Kiinteät muinaisjäännökset Iitissä

Jääkauden sulamisprosessissa syntynyt suuri Salpausselän harju jakaa Iitin kunnan eteläiseen Maakansaan ja pohjoiseen Vesikansaan.

Etelän laakea savikkotasangot vaihtuvat harjun takana suurten vesien rikkomaksi maalaismaisemaksi. Muhkea metsä peittää pitäjästä kaksi kolmannesta ja Vesikansan suurten järvien ja Kymijoen ansiosta reilu viidennes paikkakunnasta lainehtii taivaan peilinä.

Metsäistä ja mäkistä maisemaa hallitsee pohjoisessa Kymijoki, joka Iitin kohdalla on taipunut monelle mutkalle ja pullistunut järviksi. Etelä-Iitissä on vain yksi järvi, mutta siellä on Taasianjoki ja lukuisia pienempiä ojia, jotka tekevät maisemasta viehättävän kumpuilevan - talvellakin. Kallioperä on kunnan pohjois- ja länsiosissa vanhempaa graniittia ja etelä- ja itäosissa Kaakkois-Suomen erikoisuutta rapakiveä. Lyöttilän kylässä Rauhamäen tilan pihapiirissä on harvinainen kohta, missä näkyy rapakiven ja vanhemman kallioperän rajapinta.

Metsät vaihtelevat karuista jäkälätyypin kallio- ja harjumänniköistä syvänvihreisiin kuusikoihin ja reheviin lehtoihin. Lehdoissa kasvaa valtakunnallisestikin harvinaisia kasvilajeja, mm. kangasvuokkoja ja kangasajuruohoja. Taasianjoen tuntumassa Etelä-Iitissä lymyävät Suomen ainoat luonnonvaraiset taponlehdet. Kesäaikana alueella tavattavia lintulajeja ovat satakieli, harvinaistunut ruisrääkkä, kaulushaikara, ruokokerttunen ja ruskosuohaukka. Loppukesästä voi nähdä harmaahaikaroita kalajahdissa ja syksyllä muuttomatkalla olevia hanhiparvia laiduntamassa rantapelloilla.