Koko kesänä en ollut saanut aikaseksi minkäänlaista lomamatkaa, vaikka koko ajan toivoin pääseväni vaeltamaan ja kalastamaan Lapin tuntureille. Olisin ollut itse valmis lähtemään samalta istumalta, mutta olin pahasti matkaseuran puutteessa. Edessä olisi parin viikon päästä alkava varusmiespalvelus ja koko kesä tuntui taaksepäin katsoessa aivan tyhjältä. Matkustushimo ei antanut periksi joten olemassa oli enää yksi rohkea valinta - piti lähteä yksin. Auto starttasi kohti Pohjois-Ruotsia yhden miehen vahvuudella mukanaan rinkka ja muita retkeilyvarusteita. Vaikka matka ylhäälle oli pitkä, päättäväisyys oli ehtiny vallata mieleni ja välimatka taittui melko kevyesti. Viimeiset viisikymmentä kilometriä olivat kapeaa mutkittelevaa hiekkatietä. Perille päästyäni kaivoin kartan esille ja hymy täytti kasvoni, sillä olin oikeassa paikassa. Ympärillä ei ollut juurikaan puita saatika taloja, autoja tai ihmisiä. Seuraavat viisitoista kilometriä kuljettaisiin netistä printatun kartan avulla yksin keskellä ei mitään. Reitti joelle, jonka olin valinnut määränpääkseni oli hyvin vaihteleva: kalliota, pusikkoa ja matalaa metsää. Kävely tuotti alussa hankaluuksia rinkan väärien säätöjen vuoksi, mutta ne korjattuani kulku oli suuresta tavaramäärästä huolimatta lähes mielekästä. Vihdoin joelle päästyäni ilo valtasi mieleni kun sain raskaan taakan pois selästäni. Istuin rantapenkalle ihailemaan jokea ja takana häämöttäviä lumihuippuisia vuoria, sekä kuuntelemaan kosken ääniä. Oli rauhoittava tunne olla yksin. Pian oli aika alkaa pystyttämään leiriä joen rannalle, joka tulisi olemaan asuinpaikka seuraavan viiden päivän ajan.
