Leffapiknik

PERJANTAI, 05. SYYSKUUTA 2014

Kansalaistorilla

Viime sunnuntaina kävin frendin kanssa ulkoilmaleffateatterissa. Aikaisemminkin on tullut katsottua elokuvia taivaan alla, mutta tämä taisi olla historiassa eka kerta, kun teen sellaista Suomessa.

Paikkana oli Kansalaistori, tapahtumana Helsingin Juhalviikkojen aikana järjestettävä ”Leffapiknik” ja leffana Docventuresin, Samsara. Dokkarissa kuljettiin pyhiltä mailta katastrofialueille ja tehotuotantotehtaista luonnonihmeisiin. Elokuvaa olikin kuvattu lähes 25 maassa. Elokuvassa ei ollut lainkaan puhetta tai tekstitystä vaan sen koukuttavuus perustui puhtaasti pysäyttäviin ja keskustelua herättäviin kuviin.

Tunnelman puutteesta ei leffapiknikiä voinut moittia. Vilttien alle (ja päälle) käpertyneet leffafanit, kaakao ja syksyisen tumma taivas loivat kyllä aika mielenkiintoisen combon Helsingin keskustaan. Tällaisia iltoja toivoisi järjestettävän useamminkin, etenkin kesäiltoina. Stadissa on kymmeniä puistoja ja toreja johon ulkoilmaleffateatterin voisi saada pystyyn ja tällaisilla tapahtumilla näyttää selkeästi olevan kysyntää, sillä ainakin tänä sunnuntaisena iltana Kansalaistori oli jengiä pullollaan!