Uutta ja ihmeellistä keski-suomen tytölle

Hillasuolle Ranualle

Vuosi 1998, minä 18 kesäinen tapasin nykyisen mieheni. Mieheni yllätti ja kertoi että nyt lähdetän pohjoiseen telttailemaan ja hilloja suolta poimimaan ja myydään niitä, samalla tutustutaan toisiimme paremmin reissulla. mikäs siinä eikun matkaan! Telttailu, ihan uusi asia minulle, aika kivaa mutta toisaalta oli pelottavaa kun rapisi teltan ulkopuolella, porot kävivät nuuskimassa kangasta mitä sisällä on. Hillat suolla. Voi sitä ihmettelyä, kuinka paljon keltaisia möllyköitä suolla odotti minun poimivan ne, ne oikein huusivat tule ja hae meidät. Sinä kolmen viikon reissun aikana sai tuntean luonnon ihmeet, peseytymiset järvessä, telttailun ja mieheni, ja saimme rahaa mukavasti, tavoite oli 10 litran sankko päivässä, ja se toteutui helposti. siitä jäi luonto lähelle sydäntäni, ja edelleen on joka kesä pohjoiseen suon tuoksuun päästävä.

sarppa