Tallinnan Maraton 2014
... ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä
Olen aina harrastanut juoksua, mutta tämän kesän aikana treenannut vähän tavallista enemmän, tavoitteena juosta puolikas Tallinnassa ja ehkäpä pari muuta kisaa sen jälkeen. Lähdettiin siis kaverin kanssa viikonlopuksi Tallinnaan, kaverin piti juosta maraton ja mun tavoite oli puolimaraton. Treenaminen on mennyt ihan ok ja muutaman lenkin jälkeen on ollut jopa sellainen fiilis, että voi maaliin pääsemisen sijaan alkaa asettamaan aikatavoitetta. Hyvillä fiiliksillä siis Tallinnaan ja juoksemaan.
No, kaverin juoksut päättyi jo ennen kuin ne pääsi edes alkamaan. Hän tunsi olonsa puolikuntoiseksi ja päätti jättää maratonin juoksematta, tietäen edelliskerrasta miten kova fyysinen suoritus maraton on keholle. Itselläni oli taas oikein hyvä fiilis lähteä juoksemaan puolikasta ja kaveri jäikin kannustamaan mua lähtöviivalle.
Ilma oli mitä mainioin ja fiilis katossa kun paukkasin lentoon tuhansien muiden juoksijoiden matkassa. Reitti kulki merenrantaa pitkin ja ehdin siinä jopa ihailla maisemia ja fiilistellä Tallinnaa. Juoksu kulki tosi hyvin ja kelasin, että nyt tulee hyvä aika! Oh well... 14-15km kohalla tuli jäätävä kipu oikeeseen nilkkaan, mut mietin, että se on vaan akillesjänne minkä oon luullu vaivaavan viimeisen kuukauden ajan. Ehdin siinä sitten nanosekunnin ajan miettiä, että jätänkö kilpailun kesken vai jatkanko maaliin asti kivusta huolimatta. No tietty jatkoin! 16-17km kohalla kipu alkoi olla aika sietämätöntä vaikka jalkaa oli suihkutettu icepoweria pariinkin otteeseen matkan varrella. Mun juoksutyyli oli varmasti varsin mielenkiintoinen, sillä käytännössä linkutin ja raahasin oikeeta jalkaa perässäni. Mutta päätin silti, että piru vieköön periksi en anna! 18km kohalla oli jo pakko vähän kävellä, mutta vikan kilsan vedin sisulla juosten maaliin! Itkuhan siinä sitten maalissa pääs, kun harmitti niin paljon, että meni aikatavoite reisille kivun takia. Onneks kaveri oli lohduttamassa.
Siitä sitten linkutin ensiaputelttaan vetämään ensin lisää icepoweria jalkaan ja sitten särkylääkettä naamaan. Taksi alle ja satamaan, ja mitali kaulassa takaisin himaan stadiin. Seuraavana aamuna visiitti Marian sairaalaan ja tuliaisina kaksi murtumaa pohjeluussa, kepit ja kipsi seuraavaksi kuudeksi viikoksi. Jes – welcome to the good life! Hah! Taisin treenata vähän liian kovalla sykkeellä kesän aikana, jonka takia jalka sitten murtui ilmeisesti ylirasituksen takia.
Eli ei ihan mennyt meidän juoksut suunnitelmien mukaan, mutta tulipahan koettua ja opittua! Ja sisulla selviää näköjään ihan mistä vaan, jopa puolimaratonista! Juoksemisethan ei lopu tähän vaan jatkuu... tosin ensi alkuun vissiin vaan vesijuoksua hah!
