Inari

PERJANTAI, 13. HEINÄKUUTA 2012

Hotelli Korpikartano

Perjantai 13.päivä, eli ei se kaikista onnekkain päivä. Sanonta pätee ainakin minun, autoni ja navigaattorini suhteen. Navigaattori pyrki johdattelemaan minut harhaan. Voitte kuvitella sen tunteen, kun huomaa ajaneensa tovin väärään suuntaan kun olisi muutenkin hieman kiire ja bensamittarikin alkaa laskea kivasti kohti alarajaa. Kaivoin perinteisen paperikartan esiin. Siihen voi luottaa. No, ehkä jouduin soittamaan pari "apua-kääk" -puhelua matkan aikana. Hotelli Korpikartanoa lähestyttyäni kentät katosivat kokonaan. Sitten ei enää soiteltukaan apua-puheluita. Katvealuetta kesti muutamien kymmenien kilometrien ajan. Kaiken lisäksi ajoin reuhkallani jotain kinttupolkua pitkin enkä nähnyt edes eteeni auringonpaisteen- ja tuulilasiin lätsähtäneiden ötököiden takia. Sitten jostain tupsahti eteeni vanhempi herrasmies hitaalla ajoneuvollaan - tai paremminkin sanottuna kevyellä kaasujalallaan. Kun lähdin ohittamaan häntä, eihän minun Almeran lintukkani kiihtynyt mihinkään, ja edessäpäin alkoi jo siintää vastaantulevan auton valot. Seisoin kaasupolkimella koko painoni edestä ja vaistomaisesti tein vielä pientä nytkytysliikettä - niin kuin se nyt jotain olisi auttanut. Ai kerkesinkö, no en, vaan jouduin palaamaan takaisin sinne mistä lähdinkin. Ja mitä voitin? En mitään.

Vastoinkäymisten jälkeen saavuin vihdoin ja viimein Hotelli Korpikartanoon Inarissa. Mikä uskomaton paikka Menesjärvellä! Ensimmäisenä riensin laiturille ottamaan kuvia upeasta auringonlaskusta. Jos näissä maisemissa ei mieli lepää, ei sitten missään. Kuvaamisen jälkeen hotellin omistaja Anne Harju esitteli huoneeni ja kertoi laittaneensa minulle ruokaa jääkaappiin. Sauna oli myös lämmin. Unohdin välittömästi epäonnisen matkani. Korpikartanon sauna oli tilava ja kelopuuta oli käytetty hienosti koristeena. Saunan jälkeen täytin mahani ehkä jopa maailman parhaalla lohikiusauksella.

Hotellin tilalla on ollut ennen saamelaiskoulu ja se on rakennettu vuonna 1954. Itse hotelli on ollut toiminnassa kolme vuotta. Korpikartano on tilaushotelli, eli auki asiakkaan tilauksesta. Tuletpa sitten yksin tai ryhmässä, hotelli avaa ovensa Sinulle. Hotellin periaatteena on joustaa asiakkaan toiveen mukaan. Jos aamupala pitää saada normaalia aikaisemmin tai myöhemmin, se järjestyy. Kaikki on neuvoteltavissa.

Huoneita ja huoneistoja on 28 (suurin 11 hengelle) ja jokaisesta löytyy suihku, wc, radio, televisio ja minikeittiö astioineen. Huoneen hintaan kuuluu aamupala ja iltasauna. Saunoja on yhteensä kolmea eri sorttia. Pihalta löytyy tilaus- ja kotaravintola sekä lasikattoinen Aurora-kota rantasaunalla ja kylpytynnyrillä. Korpikartanon ruuissa käytetään paikallisia herkkuja. Korpikartanon yhteydestä löytyy myös viinikellari ja pieni elintarvikekioski.

Hotelli Korpikartano järjestää asiakkaalle aktiviteetit toiveiden mukaan. Esimerkkejä ovat kalastus, vene- ja kanoottiretket, tunturivaellus, husky-ja porosafarit, hiihtoretket, lumikenkäily, moottorikelkkailu ja avantouinti. Hotellin kautta järjestyy myös pääsy porotilallisen Petri Mattuksen mukaan seuraamaan työpäivää poromiehenä. Voit päästä ruokkimaan porotokkaa tai seurata poronvasotusta.