Tahko juhannus 2019

Kuopio
20.6.2019 Klo. 15:00-22.6.2019 Klo. 23:59
Tapahtumapaikka
Tahko Event Park
Sähköpostiosoite

Tahko Juhannus järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa kolmipäiväisenä, ja järjestelyn osoittauduttua toimivaksi Savon suurimmat juhannusjuhlat polkaistaan tänäkin kesänä käyntiin jo torstaina. Ensimmäisenä festivaalipäivä lavalla nähdään suomirock -jätti Apulanta, nousujohteisesta urasta nauttiva poppari Ellinoora, ja ysäripuolen hoitaa Movetron. Lisäksi torstaina biletunnelmaa nostattaa Emma Gaalassa Vuoden Yhtye 2019 -pystin pokannut Gasellit, ja Haloo Helsinki! -laulajana tunnettu Ellips esittelee oman sooloprojektinsa tuotantoa juhannusyleisölle.

Perjantaina festarikansa pääsee fiilistelemään Juha Tapion tahtiin, ja juhlatunnelman nostattavat kattoon bilebändi Roope Salminen & Koirat sekä rap -trio Teflon Brothers. Rokimpaa meinikiä Tahko Juhannuksen perjantaissa tarjoilee Popeda, mutta liian maskuliiniseksi meno ei ehdi äityä sillä lavalle astelevat myös supernaiset Vesala ja Kaija Koo.

Lauantaina Tahko Juhannuksen kruunaa hulppea kattaus kotimaista poppia, kun lavalle astelevat koko kansan suosikki SANNI, juuri uuden biisin julkaissut JVG, Reino Nordin ja urbaania poppia tarjoileva Evelina. Lisäksi lauantaina kuullaan Haloo Helsinki! -yhtyeestä tuttujen Jeren ja Leon perustaman DJ/tuottaja -duon Stereon uusia biisejä, sekä viime kesinä festarilavoille paluun tehneen räppärin Pikku G:n hittejä.

Kuvaaja: Jarkko Laine
Artikkeliin liittyvät asiasanat: