Katanpään linnakesaari Kustavissa

Uusikaupunki
Puhelin
0400 766 485

Katanpään linnake on 1910-luvulla venäläisten tsaari Nikolai II:n hallituskaudella rakennuttama merilinnoitus. 30-luvulla linnakkeessa oli vankila, josta vangit siirrettiin Turun Keskusvankilaan. Talvi- ja jatkosodan aikana Katanpää oli miehitettynä. Linnake on suojeltu muinaismuistolain nojalla. Sinne on sijoitettu myös tykkiasemia, joista oli erinomaiset näköyhteydet niin läntiselle kuin pohjoisellekin merialueelle.

Parhaiten saareen ja sen saloihin voi tutustua saaren oppaiden luotsaamilla kierroksilla. Kahvio, vieraslaituri, sauna. Opastukset: 10.6.-10.8. päivittäin linnakealueella. Muina aikoina ryhmille tilauksesta.