Runnin kulttuurimaisema ja kylpylä

Iisalmi

Valtakunnallisesti merkittävä kultuurihistoriallinen kohde. Kiurujoen varrelta löytyy rautapitoinen terveyslähde, joka on ollut käytössä 1700-luvun lopulta lähtien. Edelleen samalla paikalla toimii nykyaikaistettu terveyskylpylä. Vanha kylpylän hotelli- ja ravintolarakennus on vuodelta 1904 ja se rakennettiin Runnin juojien Osakeyhtiön toimesta. Rakennusta on entisöity viime vuodet. Aivan joen rannassa on vanha hoito- ja kylpylaitos vuodelta 1910. Nykyinen kylpylärakennus on vuodelta 1980 ja saneerattu v. 1989-90. Kylpylärannassa on laivalaituri. Iisalmesta Runnille pääsee vesibussikyydillä.

Runnin seudun kyläyhdistyksen vetämänä ja osin EU-rahoituksella on aloitettu projekti lasten seikkailumetsän rakentamiseksi. Seikkailumetsä on osa Runnin alueen matkailupalvelujen kehittämishanketta. Lapset voivat seikkailla kiehtovassa jokivarsimetsikössä, tutustua luonnon ihmeisiin metsää suojelevan satuhahmon ohjaamana.

Kävelymatkan päässä on myös Saarikosken kanava, Neulatammen suihkupato, kahvila sekä luontopolku. Uudistuneella padolla voi edelleen nauttia tehokkaasta vesihieronnasta.