Ängeslevän Rannassa Ylivieskassa ihan kaikessa rauhassa

MAANANTAI, 08. HEINÄKUUTA 2013

Maha täynnä ruokaa, melottu on, saunottu on, uitu on ja vietetty aikaa erityisen mukavassa seurassa

Kun takana on tuhansia kilometrejä ja useisiin kohteisiin tutustumista, luulisi jo nähneen kaiken. Väärin. Yllätyn lähes joka kerta, ja tänään taas. Mistä näitä sydämellisiä ihmisiä ja häkellyttävän kauniita paikkoja oikein sikiää? Hitto tämä Suomihan on ihan hemmetin hieno maa!

Ajelimme Lauran kanssa Ylivieskaan Ängeslevän Rannan maatilamajoitukseen. Ängeslevän esitteen löytää TÄMÄN linkin kautta.
Meidät otti vastaan aivan mahottoman ihana isäntäväki, Helinä ja "hiihtomies" Tarmo Ängeslevä. Tarmo on tehnyt merkittävää työtä paikallisen hiihtokulttuurin eteen, ja täten hänet tunnetaankin hyvin hiihdon parista. Voit siis kysyä Tarmolta mitä vain hiihtoon liittyvää, hän osaa vastata!
Paikalla piipahti myös Kalajokilaakson toimittaja Hannu Veronen. Ensin hoidettiin haastattelu, sitten juokastiin kahvit Hannun ja Ängeslevän pariskunnan kanssa. Arvatkaapa mitä oli tarjolla? Ihanaa itsetekaistua piirakkaa jäätelön kera. Silloin jo tiesin, että tämä on huippu mesta! Kun rupattelut oli rupateltu ja kahvit juokastu, pääsimme viemään tavaramme viihtyisään hirsimökkiin josta avautuu näkymä suoraan joelle. Voi pojat mikä paikka. Helinä toi meille ison pussillisen ruokaa jääkaappiimme, ja sanoi "Tuossa teille ruokaa. Syökää, ja ottakaahan ihan rennosti, niin lähdetään sitten melomaan kun olette levänneet jonkun aikaa". Lepohetken jälkeen Helinä ja Tarmo soittivat, että ennen melomista voitaisiin syödä lämmin ruoka. Meitähän kuulkaa odotti pöytä ruuasta notkollaan. Söimme sapuskat alkuruuasta lähtien ja kaiken kruunasi maukas jälkiruoka - mansikka-raparperikiisseli jäätelön kera. Siitä olikin hyvä lähteä koittamaan kajakilla melomista. Helinä opasti minulle alustapitäen eri vaiheet. Myös asiakkaat saavat opastuksen tarvittaessa. Melominen lähti kivasti käyntiin, mitä nyt kerran meinasin keikahtaa vähän ympäri..
Olen melonut ennenkin kanootilla ja kajakilla, mutta siitä on aikaa tuhannen vuotta. Oli ihana tuntea kajakin liukuvan jokea pitkin äänettömästi ja niin kevyesti. Hommasta pääsee nauttimaan kunnolla siinä vaiheessa, kun löytää oikean tekniikan, eikä melominen ole enää sen näköistä niin kuin tanssisi kajakissa flamencoa. Tulen tänne kyllä joskus viettämään mökkiviikonloppua ja melomaan. Välillä rykäisen kahavit jossain kauniissa paikassa. Oh ja ah mitä unelmia!
Melonnan jälkeen hyppäsimme hyviin löylyihin ja kävimme pulahtamassa joessa. Ihanan piristävää. Saunareissun jälkeen istuimme Helinän kanssa vielä hetkisen terassilla ja nautimme huurteiset. Makkaraakin olisimme päässeet paistamaan tunnelmalliseen kotaan, mutta olimme sen verran täynnä edellisestä tankkauksesta, että maha ei olisi kestänyt enää.

Tämä päivä tuntui ihan lomalta. Ihmettelimmekin Lauran kanssa, että miksi ihmeessä olemme normaalia virkeämpiä. Suurimmaksi osaksi se johtunee ihanasta isäntäväestä, ja että heillä on ollut aikaa meille ja sitä kautta olemme saaneet uutta puhtia. Tunnelma on ollut hyvin kotoisa. Ihan kuin olisin tuntenut isäntäväen aina. 

Ängeslevän Ranta on maatilamajoituskohde, josta löytyy kolme hirsimökkiä 4-6 hengelle ja saunatupa 1-2 hengelle. Kesäaikana löytyy majoitustilat yhteensä 15 hengelle ja talvella 6 hengelle. Jokainen mökki on joen äärellä ja mökkiläiset saavat käyttöönsä halutessaan soutuveneen, kanootin tai kajakin. Kajakkeja on käytössä kaksi, joten melontareissun voi kokea joko yksin tai yhdessä. Mökkeilyn yhteydessä voi käydä sieni- tai marjametsillä, jotka löytyvät ihan lähietäisyydeltä. Myös kalaveet ovat suotuisat. Talvella lähellä menee hyviä kelkkareittejä ja hiihtämäänkin pääsee ihanaa jokivartta pitkin. Mökkien läheisyydestä löytyy myös kota. Koska Ängeslevän ranta on rauhallisella alueella, pääsee todennäköisesti näkemään joutsenia, kurkia, sorsia poikueineen, kauriita ja saukkoja. On alueella nähty kerran villisiankin tallustelevan, mutta se on jo oma tarinansa..

Ängeslevän upea hirsinen päärakennus on valmistunut vuonna 1884 ja se on periytynyt Tarmolle aikojen saatossa. Majoitustoiminnan Helinä ja Tarmo aloittivat vuonna 2001. Ängeslevän tilalle voi tulla viettämään vapaa-ajan mökkeilyn lisäksi myös juhlia tai muita kokoontumisia, kuten polttareita ja työporukan virkistäytymisreissua. Tilalta löytyy tarvittaessa 8 metriä pitkä ja 5 metriä leveä pihateltta juhlakäyttöön. Tila on kahdentoista kilometrin päässä Ylivieskan keskustasta. Mökit kannattaa varata hyvissä ajoin, sillä kysyntää riittää täällä kauniissa maaseudun rauhassa. Mökkejä varataan tarvittaessa myös pidempiaikaisempaan käyttöön. Jos haluaa tehdä liharuuan vähän erikoisemmalla tavalla, voi ruuan valmistaa maauunissa. Ängeslevän tilan läheltä löytyy Sikabaari, joka on hyvä lihakauppa, makkaratehdas sekä palvaamo. Sieltä saa erinomaiset eväät mökkeilyyn.

Katson parhaillaan ikkunasta punaista taivaanrantaa ja olen onnellinen kun saan olla täällä. Jos voisin, myöntäisin Ängeslevän pariskunnalle ainakin kymmenen sertifikaattia, mutta koska määrä on rajallinen, myönnän heille yhden, joka tosin vastaa ainakin kymmentä. Onneksi olkoon Ängeslevän Ranta - Helinä ja Tarmo Ängeslevä, olette ehdottomasti ansainneet Suomen Turisti-infon myöntämän Huippu Mesta -sertifikaatin!