Kumpusen Maatilamatkailu

TIISTAI, 10. HEINÄKUUTA 2012

Kaunis luomumaatila Petäjävedellä

Suomesta ei näytä loppuvan kauniit maatilamajoitukset sitten millään. Niitä tupsahtelee eteeni koko ajan ja tänään viimeksi.

Saavuin hetki sitten Petäjävedelle Kumpusen Maatilamatkailun tilalle. Näköpiirissäni komeili jälleen toinen toistaan upeampia rakennuksia. Tilan omistavat Hanni ja Juha Kumpunen lapsineen neljännessä polvessa. Maatilaa hoidetaan koko perheen voimin ja välillä auttamassa käyvät Juhan vanhemmat, Jenny ja Kauko Kumpunen. Myös muutamille kesätyöntekijöille annetaan mahdollisuus osallistua tilan hoitoon.
Talon emännällä Hannilla on aina aikaa asiakkaille. Hän rupatteli kanssani pitkät tovit, vaikka kädet on varmasti töitä täynnä.

Matkailupalvelut ovat alkaneet 90-luvulla Juhan vanhempien toimesta, mutta rakennuksien ja tilan historia menee niinkin kauas kuin 1610-luvulle. Paikalla oli tuolloin Kirrin tila. Isäntäväki kertoo mielellään matkalaisille tilan historiasta. Saattaapa joukkoon kätkeytyä pari kummitusjuttuakin.

Kumpuset haluavat vaalia arvokkaita rakennuksia ja niitä on entisöity perinteitä kunnioittaen. Vanhojen rakennuksien lisäksi tilalta löytyy neljä kappaletta ympäri vuoden asuttavia viiden tähden lomamökkejä. Kaikkiin mökkeihin kuuluu soutuvene, pihakeinu, grillipaikka sekä uimaranta ihanalla hiekkarannalla ja toki laituri. Päärakennuksessa on kaikki mahdollinen tarvittava varustus saunasta langattomaan nettiyhteyteen. Lisää majoitustilaa löytyy päärakennuksesta ja tunnelmallisesta luhtiaitasta. Tilalla oleva kivinavetta tarjoaa juhlatilat reilulle 150:lle henkilölle.
Kumpusen tilalla on ihana maalaisaamupala, jossa on tarjolla mm. tuoretta luomuleipää.


Tarvittaessa Kumpuset järjestävät ohjelmaa lähiyritysten kanssa, mutta maatilalle kannattaa tulla ennen kaikkea rauhoittumaan ja rentoutumaan. Majoittujilla on käytössä vene jolla voi lähteä kaikessa rauhassa soutelemaan Kirrinjärvelle. Illan voi päättää rannassa olevalla savusaunalla ja kodalla makkaranpaiston merkeissä.

Kumpusen tila on ollut luomumaatila yli 15 vuotta. Ruuat tehdään käsityönä isoäidin alkuperäisiä reseptejä kunnioittaen. Tilalla viljellään kauraa, vehnää, ruista, ohraa, spelttiä ja härkäpapua. Kumpusen tila loihtii makoisat ruuat juhliin, ja raaka-ainekset ovat peräisin omalta luomumaatilalta.

Kumpusen Maatilamatkailu löytyy myös Booking.com:ista.

Kiitos Hanni ja Juha Kumpunen ihanasta aittamajoituksesta ja upeasta maatilaelämyksestä.