Beefin perinteiset joulumarkkinat

MAANANTAI, 15. JOULUKUUTA 2014

Iso Roballa

 

Viime viikonloppuna järjestettiin We Got Beefissä Joulumarkkinat, jossa mekin käytiin pyörähtämässä. Beefin perinteiset joulumarkkinat järjestettiin jo ties kuinka monta vuotta peräkkäin ja paikalta löytyi toinen toistaan upeimpia kotimaisia tuotteita. Suurin osa myyjistä valmistaa / suunnittelee tuotteensa itse - mikä täydellinen tilaisuus siis tukea kotimaista designia ja pienyrittäjyyttä!

Omaksi suosikikseni valikoitui mm. Johanna Lumme nimisen taiteilijan hauskat joulukortit, julisteet ja kuvakirjat. Johannan töitä pääsee ihailemaan lisää hänen nettisivuillaan, josta voi myös tilata kotiin omia suosikkeja. Johanna kertoi, että tekee päivätöikseen vielä kuvittajan hommia, joten jos kuvat näyttävät tutuilta, oletkin saattanut törmätä hänen teoksiin vaikka kirjakaupassa.

Toinen mieleenpainuva myyntikoju oli Rajanto. Merkin takana on nuori nainen nimeltään Jenni Rajanto, jonka upeat käsintehdyt korut ovat saaneet inspiraationsa Pohjoismaisesta luonnosta. Muovailuvahasta valmistetuista koruista löytyy mm. lintuja, kettuja ja lehtiä ja ne olivat kaikessa yksinkertaisuudessaan todella nättejä. Jennin käsintehtyjä tuotteita voi ostella mm. Etsy:n verkkokaupasta.