Uusi turisti-info flicka skriver här!

KESKIVIIKKO, 25. KESÄKUUTA 2014

Opettelen tässä Porvoon suomiruotsii

Moikka kaikki matkailusta ehkä hitusen tai aika paljonkin kiinnostuneet!

Voisin aluksi kertoa hieman itsestäni, mistä tuun skriivaamaan (no worries, en tuu jatkamaan tätä wnb suomenruotsalainen tyyliäni ainakaan yhtä postausta pidemmälle...) ja miksi just matkailusta. Voisin kertoo pitkät pätkät kaikista maailmankolkista, mihin oon elämäni aikani jo kerenny päätymään, mutta taidan jättää väliin. Voin vaan tiivistää sen, että oon matkustellut ikääni nähden paljon ja kiitos siitä kuuluu tietysti vanhemmilleni, jotka ovat antaneet mahdollisuuden matkusteluun ja ovat itse myös olleet intohimoisia reissaajia. 

Aloitin tosiaan tammikuussa 2014 Porvoon HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulussa matkailualan opinnot ja samalla muutin tänne Hyvinkäältä. Oon aatellut kirjotella yhen postauksen matkailualan opintoihin liittyen, jos vaikka kiinnostuneita alaa kohtaan on. Itse ainakin selasin kaikki nettisivut ja blogit läpi ennen kuin hain restonomikoulutukseen. Vaikka oonkin viihtynyt Porvoossa, niin toki aina on kauhee hinku meien ihanaan pääkaupunkiin. Hain nimittäin kevään haussa Helsingin matkailun liikkeenjohdon koulutukseen ja tälläkin hetkellä jännitetään tuloksia...

Matkailualan opintojen myötä oon huomannut kiinnostuneeni yhä enemmän kotimaan matkailusta. Suomessa on paljon paikkoja, joissa en ole päässyt käymään ja etenkin kesäisin - se kauneus. Suomeen tuleville turisteille pitäisi enemmän markkinoida auton vuokrausta/omatoimimatkailua, sillä mielestäni autolla pääsee kokemaan just ne paikat mitkä haluaa ja ihan omalla aikataululla. Lisäksi auton kyydissä näkee ne parhaimmat järvimaisemat. Toki se on aika uskaliasta, en mäkään uskaltaisi välttämättä mennä vetämään road trippiä Suomen ulkopuolelle, mutta muualla ei välttämättä olekaan niin hyvää infrastruktuuria kuin meillä täällä pohjolassa - okei, välillä tääki kusee, mut jos vertaa muualle Eurooppaan tai maailmaan niin meillä menee liikennejärjestelyjen kanssa aika mallikkaasti.

Tää vuosi on ollut todellinen muutoksien vuosi jo nyt, sillä oon kerennyt muuttamaan eri kaupunkiin vanhempien hoivista omaan ihanaan yksiöön, aloittamaan uudessa koulussa uudet opinnot ja vaihtamaan työpaikkaakin pari kertaa. Tällä hetkellä oon kesätöissä Porvoon Sun Campingin leirintäalueella, jota voin suositella lämpimästi kaikille leiriytyjille, sillä paikka on upeesti luonnon ja Porvoon Vanhan kaupungin läheisyydessä. Voisin jopa väittää, että meidän Kokonniemen leirintäalue on Porvoon parhaimpia mestoja leiriytymiseen, sillä ite tuli kierrettyä juhannuksena *Sondbyn suunnalla (*sijaitsee siis Porvoon rannikkoalueella, Suomenlahdella, puolen tunnin ajomatkan ja 20km:n päässä Porvoon keskustasta) etsimässä kavereiden kanssa mukavaa paikkaa leiriytymiseen, jossa voitais myös grillailla, ehkä käydä uimassa ja saunomassakin.

Katsastettiin ensin Porvoon ilmainen ns. leirintäalue Köttboda. Mesta oli ihan ok, aika pieni ja siellähän ei ollut muita "hyötyjä" kuin ulkohuussit. Plussat kuitenkin siitä, että on paikka johon voi leiriytyä ilmaiseksi ja vieläpä veden läheisyydessä. Suosittelisin paikkaa nuorille, mutta tulkaa isommalla porukalla, sillä juhannuksena siellä ei ainakaan ollut paljoa porukkaa (mikä on varmaan kuitenkin selitettävissä kehnoilla ilmoilla).

Oltiin vähän mukavuudenhaluisempia, joten haluttiin mennä katsomaan, josko Skeppars Caravan olis enemmän meidän makuun (maksullinen leirintä, mut hei siel on sauna!). Odotukset olivat aika korkeella, koska paikalla on hyvät nettisivutkin. Valitettavasti käännyttiin yhtä nopeesti pois alueelta kun tultiinki sinne, sillä paikka oli ihan täynnä karavaanareita ja vähän liikaa kirkuvia lapsia meidän juhannuksen viettoon. Reissun aikana kerettiin eksymään myös itse Sondby Caravaniin, mutta se selviski olevan pidempiaikaisten leiriytyjien alue.

Loppujen lopuksi päädyttiin sitten mun työpaikalle (ah, tykkään siitä niin paljon, etten malta ees vapaapäivänäni olla poissa sieltä!;)) eli Sun Camping Kokonniemeen. Selvis, että paikka oli just sellanen, mitä kaverit olivat odottaneet jo aiemmilta leiriytymisalueilta. Saatiin grillailtua, chillailtua tulen ääressä saksalaisten vai oliko ne sittenkin hollantilaisia? vai sveitsiläisiä? anyways... turistien kanssa, vuokrattua pyörät juhannuskokolle ja käytyä jokirannassa kiekka. Ja näin insidetietona - myös Anna Heiskari (o.s. Abreu) oli käymässä alueella ystäviänsä moikkaamassa.

Okei, nyt poikkesin vähän aiheesta! Aloitin kertomaan itestäni niin aloinkin kirjottamaan mun juhannuksesta, Porvoon leirintätarjonnasta ja Anna Abreusta... Back to topic siis, mun äiti on virolainen, joten Tallinna on aika tuttu mesta mulle. Seuraava reissu Tallinnaan onkin varattu jo heinäkuun toiselle viikonlopulle, jolloin siellä on myös jokakesäinen Õllesummer - olutfestivaalitapahtuma. Postausta siis luvassa todennäköisesti myös etelän naapuristamme!

Mitä muuta musta? Luulen, että kerroin jo kaiken oleellisen ja opitte tuntemaan mut postausteni myötä paremmin. Uskon, että ihmisten alan valinta perustuu tosi paljon omiin elämän kokemuksiin ja opittuihin asioihin, niin myös mulle on käynyt, vaikka voin myöntää edelleen painiskelevani välillä, että onko tää nyt varmasti se ala, jota haluun tulevaisuudessa tehdä. Voisinkin päättää postaukseni seuraavaan mietintä-/motivointilauseeseen: "Mold your career around your lifestyle not your lifestyle around your career".

Reetta

psst... mua voi myös seurata instassa nimellä reettalie.