Lenkillä Töölönlahdella

SUNNUNTAI, 16. MARRASKUUTA 2014

+ yksi dobberi ja dallu

 

Muistatteko vielä tarinan mun syksyisestä puolimaratonista ja siitä, kuinka se päättyi murtuneeseen pohjeluuhun? Noh, tällaiset murtumat vievätkin näköjään yllättävän kauan aikaa parantua ja en ole käytännössä päässyt tekemään minkäänlaista ”hikiliikuntaa” pariin kuukauteen.  Viime viikolla sain sitten viimein vahvistuksen ortopedilta, että jalalle voi vihdoinkin varata painoa ja minä tietysti painelin saman tien lenkille. En toki juoksulenkille, mutta kävelylenkille. Soitto kaverille ja sitten treffit Töölönlahdella.

Kaveri otti koiransa mukaan ja siinä sitten kierrettiin Töölönlahtea iltapäiväauringon painuessa mailleen. Töölönlahti on yksi suosituimmista lenkkipaikoista stadissa, eikä ihme, sillä sitä kiertäessä näkeekin samalla monta kaupungin nähtävyyttä. Matkalle jäävät niin Finlandia talo kuin myös Ooppera ja Talvipuutarha. Kauempaa näkyvät myös Lintsi ja Kallion kirkko. Parin kilsan kävelylenkillä ehtii kivasti vaihtaa kuulumiset ja ihastella kaunista pääkaupunkiamme.

Töölönlahdella sijaitsee myös Ravintola Töölönranta, joka tarjoilee myös suosittua sunnuntaibrunssia! Töölönlahden rannalla on kesäisin viihtyisiä kahviloita, kuten Sinisen huvilan kahvila ja Kahvila Tyyni.