Pilkkimistä

MAANANTAI, 11. MAALISKUUTA 2013

Ensimmäinen päivä PilePirkkona!

PilePirkon ensimmäinen päivä starttasi, kohteena Tahko, Nilsiässä. Sää ei kovin suosinut tänään, mutta onneksi pakkasta ei ollut kuitenkaan paljoa. Pilvistä ja kovaa lumisadetta senkin edestä. Onneksi oikealla vaatetuksella ja asenteella lomapäivä (työpäivä) ulkona onnistuu kuitenkin säällä, kuin säällä!


Ajomatka Tahkolle sujui hyvin ja pääsin vierailemaan Tahko Outdoorsin väen luokse, 4,8km päähän Tahkon keskustasta. Tahko Outdoors sijaitsee Nipasentien päässä, jossa oli aikoinaan Tahkon alueen ensimmäinen hiihtokeskus. Henkilökunta otti minut erittäin lämpimästi vastaan ja olivat mahtavan asiakaspalveluhenkisiä koko poppoo. Heillä on tarjolla useita elämyspalveluita kolmen yhteistyökumppanin (Tahko Motorent, Hunter’s friend ja Savo Shot) johdosta, joista he minulle alkuun kahvitellessa kertoivat.


Kahvittelun jälkeen suuntasimme suojaisalle erälammelle aivan majapaikan viereen, joka sijaitsee jo edesmenneiden rinteiden alapuolella. Pilkkimistä en ole koskaan kokeillut, joten odotin sitä innolla!


Janne Kokkonen, joka toimi kalastusoppaanani, ystävällisesti kairasi minulle valmiiksi reiän ja lyhyen opastuksen jälkeen pääsin pilkkimään. Sillä aikaa kun pilkin, opas kairasi lähelle myös toisen reiän johon laittoi niin kutsutun ’’ootto-ongen’’, mikä tarkoittaa pilkkimistapaa jossa onkea ei tarvitse kenenkään olla pitämässä, vaan eräänlainen lautta pitää huolta siimasta ja itse voi vaikka samalla istuskella juomassa kuumaa mehua. Loistava idea, eikö?


Ootto-onginnassa koukkuun laitetaan hyvin voimakkaalle tuoksuvaa tahnaa, joka houkuttelee kalan syöttiin ja kalan nieltyä koukku syvälle vatsaan ei ole kiirettä nostamaan kalaa ylös.
Ootto-onginnalla tärppäsi ja pääsin opettelemaan sen nostoa ylös. Kirjolohi, jonka pyydystimme oli 1,3kg suuri. Jos olet kiinnostunut näkemään, kuinka ootto-onginnassa kala nostetaan avannosta (ja kuinka se onnistuu minulta.. heh, heh..), niin sen pääset katsomaan videosta, joka on linkitetty tämän postauksen yhteyteen. :)


Pilkkiminen oli uusi mielenkiintoinen kokemus ja oli hienoa nauttia suojaisan erälammen, rauhallisesta luonnon läheisyydestä. Enpä olisi uskonut, että pilkkiminen voi olla näin hauskaa. Oiva tapa rentoutua!


Hunter’s friendin järjestämälle pilkille lähtiessä ei tarvitse huolehtia onko kalastusluvat kunnossa, onko omia välineitä tai tunteeko vesistöä ja kalojen olinpaikkaa tarkemmin. He hoitavat kaiken puolestasi! On myös mieletön lisä palveluun, että rannalla olevassa kodassa on nuotio valmiina ja sinne pääsee sitten lämmittelemään aina tarvittaessa!


Saaliimme henkilökunta savusti, jonka jälkeen pääsimme sitä syömään, oli muuten maukasta!

Suurkiitokset Outdoorsille, Janne Kokkoselle ja Janne Långille opastuksesta pilkkimisen ihmeelliseen maailmaan!

Anniina


http://www.youtube.com/watch?v=EO9NroMQS7I  <-- Pilkkimisvideo