Tammerkosken Sillalla

KESKIVIIKKO, 03. HEINÄKUUTA 2013

Kaupungissa festaroidaan lauantaihin saakka

Jaa Tammerkosken Sillalla, siis se homma missä Mikko Alatalo laulattaa ihmisiä? Eeei, nyt en puhu siitä tv-ohjelmasta. Puhun kesäfestareista, jotka on Tampereen keskustassa lauantaihin saakka. Alatalo veti yhteislaulua avajaispäivänä, mutta sen jälkeen on nähty muutakin. Mää oon nähny Samuli Putron ja Anna Puun. Ja spydärin myyjiä, ilmapalloja, ilosia ilmeitä, bajamajoja, lastentapahtuman ja tanssivia ihmisiä.

Keskustorin juhlateltta

Putron keikka oli maanantaina. Viikonpäivään nähden ihmisiä oli paikalla kohtuullisen hyvin. Meininki oli ihan huippu, jopa parempi kun olin osannut odottaa! Tulin hyvälle tuulelle ja nautin tunnelmasta. Aika supliikkimies tuo Samuli! Yritin kuvailla, mutta lopulta oli pakko laittaa tanssiksi. Yleisön seasta räpsin, kun lavan eteen ei ollut kellään asiaa.

Ja Anna Puun näin ensimmäistä kertaa. Suurin osa biiseistä oli aika tuttuja ja livenä toimi yhtä hyvin kuin levyltä, varmaan paremminkin. Mimmi itsessään oli söpö ja rouhee samaan aikaan. Alkupuolella tuli hitaampia biisejä, mun mielestä meno parani kun tempo kasvoi.

Päivätapahtumat on maksuttomia (yhteislaulua, esiintyjiä ym..). Iltakeikat keskustorin juhlateltalla vaatii pääsymaksun, ja klubiohjelmaa on Ilonassa ja Londonissa. Meiningit on pystyssä lauantaihin saakka, ohjelma löytyy täältä: http://www.sillalla.net/2013/index.html. Saattaa olla, että multa tulee vielä yksi kuvapostaus jostain tulevasta keikasta...Jää nähtäväksi :)

Ja niin! Niitä MENOVINKKEJÄ otan edelleen mielellään vastaan, eiku viestiä tai soittoo numeroon 044 3599962 ;)