Kesämaa Kesämaa

LAUANTAI, 08. KESÄKUUTA 2013

Lapsuuden lempipaikassa..

Savonlinnasta suuntasin Punkaharjulle. Yhteen niistä paikoista, jossa lapsuuden juhannukset vietin, hyvin muistoin. Nimittäin Punkaharjun Kesämaahan. Luulen, että oli jo aika käydä vilkaisemassa paikkaa näin monen monen vuoden jälkeen.

Lapsena tosiaan tutustuin tuolla paikassa jos toiseen niin kymmenenteenkin ihmiseen. Tällä hetkellä muutama heistä vieläkin ystävinä :) Kesämaa ei silti tarjonnut meikäläiselle ihan niitä samoja kokemuksia kuin silloin vuosia sitten. Olihan siellä pomppulinnoja, krokotiili vesiliukumäki, uima-altaita ja muita huisia juttuja, mutta myöntämättä iän tuoma tylsyys pistää vastaan. Tai eipä välttämättä niinkään vastaan olisi pistänyt, mutta minä kylmäallergikko en veteen mielelläni vähän vilpakammalla ilmalla jalkaani pistä. Pomppulinna sai kyytiä kuitenkin ihan niinkuin polkuautotkin!

Vesi- ja puuhapuisto Kesämaa sijaitsee Saimaan rannalla, noin 20 kilometrin päässä Savonlinnan keskustasta Punkaharjun lomakeskuksen alueella. Puistosta löytyy useita liukumäkiä ja altaita eri ikäisille, polkuautopuisto, törmäilyveneitä ja paljon muuta mukavaa puuhaa. Tekemistä on myös kesän viileämpinä päivinä. Vaikkapa kiipeilyä, melontaa, polkuautopuistoa tai pelaamista. Sauna- ja pukutilat ovat uusittuja ja siistejä. Alueella on kaksi grillikatosta ja auringonottoon varattu tilava alue.

Kesämaassa viihtyy koko perhe. Vanhemmat voivat olla mukana monissa laitteissa, ja istuma-, auringonotto- ja oleskelupaikkoja on runsaasti.

 

Tätäpä paikkaa suosittelen lämpimästi kaikille lapsiperheille! Lapset viihtyvät varmasti ja siinä mukana varmasti isät ja äiditkin. Itsellä olis tänne tarkoitus palata siskon lasten kanssa ehkä tänä kesänä ja jos ei vielä nyt niin viimeistään ensi kesänä. Takaan, että lapset tykkäävät tästä paikasta enemmän kuin joulupukista!