Ravintola Skiffer

KESKIVIIKKO, 18. KESÄKUUTA 2014

"Liuskoja" Liuskaluodolla

Skifferin pizzat, tai ”liuskat” kuten he itse niitä kutsuvat, ovat saavuttaneet melkeinpä jo legendaarisen aseman Stadin pizzan ystävien keskuudessa. Ravintola Skiffer sijaitsee Erottajalla sekä Liuskaluodolla, Kaivopuiston edustalla. Ensimmäiseen pääsee ihan vaan kävellen, mutta jälkimmäiseen täytyy (tai ennemminkin pääsee ja saa) seilata joko omalla veneellä tai lautalla, joka lähtee Kaivarista.

Itse käväisin yhtenä iltana Liuskaluodon Skifferissä ja nautin auringosta ja Suomen lämpöisestä kesäillasta, joka näytti parastaan. Merellinen miljöö ja miellyttävä tunnelma ovat ehdottomasti parasta Skifferissä. Ilta-aurinko paistoi suoraan ravintolan terassille ja meri kimmelsi ympärillä. Pizzoja odotellessa voi katsella Kaivarissa hengailevia ihmisiä tai vaan ihastella ohi lipuvia veneitä.

Paikka oli tupaten täynnä, mutta onneksi emme joutuneet kauaa pizzojamme odottelemaan. Itse valitsin pizzan vuohenjuusto, mansikka, pinjansiemen täytteellä, ja täytyy myöntää, ettei lautaselle kyllä kauheasti jämiä jäänyt - sen verran hyvin upposi tämä makuyhdistelmä.  Pizzat ovat isoja ja raaka-aineet tuoreita. Skiffer onkin kuuluisa hieman erikoisemmista makuyhdistelmistä, joten tavallista kinkku-ananas-aurajuusto pizzaa sieltä on turha lähteä hakemaan.

Skifferissä soittaa myös DJ:t ja seuraava tapahtuma Liuskaluodon Skifferissä onkin Club Cabin, joka järjestetään tänään (18.6). 

Ainut miinuspuoli paikassa on mielestäni hinta, joka on hieman suolainen (pizza siiderin kera keskimäärin 20e ja menopaluu lautta saarelle 6e), mutta jos haluat kokea upean merellisen miljöön keskellä kauneinta Helsinkiä, suosittelen ehdottomasti poikkeamaan Skifferissä!

PS. Skifferistä löytyy myös city-sauna!