Kemijärvi

LAUANTAI, 23. KESÄKUUTA 2012

Taivaat tulien kaupunki

Tänään kävin tutustumassa Kari Väänäsen ohjaaman Taivaan tulet draamasarjan kuvauspaikkoihin Kemijärvellä. Kari Väänänen on yksi kemijärveläinen muiden joukossa. Paikalliset eivät pidä häntä julkkiksena. Kemijärvi tunnetaan tänä päivänä Taivaan tulien kaupunkina. Ohjelman myötä myös keskustassa sijaitseva aukio on nimetty Taivaan tulien aukioksi. Ohjelma on paikallisille tärkeä ja siitä ollaan ylpeitä. Vaikka ohjelman kerrotaan olevan fiktiota, paikalliset tietävät useiden sarjan tarinoiden kumpuavan oikeasta kemijärveläisten elämästä.
Minua kierrätti Helena Poikolainen Kemijärven Kotiseutumuseosta. Kyseinen museo lukeutuu neljän menestyneimmän kotiseutuhankkeen joukkoon Suomessa. Museossa vierailee vuosittain tuhansia kävijöitä, paljon enemmän kuin isojen kaupunkien museoissa. Kemijärven Kotiseutumuseo on auki ympäri vuoden.
Museon kautta on satavilla kiertoajeluita kahdesti päivässä klo 12 ja 15 elokuun kymmenenteen päivään asti.

Kemijärvi on kaunis ja sympaattinen kaupunki. Väestö ikääntyy ja asukasluku oli ennen 16 000, mutta nyt se on enää reilut 8000. Tehtaiden vähetessä ja karsiessa työpaikkoja Kemijärveltä kaupungin valtiksi voidaan nähdä matkailu. Oppaan sanoin: "näitä kauniita maisemia ei voida viedä Kemijärveltä pois". Kemijärvi on kuitenkin aktiivinen tapahtumien kaupunki, esimerkiksi 6.-8.7 järjestettävä Iskelmäfestivaali.

Kemijärvellä mieli lepää kauniissa järvimaisemassa.

Kuvissa Taivaan tulet -ohjelman keskeisiä kuvauspaikkoja.