Reissun puolivälissä ollaan menossa

KESKIVIIKKO, 27. KESÄKUUTA 2012

Tunnelmia matkalta

Olen ollut reissussa tänään tasan viikon verran, ja tiedän, että toinen puolisko menee vauhdilla. Huomasin surevani jo nyt reissun päättymistä vaikka pitäisi iloita ja nauttia viimeisistä päivistä.

Reissun aikana on ollut epätoivonkin hetkiä. Nukut ensin kolme tuntia, tappelet nettiyhteyksien kanssa etkä saa yhteyksiä toimimaan ja julkaistavia juttuja on jonossa, et tiedä minne olet menossa seuraavaksi, haluaisit nukkua mutta ei ole paikkaa, haluaisit suihkuun mutta juuri silloin siihen ei ole mahdollisuus, haluaisit heittää jalat kattoon edes hetkeksi ja olla vaan, mutta kun täytyy rientää eteenpäin.. MUTTA sillä hetkellä kun syötät pieniä huskynpentuja, nautit sinulle tarjotusta taatusti paikkakunnan parhaasta poronfileestä, huomaat edistyväsi edes hieman perhokalastuksessa, huomaat laulavasi Pelle Miljoonan kanssa samalla lavalla, tutustut kauniisiin televisiosarjan kuvauspaikkoihin,  tanssit 82-vuotiaan pro:n kanssa juhannustansseissa, kuuntelet kun Kassu Halonen soittaa sinulle Vesku Loirin entistä pianoa, huomaat kuinka lapset haluavat kuunnella sinua kun kerrot kiusaamisesta, pääset tekemään paikallisia herkkuja mitä et ole ennen edes maistanut, lasket kosken kellumalla ja hurjimman laskun jälkeen tuntuu kuin leijuisit taivaassa ja voisit vaikka nukahtaa vedenpinnalle, syöt juuri paistettuja munkkeja ja katsot ikkunasta ulos kun vesi rapisee tai näet muutaman kerran karhun ja ahman luonnossa ja olet päässyt yöpymään mitä ihanimmissa ja niin erilaisissa mökeissä. Positiivisia asioita tuli huomattavasti enemmän, joten ymmärtänette varmasti mikä saa minut jaksamaan vähilläkin yöunilla. Kun mietin näitä kaikkia asioita mitä olen jo tähän mennessä tehnyt, en meinaa edes tajuta kaikkea tekemääni. Miten viikon sisään voi mahtua näin paljon? Eikä se tekeminen, vaan ne ihmiset niiden ympärillä. Kuten aiemminkin tuossa ihmettelin, miten joihinkin voi kiintyä niin paljon ja niin lyhyessä ajassa. Monesta paikasta olen lähtenyt ikävääni niellen. Olenkin sanonut kaikille, että minun pitää tehdä toinen kierros ihan loman kannalta. Ei tietokonetta, ei kiirettä, mutta siinä reissussa meneekin sitten kuukaudesta toiseen sillä jokainen paikka on ollut sellainen, että olisin voinut jäädä paljon pidemmäksi aikaa. Voin vain kuvitella, mitä kaikkea upeaa täältä Suomestamme löytyy. Kotimaamme on niin kaunis ja pullollaan ihania ihmisiä, mahtavia paikkoja ja täynnä yllätyksiä joka kolo. Monesti lähdemme etsimään jotain vaihtelua ulkomailta. Kyllä se on tytöt ja pojat niin, että kyllä sitä vaihtelua täältä Suomestakin löytyy. Sitten kun olette peranneet kotimaamme edes suurinpiirtein, lähtekää sitten. Malttakaa olla kesä kauniissa Suomessamme.

Terveiset kaikille - ihan joka ikiselle jonka olen reissullani tavannut ja suuret kiitokset että olette antaneet minulle mahdollisuuden nähdä ja kokea ikimuistoisia asioita. Jokainen reissu on ollut ainutlaatuinen, enkä voi nostaa yhtäkään ylitse muiden.
Mutta tämä ei ole vielä jäähyväispuhe, sillä kohta on alkamassa uusi viikko joka tuo ihan varmsti mahtavia asioita eteen. Pilepirkko jatkaa matkaa eteenpäin - määränpää tuntematon.