Joensuu

TIISTAI, 09. LOKAKUUTA 2018

sympaattinen kaupunki itäisessä Suomessa

Kun nuorena kävin ensimmäisen kerran Joensuussa tunsin tulleeni kovasti eksoottiseen paikkaan. Muistelen nähneeni siellä sellaisia liikkeitä kuin Joen Leipurit, Joen Lahjakulma ja Joen Kirja. Nimi Joe toi mieleen villinlännen tarinat. Kunnes sitten tajusin, että kyseessä on sana ”joki”, ei erisnimi Joe.

Hyvästä syystä Joensuu on Joen kaupunki. Sen läpi virtaa Pielisjoki ja joki antaa keskustalle omanlaatuisen ja kauniin ilmeen.

Elien Saarisen suunnittelema kaupungintalo sijaitsee ihan joen rannalla upealla paikalla. Ilosaari on tullut tunnetuksi rock-juhlista. Siellä sijaitsee myös kuvanveistäjä Oskari Jauhiaisen suunnittelema pronssiveistos Tukkilaiset. Pielisjoella uitettiin tukkeja jo 1700-luvun lopulla. Vielä nykyisinkin joella voi nähdä perinteistä tukinuittoa. Joensuu on kai ainoita kaupunkeja, joissa tukkinippujen lipumista voi seurata vaikka kaupungintalon pihalta.

Vaikka Joensuussa on paljon muuttunut nuoruuteni ajoista, niin yksi on pysynyt. Se on Marttakahvio. Se toimii kesäisin Sinisellä virralla ihan keskustassa. Siellä saa nauttia kahvikupposen aitojen käsinleivottujen karjalanpiirakoiden kera. Lapsilla on mahdollisuus opetella leipomaan piirakoita piirakkakoulussa.

Myös kylmempinä vuodenaikoina Joensuussa löytyy näkemistä ja kokemista. Keskustassa kannattaa poiketa Taitokortteliin, joka mainostaa itseään matkailu- käsityö- ja kulttuurikorttelina. Sen yli 100 vuotta vanhat puu- ja tiilirakennukset ovat viihtyisiä ja tunnelmallisia. Kauppaneuvoksen kahvila sijaitsee puutalossa, jonka on rakennuttanut kauppaneuvos Mustonen asunnoksi peheelleen ja palvelusväelleen. Kahvilan antimista nauttivan matkailijan sielukin lepää puutalon rauhallisessa ilmapiirissä. - Ja santsikupin kahvia saa ilmaiseksi!

Linnunlahdella, bussi- ja kävelymatkan päässä keskustasta, sijaitsee eksoottinen tapahtumapuutarha Botania. Sieltä löytyy noin 2000 kasvilajia ulko- ja sisäpuutarhan eri osastoista. Se on myös Suomen ainoa trooppinen perhospuutarha. Botania on sinnitellyt pitkään taloudellisissa vaikeuksissa, mutta nyt sen jatkuvuus on toivottavasti turvattu uusien omistajien ansiosta. Toivotaan parasta, että paikka kehittyisi tulevaisuudessa kansainvälisestikin tunnetuksi matkailukohteeksi.

Sitä samaa toivon myös Joensuulle, josta on tullut itselleni tärkeä käyntikohde.