Vaihmalanhovi

PERJANTAI, 12. HEINÄKUUTA 2013

Lepoa kauniissa kartanomiljöössä

No eilisestä touhupäivästä väsähtäneenä kaipasinkin jo sitä että saa heittää jalat sängylle ja levähtää. Ja mikä onkaan parempaa kuin päivän päätteeksi painaa päänsä hotellin muhevaan tyynyyn? Siispä suuntasin Lempäälässä sijaitsevaan hotelli-ravintola Vaihmalanhoviin. Ajoin vihreään pihapiiriin ja auton sai parkkiin helposti ja lähelle. Päärakennuksessa on 8 uniikisti sisustettua huonetta, jotka sopivat myös allergikoille. Huoneissa oli kylpyhuone, tv, hiustenkuivain ja kaikki, mitä olla pitääkin. Myös piharakennuksessa on varattavissa 9 maalaisromanttista, niinikään hyvin varusteltua huonetta.

Huoneilla oli omat nimensä, itse nukuin Kaukokaipuussa (sopi mulle jo nimenkin puolesta aika hyvin!). Kalusteet oli tyylikkäitä, ihastuin etenkin puiseen tummanruskeaan (antiikki?)kaappiin, ja pesualtaaseen, jonka jalkana toimi vanhan ompelukoneen jalka. Allas oli ruskea ja tyylikäs, sen sisäpinnassa oli sellaisia muinaisia merkkejä tms. Huoneen nimi oli otettu sisustuksessa muutenkin kivasti huomioon, seiniä koristi vanha palmupuu-taulu ja maailmankartta. Kokonaisuutta oli todellakin ajateltu! Yleistenkin tilojen sisustus oli harkittu, pihapiiri oli hyvin hoidettu.  Paljon mielekkäämpää käydä tällaisessa paikassa kuin jossain suuressa ketjuhotlassa.

Kylpyhuoneen tyylikäs pesuallas

Päärakennus

Vaihmalanhovissa on laadukas sisustusputiikki, rantasauna, beach volley-kenttä, ja Day Spa-hoitola. Vieressä sijaitsee golfkenttä ja Lempäälän ratsastuskoulu.Muita aktiviteettimahdollisuuksia on paljon tilattavissa. Hovissa voi myös järjestää juhlia ja kokouksia, tilat sopivat loistavasti vaikkapa hääjuhliin. Ympäristö on tyylikäs mutta romanttinen. Ihan loistopaikka vaikkapa pienelle irtiotolle tai pidennetylle viikonlopulle kumppanin kanssa! ;)

Sain ystävällistä palvelua, jopa puutarhuri tervehti kun tassuttelin aamukasteessa kameran kanssa ja tutustuin ympäristöön. Ja aamiainen oli herkullinen ja monipuolinen, nautin sen terassilla järvimaisemaa katsellen :)  Ei mulloo kerrassaan mitään pahaa sanottavaa, hieno kohde, ilolla suosittelen muillekin!