Virkistysreissu

Ruka, Kuusamo

Työpaikka järjesti syksyllä virkistysreissun Rukalle, Kuusamoon. Lähtö oli aamulla kukonlaulunaikaan, jotta ehtisimme Rukalle ajoissa, matka taittui rattoisasti linja-autossa. Mikäs siinä kun sai samalla hieman levähtää, tunnetusti työporukan kanssa tapahtumat ovat olleet kovin vauhdikkaita! Rukalle päästyämme ja aikamme maisemia ihasteltuamme saimme avaimet huoneistoihimme. Niitä ei kyllä juuri keretty ihastelemaan kun käsky kävi kohti päätapahtumaa, koskenlaskua! Kyllähän sitä jo oltiin odoteltukin ja matkankin aikana muutamaan kertaan ihmetelty että mitähän siitäkin tulee. Ryhmästä oli aistittavissa selkeästi latautunut ilmapiiri, olihan tätä tapahtumaa jo kovasti odoteltukin. Vatsanpohjassa kihelmöi kivasti kun odoteltiin kumiveneeseen nousulupaa, kohta muuten siskot mennään! taisi joku meistä toisilleenkin siinä mainita. Laskimme koskea kumiveneillä, joihin mahtui kymmenisen henkeä yhteensä, jokaisessa veneessä oli tietysti kokenut kippari, jotta ei kävisi kenellekään hassusti.Koskenlasku tapahtui Kitkajoella jossa maisemat olivat huikeat ja meno oli aivan mahtavaa! Välillä melottiin ja välillä laskettiin eri tasoisia koskia, joista suuri tasoisia olivat kolmostasoiset kosket, niissä olikin aika jänniä paikkoja, varsinkin näin ensikertalaisille! Koskenlaskua voisi verrata huvipuistolaitteisiin, tosin koskenlaskussa on huikeammat maisemat! Määränpäässä meillä olikin sitten nuotiokahvit, ja kylläpä se maistuikin hyvältä kaiken kokeman jälkeen! Siirryimme siitä sitten saunomaan, eikä ihan tavalliseen saunaan mentykään...seuraavana ohjelmanumerossa oli saunominen armeijateltassa, sanotaanko sitä sitten kenttäsaunaksi!?! Hyvät oli löylyt ja vastat, kyllä siellä kelpasi lauteilla kököttää ja veteen pulahtaa. Saunonnan jälkeen palasimme Rukalle ja seuraavana ohjelmanumerona olikin ruokailu Pisteessä. Siitäpä se ilta sitten taisi lähteä käyntiin, jota jatkettiin piiitkälle yöhön saakka mm. karaoken merkeissä :) Seuraavana päivänä edellis iltaa huomattavasti hiljaisempi porukka pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja bussin nokka suunnattiin kohti kotia. Tosin matkanvarrella koukattiin Kuusamon Suurpetokeskuksen kautta. Siellä pääsimme tutustumaan suurpetoihin hyvinkin lähietäisyydeltä. Tarhalla asustaa poroja, karhuja, ilveksiä, kettuja sekä ahma. Tarhan isäntä kertoi että hän käy toisinaan marjastamassa ottamalla muutaman mesikämmenensä mukaansa syksyisin ja joskus jopa nukkuvansa niiden kanssa. Huh huh, ei ihan joka jampan puuhaa.. Olivat kuinka kesyjä tahansa, ei tekisi mieli törmätä marjastusreisulla heihin, taisi aika moni siinä tuumata... :) Karhut olivat selkeästi sosiaalisempia eläimiä kuin muut tarhan asukit ja jotkin osasivat poseeramisen jalon taidon oikein mallikkaasti :) Kotimatka taittuikin pitkälti suurpetokeskuksesta otettujen kuvien katselemisessa.

Plussaa
Hyvä sää
sk