Teatteri-illat Kauppilanmäellä 2020

Valkeakoski
1.7.2020 Klo. 18:00-20:00
Järjestäjä
Teatteri-illat
Sähköpostiosoite

Teatteri-illat tarjoaa tänäkin vuonna laadukkaita kantaesityksiä kotimaisista puhenäytelmistä. Esityspaikkana on Kauppilanmäen museoalueen tunnelmallinen työväentalo. Saman illan aikana nähdään kaksi erilaista, hyväntuulista ja ennennäkemätöntä pienoisnäytelmää. Poissaoloja on virussuojattu komedia äidin ja murrosikäisen pojan suhteesta. Yh-äiti pelkää yksinäisyyttä ja etsii pian tyhjenevään kotiin itselleen hekumallista seuraa. Samalla hän joutuu taistelemaan poikansa huomiosta digiteknologiaa vastaan. Paras tapa siihen on tietenkin ottaa tekniset laitteet haltuun. Kaikki ei kuitenkaan suju ihan suunnitelmien mukaan. Arjen synkkyydelle voi onneksi nauraa yhdessä, kun ollaan teatterissa. Vaikka kyseessä on monologi, niin yksinäistä lavalla ei tunnu olevan, kun vastanäyttelijänään voi toimia itse tai siihen voi valita minkä huonekalun tahansa. Agatha Christie syytettynä murhasta on komediallinen rikosnäytelmä, jonka pääosassa on kirjailija itse. Myrsky katkaisee ainoan kulkureitin ja Christie jää romaaniensa henkilöiden kanssa vangiksi kartanoon. Murhan sattuessa kaikki ovat epäiltyjä. Pystytkö ratkaisemaan murhamysteerin ennen näytelmän loppua? Paikalla on myös Christien luoman rikoskirjailija Ariadne Oliverin suomalainen hahmo Sven Hjerson, jonka nimeä kukaan ei osaa lausua, edes hän itse. Agatha Christien syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 130 vuotta. Ennakkolippu hintaan 17 €, voimassa to 9.4.2020 asti (alennus 2 €). Normaalihintaiset LIPUT 19 € Esitykseen mahtuu 60 hlöä. Muutokset esitysajoissa mahdollisia. Esitysten kesto yhteensä 2h 15min väliajan kanssa. Ryhmäalennus vähintään 10 hlöä, liput 15 € / hlö (alennus 4 €). Ota yhteyttä: info@teatteriillat.com

Artikkeliin liittyvät asiasanat: