Porvoon päivät 7.-9.kesäkuuta

TIISTAI, 10. KESÄKUUTA 2014

Grillimakkara tuoksuu...

Viime viikonloppuna, 7.-9.kesäkuuta, Porvoossa vietettiin iloista koko perheen tapahtumaa eli Porvoon päiviä. Itse kerkesin piipahtamaan paikalla valitettavasti vain nopeasti aistimassa tunnelmaa lauantai- ja sunnuntai-iltapäivästä. Vaikka en tapahtumasta ehtinyt nauttimaan ihan niin paljon kuin olisin halunnut, Porvoon päivät tekivät mainion vaikutuksen ja paikalla oli myös paljon turisteja nauttimassa kesäpäivästä. Siispä ajattelin pikaisesti muutaman sanan mainita tapahtumasta täälläkin.

Tapahtuman järjesti Porvoon elävä keskusta ry yhdessä Porvoon Thaiboxing clubin kanssa. Porvoon päivät levittäytyivät ympäri keskustaa ja vipinää riitti! Tapahtuman tarjonnassa oli totisesti huomioitu koko perhe, lapsille oli kaikennäköistä viihdykettä kuten pomppulinnaa ja kasvomaalausta, ja vanhemmilla oli mahdollisuus nauttia muun muassa jokimarkkinoiden antimista sekä Taidetehtaalla ja torilla pidetyistä musiikkiesityksistä. Musiikkiesitysten lisäksi viihteennälkäisille oli tarjolla monen sorttista aktiviteettiä pyörätuolitanssiesityksistä katukorikseen.

Lauantaina kävin nopeasti pyörähtämässä Taidetehtaalla ja fiilistelemässä musiikkiesityksiä. Taidetehdas on kulttuuri-ja kongressikeskus Porvoon keskustassa, jossa on muun muassa kokous- ja tapahtumatiloja, taiteilijoiden työhuoneita, vaihtuvia näyttelyitä ja elokuvateatteri. Itse Taidetehtaalla käyn varmasti vierailemassa myöhemmin erikseen. Lauantaina sen pihalle oli pystytetty esiintymislava ja sen kirkkaat, musiikin tahtiin eri väreissä välkkyvät, valot erottuivat pitkälle. Musiikinystäville oli lauantaina tarjolla myös torijamit, jotka jatkuivat monipuolisen esiintyjäkaartin kera myöhemmälle iltaan.

Sunnuntaina käväisin tutustumassa jokimarkkinoiden tarjontaan. Vaikka joen rannalla pidetyt markkinat eivät olleet levittäytyneet kovin laajalle alueelle, tekivät ne simppeliydellään minuun vaikutuksen. Aurinko paistoi ja ihmiset istuskelivat rannan puulaitureilla ja heiluttelivat jalkojaan kimaltelevassa vedessä. Oikein hyvä fiilis.

Kuljeskelin pitkään ihmisten seassa ja tutkiskelin kojujen tarjontaa. Myyjät esittelivät innoissaan käsitöitään ja karkkikauppiaat latoivat antaumuksella metrilakujaan asiakkaiden pusseihin. Vaikken ole koskaan ollut mikään viherpeukalo, olen pitkään miettinyt, että laajentaisin iänikuista yhden kaktuksen puutarhaani yrtteihin nyt kesällä. Viivyinkin tovin kojulla, jossa kaupattiin erilaisia yrttejä ja puutarhakukkia. Nenääni leijaili kuitenkin viereisen kojun grillimakkaran hämmentävän hyvä tuoksu ja se sai ajatukseni herpaantumaan pois yrteistä. Lähdin jälleen talsimaan ihmisjoukon sekaan ja yrttiostokset saivat jäädä vielä harkintaan.

Itselleni ei tällä kertaa tarttunut markkinoilta ostoksia mukaan, ei edes sitä grillimakkaraa, sillä lompakon pohjalla killotti vain muutama lantti. Markkinoilla riitti kuitenkin porukkaa ja kauppa näytti käyvän. Omasta mielestäni jokimarkkinat olivat oikein sympaattiset ja vierailun arvoiset!