Weekend Festival 2014

MAANANTAI, 18. ELOKUUTA 2014

Elektronisen musiikin festivaalit

Uuuuu, kesän kohokohta on ohi, sillä viikonloppuni kului Helsingin Kalasatamassa järjestettävissä Weekend festareilla. Olen ollut myös aiempina vuosina ko. festareilla ja ollut jotakuinkin aina tyytyväinen. Sen takia tämän vuotisiin festareihin oli aika kovat odotukset, sillä ajattelin järjestelyiden vaan paranevan vuosi vuodelta, kun aiemmista virheistä opitaan. Toisin sitten kävi... Toivottavasti tästä ei tule kauhea valituspostaus, yritän olla mahdollisimman rakentava palautteeni kanssa. Olen kuitenkin kuullut, että monet muut ovat olleet tyytyväisiä Weekendiin, ehkä itse osuin sitten aina väärään aikaan väärään paikkaan!

Meillä oli kahden päivän liput ja ensimmäinen festaripäivämmehän alkoi rannekkeiden vaihdolla Helsingin keskustassa. Kampin JC:n rannekkeenvaihtoon oli niin kovat jonot, että päätimme mennä Forumiin katsomaan, josko siellä olisi yhtään lyhyemmät. No, päädyimme lopulta Mäkkäriin jonottamaan rannekkeita about puoleksi tunniksi. Huomasimme festarialueelle päästyämme, että oikeastaan siellä olisi saanut nopeammin vaihdettua liput rannekkeiksi. Mut okei, tää ei ollut vielä paha juttu!

Seuraavaksi jonotimme porteilla ja oletimme viime vuodesta tutun Narekan (rekka, jossa on säilytyslokeroita, maksa kerran niin voit käydä hakemassa tavaroita rajattomasti) olevan alueella ja voisimme kuljettaa repussamme olevat juomamme alueelle ja jättää juomat sitten Narekkaan, josta voisimme sitten aina hakea juotavia, kuten viimekin vuonna... Noh, eihän se tietenkään näin mennyt, vaan meidän ohjattiin takaisin porttien ulkopuolelle toiseen narikkaan, jolloin sieltä tavaroiden hakeminen maksaisi. Kuitenkin tämä vaihtoehto oli parempi, sillä Narekka olisi maksanut 10e (3e enemmän mitä viime vuonna, eikä minulta olisi sieltä ollut edes muuta haettavaa kuin huppari illalla - tosi kannattavaa). Siispä suurin kysymys oli, että minkä takia Narekan piti vaihtaa paikkaa porttien toiselle puolelle? Okei, ymmärrän jos järjestäjät halusivat vähentää omien juomien juontia alueella ja saada enemmän itselleen myyntiä, mutta kun edes anniskelu ei pelittänyt alueella...

Lauantaina emme edes enää vaivautuneet anniskelualueelle, sillä perjantaina siitä jäi varsin paha maku suuhun. Lisää henkilökuntaa anniskelutiskeille tuli vasta kuudelta, vaikka portit olivat avautuneet jo kahdelta. Odotimme tiskeillä ja henkilökunta vain availi paketteja ja olivat kuin eivät huomaisikaan asiakkaita. Monilla alkoi jo hermo kiristyä, kun olivat ensin jonottaneet tunnin verran avoinna oleville tiskeille ja sitten vaihtaneet toisille tiskeille jonottamaan, kun luulivat, että nämä olisivat auenneet. Lisäksi, miksi viime ja sitä edellisenä vuotena toiminut tölkkien panttikäytäntö oli otettu pois, kun siitä seurasi vaan hirveä määrä roskaa alueelle?

Myös ruokatarjonta oli pettymys. Miksi minulle ei myyty muikkuja ranskalaisten kera, vaikka olisin voinut maksaa siitä lisähintaa? Eikö talkoolaisille ole opetettu, että asiakkaalle annetaan, sitä mitä hän haluaa, jotta hän olisi tyytyväinen? Perus eineswokkiruuat olivat mauottomia ja täysin ylihinnoteltuja... Kanat ja ranskalaiset olivat kylmiä ja kuivia. Lauantaina onneksi löysin vähän paremman burgerikojun, josta sai kympillä lohiburgerin ranskalaisten kera.

Artistikattaus festareilla oli hyvä, vaikkakin he soittivat hyvin samankaltaista musiikkia. Tuli nimittäin ainakin neljä kertaa kuultua Calvin Harrisin Summer ja Armin Van Buurenin Ping Pong. Lisäksi minusta tuntui, että festareilla melkeinpä suurin osa oli alaikäisiä (oonko mä vaan tullut vanhaksi?), moni varmasti toivoisikin ensi vuodeksi ikärajaa tapahtumalle. Muutenkin tuntui, että tapahtuma oli myyty loppuun useammin kuin vaan kerran, sen verran sitä porukkaa oli! Positiivista palautetta multa saa suuri lava, josta musiikki kuului anniskelualueelle saakka. Harmi vaan, että monia esittäjiä ei tullut edes nähtyä screeniltä, mielestäni DJ:n läsnäolo on suuri osa festarikokemusta (pointsit Afrojackille, joka veti hyvän setin!). Lauantain Deadmau5in jälkeiset ilotulitukset jättivät fiiliksen, että rahaa on luultavasti käytetty vähän epäolennaisiin asioihin.

Harmittaa suuresti, sillä kahdesta edellisestä vuodesta mulle on jäänyt niin hyvä fiilis. Viimeisenä ajatuksena lauantaina alueelta poistumisen yhteydessä oli, että eiköhän nää festarit oo nyt nähty. Aika monia asioita saisi mielestäni parantaa, että mut saisi tonne ensi vuonna, ainakaan kahden päivän lippua en meinaa enää ostaa.

Reetta