävöimään lapsia, Miiaa, Susannaa, Kassua ja kaikkia niitä ihmisiä jotka tapasin. Kiitokset myös "yleismies"-Tuoville joka toi minulle maailman parasta tinkimaitoa! Lomakylä Kultahiekassa käytetään moniin ruokiin tinkimaitoa, mutta minulle se oli jotain ihan eksoottista.
Miten ihmeessä näin lyhyessä ajassa voi tavata noin ihania ihmisiä ja kiintyä heihin?

Kassu esitteli minulle myös kaunista Taidetaloa. Kultalevysalin nähtyäni olin sanaton. Ei voi kuin ihailla mitä kaikkea "maestro" on saanut aikaiseksi kun tutkailee seinällä loistavia levyjä. Kassulle tiennäyttäjinä ovat olleet Toivo Kärki, Jaakko Salo, Raimo Henriksson ja Vexi Salmi.
Taidetalossa on vaihtuvia näyttelyitä, ja on siellä nähty myös Remusta ja Mika Häkkisestäkin kertova näyttely.
Taidetalo on rakennettu Kassun entisen koulun tiloihin. Rakennus avattiin Taidetaloksi vuonna 2000. Siellä voi pitää tarvittaessa erilaisia tapahtumia, kuten häitä, konsertteja ja kokouksia. Tilaisuuksia saa avaimet käteen -periaatteella. Taidetalon pihalta löytyy tilaa isompaankin juhlaan, sillä siellä järjestetään myös Saarikonsertti.
Kassu häärää monesti itse keittössä valmistamassa ruokaa. Se on hänen intohimonsa - siis musiikin jälkeen. Etenkin intialaiset- ja thaimaalaiset ruuat ovat Kassun mieleen.

 Kassu Halosen Taidetalo on niin keskellä Suomea, että sinne pääsee näppärästi mistä päin tahansa.

Laitan videonpätkää tulemaan kunhan saan paremman nettiyhteyden. Tämän jutun nettiin saamisessa meni sellaiset kolme tuntia.
Sillä aikaa kun juttu latautuu nettiin, kuuntelen Kassun lahjoittamia levyjä ja jammailen hyvän musiikin tahtiin.