Kuningasjätkä - Iin Tukkilaiskisat

PERJANTAI, 06. HEINÄKUUTA 2012

Pilepirkko kuin uitettu koira

Tänään kävin koittamassa puomillajuoksua Iin Tukkilaiskisoissa Raasakkakoskella. Melkoisen haastavaa touhua. Puomillajuoksu on kuin pyörälläajo. Kun sen kerran oppii, sen taitaa koska vain. Oli mielenkiintoista seurata kuinka konkarit juoksivat näppärästi tukkien päästä päähän ja itse pääsin hädintuskin kuutta askelta pidemmälle. Onneksi sää suosi kaikkia osallistujia ja veteen pulahtaminen oli varsin virkistävää helteen keskellä.

Olen minä kuitenkin niin sinnikäs emäntä, että päätin vielä joku kaunis päivä opetella puomillajuoksun kunnolla. Takaan, että joskus minäkin juoksen tukkien läpi tuosta noin vain (tulikohan luvattua liikaa).

Varsinaiset Tukkilaiskisat ovat lauantaina 7.7. Ohjelmaan kuuluu mm. kirkkovenesoutu-kilpailu,  Iin Laulupelimannien esiintyminen, sauvonnan kilpailu, halonhakkuu- ja parkkuukisa, koskenlaskun kilpailu sekä rullaus ja joukkuesoutu. Iin torilta on kuljetus kisapaikalle.

Harmi etten pääse huomenna seuraamaan kuinka kovat tyypit kisaavat keskenään - kuten Nymanin Pekka. Kiitos kuitenkin tästä päivästä järjestelytoimikunnan sihteeri Riitta Räinälle ja Rantapohjan toimittaja Leena Takaluomalle, ja toki "kameramies" Mika Kukille.

Ohessa video elämäni ensimmäisestä puomillajuoksusta.

 

 

Avainsanat :