Ponimaa Eräjärvellä

TIISTAI, 08. HEINÄKUUTA 2014

Laaja kirjo eläimiä sekä vaikuttavia kokoelmia leluja ja taidetta

Maaseutumatkalla tieni vei Ponimaahan, Eräjärvellä sijaitsevalle tallille tai suoraan sanottuna elämyskohteeseen. Tiesin tillla olevan poneja ja hevosia, mutta suuria tarkkaan aseteltuja mielettömän ruhtinaallisia lelukokoelmia ja näin ystävällistä sekä suurta eläinperhettä en osannut kyllä odottaa. Hyvä, että ihmetyksissäni pihassa pyöriessäni tajusin, missä itse talli on kaiken muun lomassa.

Ponimaassa on niin laaja spektra eläimiä, että vanhemmatkin viihtyy ihmetellessä kultasaafaaneita, aaseja, minipossuja, haisunäätiä, kettuja, karvattomia kissoja ja ties mitä muuta. Yhteensä eläimiä on tilalla yli 100. Ihmettelin kuinka tällaista laumaa ehtii ja pystyy hoitamaan ja ohjaamaan, mutta jo taloa kierrellessä mysteerisen sutjakkaasti petautuneet pedit paljastivat omistajien tehokkuuden. Ja mikä ihanaa vanhalle heppatytölle, päästiin vielä laukkailemaan pelloillekin, voi autuutta.

Ja niistä kokoelmista! Talo, tai itse palatsilta tuntuva vanha kansakoulun rakennus toimii tilan päämajana, joka on lapsille varmana täys paratiisi. Sisältä löytyy kokoelmia niin jääkarhuista, pandoista, trolleista, nukeista kuin hevosistakin. Eikä mitään muutamia asetelmia vaan todella huolella sisustettuja nukkerappuja, trollikaappeja, My Little Pony -hyllyjä. Koko talon sisustus on maaginen, hyvin teatraalinen ja ajaton. Vaikutteita on monelta ajalta ja tyyliltä, sillä elementtejä on hankittu ”sieltä sun täältä”, suuri osa on hyvinkin omalaatuista kierrätyskamaa. Ohessa kuvat heijastaa muutamia tilan hauskuuksia, kuten muumitalossa asuvia marsuja, mutta suosittelen kyllä itse paikalla käymistä, jos näillä seuduilla liikkuu.

Ja mitä vielä, vintillä avautuu pian taidenäyttelykin!

Ponimaassa on eläinpiha, joka on avoinna päivisin klo 12-18.

  

 

Voit tutustua paikkaan lisää osoitteessa

www.ponimaa.fi