Villakoiria ja silmänkääntötemppuja

SUNNUNTAI, 22. KESÄKUUTA 2014

Unohtumaton elämys Illuusioteatteri Taikavuoressa

 

Kymmenen vuotta sitten kävin Kuopion torilla katsomassa taikurinäytöksen. Sain taikurilta valokuvan nimikirjoituksella, koska pääsin tämän avustajaksi yhden tempun ajaksi. Tuolloin ajattelin, ettei tästä parempaa päivää voisi tulla.

Tänään totesin olleeni väärässä. Illuusioteatteri Taikavuorta ja tuota kymmenen vuotta sitten nähtyä esitystä ei voi edes laittaa samaan lauseeseen.

Noin kymmenen vuotta sitten Jorma ja Aino Airaksinen rakensivat kotiinsa Nilsiään taikurirekvisiittavaraston. Varaston yhteyteen kuitenkin rakentui myös taikaesitysnäyttämö, jossa pidetään yhä viikottain näytöksiä. Salin seinustaa koristavat valokuvat taikuriparin uran varrelta. Yhdestä kuvasta Jorma on erityisen ylpeä - kuvasta, jossa hän istuu vuonna 1987 Pohjois-Korean silloisen johtajan, Kim Il-Sungin vieressä. Tuolloin Jorma esiintyi tämän 75-vuotispäivillä, ja sinne muuten ei moni taikuri pääse koko elämänsä aikana.

Tämänpäiväisen esityksen perusteella ei ole vaikea ymmärtää, miksi kaksikkoa on aikoinaan pyydetty esiintymään ties minne maailmalla. Tunnin mittainen esitys löi alituiseen yleisöä ällikällä. Välillä lavalle taiottiin kyyhkyjä, seuraavaksi villakoiria ja kohta sieltä sitten katosi kokonaisia esineitä. Tuntui siltä, kuin Jorma olisi voinut vaikka taikoa kaikille yleisössä olleille uuden auton!

Esityksen eräs hienouksista oli se, että siinä keskityttiin juuri taikuuteen ja illuusioihin. Vaikka Jorma viljelikin esityksen yhteydessä myös huumoria, ei sitä ollut liikaa, eikä huomio kiinnittynyt temppujen sijaan liikaa esiintyjään itseensä persoonana. Katsojalle ei missään kohti tullut sellaista hetkeä, että esitykseen ei olisi päässyt kiinni tai siitä olisi havainnut tyhjän kohdan.

Myös lapset pääsivät osaksi esitystä, milloin taikapuhalluksien ja milloin sauvanheilautusten voimalla. Kaikkein onnekkaimmat pääsivät jopa lavalle asti auttamaan mestaria tempuissaan ja saivat siitä palkinnoksi nimellä varustetut diplomit. Oli muuten pikasilmäykseltä melko paljon hienompi paperi kuin se, jonka aikanaan itse sain torilta.

Illuusioteatteri Taikavuori on jotain, mitä ei voi jättää näkemättä. Taikuriesitys ei ole vain yksi hyvä nähtävyys Tahkolle tehtävällä reissulla. Päinvastoin, se on yksistään hyvä syy lähteä kohti Nilsiää, jonka jälkeen voi tutustua muihin kylän tapahtumiin.

Ylläolevasta videosta näkee joitakin Jorman temppuja, jotka eivät vaatineet sen suurempia valmisteluita. Kaikkien hienoimmat temput on kuitenkin paras tulla katsomaan paikan päälle, ja takaan, että ylläolevat trikit ovat niihin verrattuna lasten leikkiä!

Illuusioteatteri Taikavuori ansaitsee ehdottomasti Turisti-Infon Huippumesta-sertifikaatin. Vaikka saavuin kotiin reissultani vasta noin kolmisen tuntia sitten, tuntuu jo nyt siltä, että tahtoisin nähdä esityksen uudestaan. Toivon todella, ja uskon myös, että taikuudesta ja magiasta saadaan nauttia Nilsiässä vielä pitkään!