Savosta Tampereelle

KESKIVIIKKO, 12. KESÄKUUTA 2013

Silti luonnon keskellä

Tällä Varpusella on ollut aika kiirus. Häslinkiä ja häslinkiä. Tällä hetkellä majailen Tampereella ja kotiin oli tänään tarkoitus palata. Saa nähdä onnistuuko.

Eilen kipaisin taas paikassa, jossa lapsuuden kesiä tuli vieteltyä. Tampereen Camping Härmälässä siispä. Muistin paikan nimen Härmälä, mutten paikkaa ulkonältään. Paikalle kun saavuin niin jopas alkoi muistoja päähän virtaamaan. Muistin myös sen, että leirintäalueen uimaranta oli tuolloin ihan lempipaikkoja. Nyt todella kylmän ja sateisen kelin takia en veteen kuitenkaan uskaltanut.. vaikka mieli olisi tehnyt!

Vilkas leirintäalue hyvällä paikalla Pyhäjärven rannalla, 4 km Tampereen keskustasta. Alueelle on hyvät liikenneyhteydet keskustasta. Runasaasti majoituskapasiteettia; teltta- ja vaunupaikkoja sekä 2-5 hengen leirintämökkejä. Alueella on lisäksi pizzeria, kesäkioski, rantasaunoja, uimaranta, minigolf sekä muita harrastevälineitä.

Leirintäalueella oli aika hiljaista, niinkuin aika monessa muussakin vierailemassani paikassa. Kesäkuu kuulemma aina aika hiljaista. Kävijämäärät sitten nousevat heinäkuun aikoina. Silti itse olen leirintäalue -ihmisiä henkeen ja vereen. Näissä tulee tutustuttua aina uusiin ihmisiin ja asiakaspalvelijat lähes aina iloisia. Jos vaan sauna on lämmittämässä ja ranta viilentämässä, niin eihän sinne muuta tarvitse. :)

Ainut miinus tästä paikasta mieleen tuli mökeistä. Ei ne niin kodikkaita ollut, enemmänkin juuri mökkejä. Viileän kelin takia sisälläkin oli aika vilpakka, mutta luulen että viihtyisin minäkin näissä mökeissä jos vaan oikein kesäkeli olisi! Mökit olivat sili ihan tosi SÖPÖJÄ. Hah. Plussiapa sitten löytyykin; vihreys ja luonto ympärillä, vaikkakin asuintaloja aika lähellä olikin, hyvä ranta ja rantasaunat ja muutenkin koko yleisolemus on tosi mukava! Ihana paikka, ainakin omasta mielestä :)