Tartossa tahdottiin!

Tartto, Viro

Läksimme nykyisen aviomieheni, silloisen poikaystäväni, kanssa Tarttoon keilareissulle. Tällöin elettiin alkusyksyä 2007. Bussi täyttyi Keilaseuran jäsenistä ja heidän puolisoistaan sekä meistä, ainakin kaksikymmentä vuotta nuoremmista "ylimääräisistä" matkalaisista. Bussi starttasi aamuvarhain Keilahallin parkkipaikalta ja matka taittui rattoisasti hyvässä, joskin hieman vanhemmassa, seurassa. Suomenlahti ylitettiin nopeasti laivalla. Laivan buffetruokailulla sai vatsan täpöten täyteen. Bussimatka oli huomattavasti kuoppaisempi Viron puolella, koska maantiet olivat ainakin vielä silloin todella huonossa kunnossa. Onneksi bussissa oli pehmeät penkit ja tunnelmaa. Perillä Tartossa majoituimme Tarton läpi kulkevan joen varrelle kylpylähotelliin. Hotelli oli viihtyisä ja hyvällä paikalla, lähellä keskustan palveluja. Huoneet olivat siistit ja asiakaspalvelu oli ystävällistä. Pidennetty viikonloppureissu meni suurimmaksi osaksi hyvän ruuan, juoman ja kaupungilla kiertelyn merkeissä. Vaihdoimme mieheni kanssa kihlat sinä lauantaina Tarton Emajoen ylittävällä sillalla. Mainitsemisen arvoinen tanssiravintola Ruutikellari tarjosi uskomattoman hyvät puitteet yllätyksenä kaikille tulleelle kihlajaisjuhlalle ilman ajanvarausta. Myös keskellä kaupunkia, ulkoilmassa, esitetty elokuva keskellä yötä oli mieleenpainuva kokemus. Tartto jäi mieleen kauniina ja nuorekkaana yliopistokaupunkina. Vanhassa kaupungissa kiertely ja Emajoen rannoilla kävely olivat matkan ikimuistoisia hetkiä. Tartto on oiva vaihtoehto tavallisesti vain Tallinnassa vieraileville. Hintatasokin taitaa vielä nykyään olla reilusti alempana kuin turistien täyttämässä Tallinnan satamassa. Toiveessa olisi päästä Tarttoon vielä uudemmankin kerran, kaupunkia suosittelee mielellään muillekin!

Plussaa
+ vieraanvaraisuus
+ ystävällinen asiakaspalvelu
+ kaunis kaupunki
+ edullinen hintataso
Miinusta
- huonokuntoiset tiet
Hapsiainen