Pirilän navetta ja kotimatkakahveet

TORSTAI, 18. HEINÄKUUTA 2013

Sadepäivän huviajelua Eräjärvellä

Mitä tehdä sadepäivänä? Ulos ei voi mennä mutta kotonakaan ei jaksaisi nököttää. Kuten ootte varmaan jo huomannu, musta on mukava käydä ihastelemassa toisten aikaansaannoksia. Eli ratkaisu sadepäivän toimettomuuteen löytyi tänään taidenäyttelystä!

Äitikulta lähti seurakseni ajelemaan Eräjärvelle, käytiin siellä tutustumassa Pirilän navettaan. Tunnelmallinen rakennus on rempattu näyttelytilaksi ja kurssikäyttöön. Nyt siellä on esillä Katja Rauhamäen lasitöitä ja Kyösti Puttosen veistoksia. Veistokset olivat sekä humoristisia että kauniita. Lasitöissä oli käytetty erilaisia tekniikoita, ja monet niistä olivat luontoaiheisia. Positiivinen ylläri oli että näyttelyyn on vapaa pääsy. Se on avoinna vielä lauantaihin saakka, eli vielä ehtii!


 

Omistajapariskunta on loihtinut navetan pihapiiristä hurmaavan! Monet tavarat ovat saaneet uuden elämän, kuten vanha puuvene, josta on tehty kukkahylly navetan seinustalle. Kattelin ympärilleni ja koin löytämisen riemua: Pensaan alla oli koristeena sammakko ja puun oksalta kurkisti keraaminen lintu :) Navetta sijaitsee osoitteessa Eräjärventie 1256. Se toimii välillä erilaisten kurssien työtilana, ja sitä voi myös vuokrata näyttelykäyttöön.

Paluumatkalla pysähdyttiin legendaariselle Rönnin tanssilavalle. Paikassa on tullut käytyä monesti, etenkin kun on itse joskus palvellut siellä tiskin takana ;) Rönnillä on kesäteatteri, uimaranta, venelaiturit, tansseja, ruokaa, juomaa ja monenmoista tapahtumaa. Nytkin oli päivätanssit meneillään kun poikettiin. Ei kuitenkaan jääty tanhuille, vaan karkotettiin sadepäivän kolkkoutta höyryävillä pullakahveilla.